12 ihmiselle seuraamuksia suojelu­koirien väki­valtaisesta kohtelusta

Kolme on määrätty pysyvään toiminta-, koe-, kilpailu- ja rekisteröintikieltoon. Heistä yksi oli Kennelliiton jäsen, ja hänet on erotettu liitosta pysyvästi.

| Päivitetty

Suomen Kennelliitto on määrännyt yhteensä 12 ihmiselle seuraamuksia suojelukoirien väkivaltaisen kohtelun vuoksi.

Liiton tiedotteen mukaan heistä kolme on määrätty pysyvään toiminta-, koe-, kilpailu- ja rekisteröintikieltoon. Heistä yksi oli Kennelliiton jäsen, ja hänet on erotettu liitosta pysyvästi.

Kiellot koskevat kaikkea Kennelliiton alaista toimintaa. Liiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen kuvailee seuraamuksia ”totaalikielloiksi”.

”Nämä ihmiset eivät voi jatkossa toimia missään muodossa Kennelliiton virallisissa tapahtumissa”, Kukkonen sanoo.

”He eivät voi olla esimerkiksi toimitsijoita, tuomareita, osallistujia. Se on totaalikielto.”

Loput yhdeksän ihmistä saivat väliaikaisia seuraamuksia. Heidät on esimerkiksi erotettu liitosta tai määrätty toimintakieltoon määräajaksi, joka vaihtelee puolestatoista vuodesta kymmeneen vuoteen.

Kukkosen mukaan suurin osa Suomen kaikesta järjestäytyneestä kennelharrastuksesta liittyy jollain tavalla Kennelliittoon. Osa kiellon saaneista ihmisistä harjoittaa kuitenkin esimerkiksi koirien kouluttamista elinkeinonaan, johon liitto ei voi puuttua.

”Emme voi vaikuttaa yksityisten ammatinharjoittajien toimintaan. On lainsäätäjän asia säädellä sen tyyppisiä asioita”, Kukkonen toteaa.

Seuraamukset määräsi liiton eettinen lautakunta. Lautakunta käsitteli maaliskuun kokouksessaan ilmoituksia yhteensä 13 ihmisestä. Kaikki ilmoitukset liittyivät suojelukoirien kohteluun.

Lautakunta katsoi, että yhden ihmisen tapauksessa tälle jo aiemmin asetettu väliaikainen koe-, kilpailu- ja toimintakielto oli ollut riittävä seuraamus. Hänelle ei siis määrätty uusia seuraamuksia.

Liiton mukaan seuraamukset määrättiin suojelukoirien julmasta kohtelusta, joka paljastui helmikuussa 2021. Yle julkaisi tuolloin koirien koulutuksesta kuvattuja videoita.

Liiton eettisen lautakunnan mukaan videoilla nähdyn koulutuksen tarkoitus ja tavoitteet jäivät epäselviksi. Lisäksi lautakunta arvioi, että koiria käsitelleet ihmiset ovat toiminnallaan aiheuttaneet koirille tarpeetonta kipua, tuskaa ja kärsimystä.

Kukkonen sanoo, että nyt määrättyjen kieltojen noudattamista valvotaan käytännössä liiton sähköisten ilmoittautumisjärjestelmien kautta.

”Suurimmassa osassa Kennelliiton toimintaa on käytössä sähköiset ilmoittautumisjärjestelmät”, Kukkonen sanoo.

”Kieltoja saaneiden ihmisten osallistuminen on estetty järjestelmissämme.”

Aivan kaikkiin liiton tapahtumiin ei kuitenkaan ole olemassa sähköisiä ilmoittautumisjärjestelmiä. Kukkosen mukaan on siis mahdollista, että joku kiellon saanut ihminen voi päästä osallistumaan esimerkiksi jollekin kurssille.

”Jos tämä ihminen taas yrittäisi pätevöityä (Kennelliiton kautta) johonkin, se ei onnistuisi”, Kukkonen sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat