NuoRiin hevosharrastajatyttöihin liittyvän seksuaalirikosjutun oikeudenkäynti alkoi torstaina Turussa. Naantalissa sijaitsevan hevostalin omistajapariskuntaa syytetään kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Tämän lisäksi pariskunnan miestä syytetään kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta.
Jutun oikeudenkäynti alkoi valmisteluistunnolla, jonka aikana oikeus käy läpi muun muassa jutun aikataulun. Ensimmäinen varsinainen istuntopäivä on toukokuussa.
Oikeuden puheenjohtaja julisti asian käsittelyn ja kaikki asiaan liittyvät asiakirjat salaiseksi valmisteluistunnon alussa. Salaamisella suojellaan jutun neljää asianomistajaa eli epäiltyä uhria.
Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on vakava rikosnimike, jonka vähimmäisrangaistus on yksi vuosi vankeutta. Tekoon syyllistynyt voidaan tuomita jopa kymmenen vuoden vankeuteen. HS ei tavoittanut jutun syyttäjää Heli Haapalehtoa kommentoimaan syyttäjän rangaistusvaatimusta.
Aluesyyttäjä Heli Haapalehto hakee hevostallin omistajille tuomiota seksuaalirikoksista.
Syytteessä oleva pariskunta, vuonna 1979 syntynyt nainen ja vuonna 1975 syntynyt mies, on kiistänyt rikosepäilyt.
Oikeudessa käsiteltävät tapaukset ajoittuvat vuosiin 2013–2016.
Vuonna 1975 syntyneen miehen avustaja, varatuomari Kari Tuokko korosti, että syytteisiin johtaneet kertomukset ovat tekaistuja. Niiden takana on puolustuksen mukaan muutama nuori hevosharrastaja, jotka pyrkivät kostamaan pariskunnalle.
”Tämä on ollut ajojahti”, Tuokko totesi ennen istunnon alkua.
Rikosepäilyt nousivat julkisuuteen toissa vuonna, kun Turun Sanomat julkaisi jutun, jonka mukaan kymmenet tytöt ja nuoret naiset olivat joutuneet tallilla seksuaalisten tekojen uhriksi. Lehden mukaan tytöt olivat joutuneet seksuaalirikosten ja pakkotyön uhriksi.
Kari Tuokko kertoi, että valtaosa rikosepäilyistä kaatui jo tutkinnan aikana.
”Osa niistä ei edennyt edes esitutkintaan asti”, Tuokko sanoi.
Poliisilla oli tutkinnassa aluksi myös eläinten kaltoin kohteluun liittyviä väitteitä. Myöskään nämä tutkinnat eivät johtaneet syyteharkintaan.
Haluatko lisää luettavaa Turun seudulta? Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.
Tausta
Tutkinta siirrettiin pois Turusta
Turun Sanomat uutisoi toukokuussa 2021, että Naantalissa sijaitsevan hevostallin omistajapariskunta olisi käyttänyt hyväkseen kymmeniä 12–20-vuotiaita tyttöjä. Lehden mukaan tytöt olivat joutuneet seksuaalirikosten ja pakkotyön uhriksi.
Poliisi teki kotietsinnän tallilla ja pidätti pariskunnan. Poliisin mukaan tapauksessa oli selviä viitteitä törkeisiin seksuaalirikokseen. Epäillyt rikokset tapahtuivat vuosina 2013–2016.
Toinen tallin omistajista toimi aktiivisena vapaaehtoisena Turun seudun eläinsuojeluyhdistyksessä. Turun Sanomat uutisoi kesäkuussa 2021, että Lounais-Suomen poliisi olisi käyttänyt eläinsuojelutehtäviin liittyvissä virkatehtävissä apunaan Turun eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoisia. Lehden mukaan tämä toiminta oli suojakilpenä tallilla tapahtuneille epäillyille rikoksille.
Lounais-Suomen poliisilaitos näki, että rikostutkinnan puolueettomuus oli kyseenalaistettu, joten se siirsi tutkinnan Sisä-Suomen poliisilaitokselle.
Valtakunnansyyttäjän toimisto selvitti Lounais-Suomen poliisilaitoksen väitettyjä väärinkäytöksiä. Selvityksissä poliisi sai puhtaat paperit. Neljästä esiselvityksestä jokainen päätyi tulokseen, että asiassa ei ole aihetta toimittaa esitutkintaa poliisin toiminnan johdosta.