Kaupunki teki vihdoin päätöksen Mauno Koiviston muistomerkistä – Ei ehdi valmistua juhlavuodeksi

Turussa on pähkäily presidentti Mauno Koiviston muistopaikkaa useita vuosia, ja nyt päätös on vihdoin tehty. Koiviston puisto tai aukio ei kuitenkaan ehdi valmistua satavuotisjuhlavuodeksi.

Presidentti Mauno Koivisto saa vihdoin syntymäkaupungistaan muistopuiston tai -aukion.

Turun kaupunki on tehnyt vihdoin päätöksen presidentti Mauno Koiviston muistomerkistä. Asialla on ollut kiire, sillä turkulaislähtöisen Koiviston syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta.

Muistamista suunnitellut juhlatoimikunta on päätynyt ehdottamaan sitä, että Koiviston kunniaksi nimetään puisto, aukio tai muu vastaava tila Linnanniemestä.

Linnanniemi on Turun linnan lähelle syntyvä uusi kaupunginosa, joka on vasta suunnitteluvaiheessa.

Kaupunki korostaa, että Linnaniemen sijainti on kulttuurisesti ja historiallisesti erittäin merkittävä paikka koko Suomen historiassa.

”Se on Suomen portti niin länteen kuin itään, joten yhtymäkohtia suuren merkkimiehen elämäntyöhön valtionjohtajana on useita, sanoo kunnianosoitusta valmistelleen juhlatoiminnan puheenjohtaja, Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Maaskola tiedotteessa.

Turussa on väännetty kättä presidentti Koiviston muistamisesta jo lähes kuusi vuotta. Koivisto kuoli vuonna 2017. Silloin kaupunginvaltuustossa esitettiin Koiviston muistomerkin pystyttämistä Turun valtuustotalon eteen.

Lue lisää: Turussa on väännetty jo viisi vuotta Mauno Koiviston muistomerkistä – Nyt esille nousi presidentin kirjasto tai terminaali

Turun nimistötoimikunta ehdotti viime vuonna kolmea vaihtoehtoa: Turun pääkirjaston nimeämistä Mauno Koivisto -kirjastoksi, tulevan satamaan sijoittuvan puiston nimeämistä Koiviston mukaan tai Turun sataman uuden matkustajaterminaalin nimeämistä Koiviston mukaan.

Nämä ehdotukset eivät riittäneet juhlatoimikunnalle.

Lue lisää: Turku aloittaa uuden pohdinnan Mauno Koiviston muisto­merkistä

Linnanniemi on sopiva sijainti Koiviston muistomerkille, sillä uusi asuinalue nousee aivan Turun sataman viereen. Koiviston ensimmäinen työpaikka oli juuri satamassa. Lisäksi Koiviston väitöskirja käsitteli käsitteli sosiaalisia suhteita Turun satamassa.

Turun kaupunginvaltuusto tekee lopullisen päätöksen Koiviston pysyvästä muistopaikasta syksyllä. Paikka voi olla aukio Linnanniemen uudisrakennusten keskellä tai osa Turun linnan vieressä olevaa puistoaluetta. Tarkempi päätös muistopaikasta tehdään vasta asemakaavauudistuksen yhteydessä ensi vuonna.

Muistoaukio tai -puisto ei ehdi valmistua vuoden 2023 aikana. Kuluva vuosi on Mauno Koiviston syntymän juhlavuosi.

Sen takia kaupunki aikoo kiinnittää Koiviston kunniaksi laatan Turun satamassa sijaitsevaan rakennukseen. Kaupunki aikoo myös järjestää lukuisia tapahtumia juhlavuoden kunniaksi.

Haluatko lisää luettavaa Turun seudulta? Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat