Esteettömyys ei tarkoita joka paikassa samaa.
Tämän sai kokea näkövammainen Taru Luukkala, 52. Hän on käynyt Raision Haunisten altaan ulkoilureitillä aiemmin puolisonsa kanssa ja todennut jo tuolloin, ettei reitti ole hänelle täysin saavutettava edes esteettömältä osaltaan.
”Koko reitti oli varsinainen seikkailu kallioineen ja kosteikkoineen”, hän kertoo.
Turkulaisen Luukkalan näkövamma-aste on 90 prosenttia, mikä tarkoittaa, että hän on lähes sokea. Luukkala erottaa valaistuksesta riippuen värejä ja näkee esineiden hahmoja sameasti. Hän käyttää liikkumisessa apunaan sekä valkoista keppiä että opaskoiraa.
HS reippaili Luukkalan ja hänen Hessu-koiransa kanssa Haunisten altaan ulkoilureitillä ja selvitti, miten näkövammainen selviää luontopolulla.
Haunisten altaan luontopolku on 3,5 kilometriä pitkä ulkoilureitti aivan veden tuntumassa. Reitin varrella on kaksi keittokatosta ja puuceetä.
Tapaamme parkkialueella, josta on noin 400 metrin matka ensimmäiselle taukopaikalle. Raision kaupungin verkkosivujen luontopolkukartan mukaan juuri tämä pikku pätkä reitistä on esteetön.
Taru Luukkala hymähtää: reitti on vain lyhyeltä matkalta esteetön, joten kokonaista kierrosta sitä ei näkövammaisena ”ihan tuosta vain” voi kiertää. Hänen mukaansa tämä ei ole lainkaan tavatonta. Monessa paikassa luvataan esteettömyyttä, mutta totuus paikan päällä on toisenlainen: edelleen löytyy paljon haastavia ympäristöjä.
”Haunisten altaan reitti on yksi esimerkki sellaisesta, vaikka siitä on yritetty tehdä esteetön. Toinen hyvä esimerkki on Turun kaupungin uudet kulttuurikuntoilureitit, jotka eivät ole kaikille esteettömiä”, Luukkala sanoo.
Lyhyt esteetön luontopolku on Luukkalasta hyvä alku, mutta ulkoilu- ja lenkkeilytarvetta se ei täytä. Vammaispalvelun asiakkailla on käytössään 18 taksimatkaa kuukaudessa. Tämä tarkoittaa yhdeksää edestakaista matkaa, joiden pitää riittää asioilla käymiseen, harrastamiseen ja muuhun vapaa-aikaan.
”Neljänsadan metrin takia ihmisten ei kannata lähteä matkaan”, Luukkala sanoo.
Opastaulun sijainti on haastava, ja valkoinen teksti punaisella ja vihreällä pohjalla on vaikealukuinen.
Kun kiipeämme hiekkatien ylös, saavumme opastetaululle. Se on niin ylhäällä, että sitä on vaikea lukea, vaikka näkökyky olisi tallella.
Opastaulussa on käytetty sinistä, vihreää, vaaleanvihreää, vaaleanpunaista ja valkoista väriä. Tekstit on kirjoitettu vaaleanvihreiden ja vaaleanpunaisten värikuvioiden päälle valkoisella värillä. Pistekirjoitusta ei ole käytetty.
”Tästä ei saa mitään selvää. Esteettömyys tyssäsi tähän”, Luukkala toteaa tarkastellessaan taulua kahden senttimetrin etäisyydeltä.
Alueella on myös toinen opaste. Se ei ole sen selkeämpi kuin ensin tutkimammekaan. Luukkala pohtii, ettei esimerkiksi puna-vihersokea pysty erottamaan tauluista juuri mitään.
Lisäksi jää epäselväksi, mikä luontopolun alusta oikeasti on esteetön. Mäen päälle on sijoitettu invapysäköinti, josta emme olleet nähneet kylttiä parkkipaikalla. Invapaikalla ei ole lainkaan reittiopastetta, ja tasanteella, aivan reitin varrella, kulkee frisbeegolf-rata.
Taru Luukkala ja Hessu-opaskoira lähtivät Haunisten altaan ulkoilureitille selvittämään, onko reitin esteetön osa oikeasti esteetön.
Etenemme kohti ensimmäistä taukopaikkaa. Aurinko paistaa, ja maa on kostea sateen jäljiltä. Hessu-koira kulkee omistajansa vasemmalla puolella ja ohjaa kulkua. Oikeassa kädessään Luukkala pitää valkoista keppiä.
Hessu pysähtyy, kun olemme kävelleet noin 100 metriä. Luukkala havaitsee kepillään, että maasto on kuoppainen. Kuoppa paljastuu tarkemman tunnustelun jälkeen veden muovaamaksi railoksi, jossa on märkiä, liukkaita lehtiä ja soraa. Maaston vaihtelevuus on kompastumisuhka sekä näkövammaiselle että liikuntarajoitteiselle.
Kun kuopasta selvitään, edessä on tienhaara. Puiden uumenista paljastuu puinen opastekyltti. Se ohjaa Kuloisiin ja Härkämäkeen.
”Mutta missään ei ole tietoa siitä, mihin esteetön lenkki jatkuu”, Luukkala huomaa.
Hänen mukaansa vain se, että on aiemmin kulkenut maastossa, auttaa hahmottamaan oikean suunnan. Opasteiden lisäksi Luukkala kaipaa ulkoilureitille penkkejä, joihin kulkija voisi istahtaa ”fiilistelemään” ympäröivää luontoa.
Haunisten luontopolun esteettömällä osuudella on tienhaara, jossa on puinen kyltti. Kyltti ei erotu kunnolla.
Saavumme taukopaikalle, esteettömän polun päätepysäkille. Levähdyspaikalla on kaksi rakennelmaa: puuvarasto ja wc sekä katos, jossa voi grillata eväitä.
”Tähän olisi hyvä pysähtyä Hessun kanssa”, Luukkala sanoo.
Paikalla mahtuu liikkumaan, maasto on tasaista ja sateen sattuessa reippailija saa suojan katoksesta. Myös wc-tilasta Luukkala antaa myönteistä palautetta – sellaista ei ole joka paikassa.
Luukkala mittaa oviaukkoa ja wc-istuimen korkeutta kepillään. Keppi on 80 senttimetriä pitkä, ja oviaukko on kepillä mitattuna riittävä esimerkiksi pyörätuolille. Sen sijaan wc-istuin on turhan matalalla. Siitä ylös pääsemiseksi erityisesti ikääntyneet ja liikuntarajoitteiset tarvitsevat apua.
Pysähdyksen jälkeen uskaltaudumme Haunisten altaan ulkoilureitin ei-esteettömälle-osuudelle. Maasto on kallioista, eikä selkeää polkua ole näkyvissä. Opastekylttejäkään ei näy.
Kalliot ovat liukkaat ja korkeuserot melko suuret. Luukkala kaivaa reppuaan ja vaihtaa aiemmin käyttämänsä kepin keppiin, jonka päässä on valkoinen rulla.
”Kutsun tätä laihaksi pojaksi. Minulla on apunani opaskoira ja laiha poika, kun lähden epätasaiseen maastoon”, Luukkala kertoo.
Sitten hän asettaa repun selkäänsä ja kehottaa Hessua hakemaan polun. Hessu on koulutettu etsimään reittejä, joista ihminen on kulkenut. Näin se löytää ”oikeat polut”, jos niistä ei muutoin ole varmuutta.
Hessu nuuhkii maata ja ohjaa sitten omistajansa hiekkatielle. Emme kuitenkaan jatka matkaa, sillä Luukkala muistaa, ettei reitti ole helppokulkuinen. Viime kerralla hän vapautti koiran avustustehtävästä ja kulki puolisonsa saatto-otteessa takaisin autolle.
Tähän kallioaukealle päättyy Haunisten altaan esteetön ulkoilureitti.
”Mennään takaisin!” hän käskyttää Hessua.
Luukkalan mukaan tämä on koirasta yksi ikävimmistä käskyistä. Lenkki loppuu tällöin lyhyeen, ja kaksikon pitää palata lähtöruutuun.
Luukkala kävelee takaisin ”laihan pojan” turvin, ja Hessu kulkee rinnalla hihnassa. Vauhti on hitaampi kuin tulomatkalla. Luukkalan mukaan pelkällä kepillä toimiminen kuormittaa enemmän kuin koiran ohjauksessa kulkeminen.
”Koira poistaa maailmastani monia esteitä, joista en tiedä mitään. Kepillä joutuu keskittymään enemmän maastoon”, hän kertoo.
Luukkalan mukaan näkövammaiselle sopiva kävelyreitti on suunniteltu huomioiden näkövammaisten tarpeet luonnossa liikkumiseen.
Reiteillä pitäisi ennen kaikkea olla kunnolliset opastekyltit sekä selkeä valo- ja äänimaisema. Tämä mahdollistaa turvallisen liikkumisen luonnossa.
Ulkoilureiteillä pitäisi olla myös taktiilisia merkkejä eli esimerkiksi kiviä ja kantoja. Nämä merkit auttavat hahmottamaan maaston muotoja ja suunnistamaan reitillä.
”Luontopoluilla pitää olla selkeät nuotit.”
Taru Luukkala käyttää maaston ja kulkureitin havainnoimiseen sekä opaskoiraa että valkoista keppiä, jonka päässä on rulla.
Kävelemme takaisin parkkipaikalle. Hessu on päästetty pois opaskoiran valjaista. Se tietää, ettei ole enää työtehtävässä ja innostuu leikkimään. Luukkala kulkee kivikkoista polkua kepin turvin.
Hessu pysähtyy ja katsoo omistajaansa. Se varmistaa, että Luukkala selviytyy alamäestä.
”Kyllä minä pärjään, mene sinä vain.”
Esteettömyys turvaa vammaisen omatoimisuuden ja osallisuuden
Esteettömyys tai saavutettavuus tarkoittavat asioiden sujumista helposti, ymmärrettävästi ja jouhevasti. Esteettömyydessä on ennen kaikkea kyse toimivuudesta ja turvallisuudesta.
Esteettömyydellä tuetaan vammaisten henkilöiden omatoimisuutta ja osallisuutta yhdenvertaisesti muiden kanssa.
Euroopan unionin esteettömyysdirektiivi vaatii, että viranomaiset ja yksityinen sektori tekevät tietyt tuotteet ja palvelut esteettömiksi.
YK:n vammaissopimuksessa sanotaan, että vammaisilla on oltava muiden kanssa yhdenvertainen pääsy esimerkiksi fyysiseen ympäristöön, viestintään sekä yleisölle avoimiin palveluihin niin kaupunki- kuin maaseutualueilla.
Saavutettavuuden esteiden tunnistaminen ja poistaminen koskee muun muassa rakennusten sisä- ja ulkotiloja, kouluja, asuntoja, terveydenhuoltoyksiköitä ja työpaikkoja, viestintää ja sähköisiä palveluita.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Haluatko lisää luettavaa Turun seudulta? Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.
