Ylioppilaskylään suunnitellaan Turussa ennen näkemätöntä kylätietä. Muutos koskisi Inspehtorinkatua. Se on Ylioppilaskylän läntisen osan pääkatu.
Uudistuksen jälkeen suurin osa katutilasta olisi esimerkiksi pyöräilijöiden, sähköpotkulautailijoiden ja kävelijöiden hallussa. Autoilijoille olisi varattu yksi yhteinen kaista.
Kohtaamistilanteissa autoilijoiden pitäisi väistää toisiaan pyöräkaistoille.
Asia on Turun kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyssä tiistaina.
Esityslistalla olevan suunnitelman mukaan kylätiellä olisi kaksi 1,9 metriä leveää pyöräkaistaa ja vain yksi 2,9 metriä leveä ajokaista. Pyöräkaistat tehtäisiin punertavasta asfaltista. Jalankululle varattaisiin noin kolme metriä leveät jalkakäytävät tien molemmin puolin.
Kaupungin mukaan tällaisen liikennejärjestelyn edellytyksenä on, että pyöräliikennettä on normaalia enemmän ja autoliikennettä normaalia vähemmän.
Kylätieosuuden päihin laitettaisiin infotaulut, jotka kertovat uusista liikennejärjestelyistä ja liikennesäännöistä. Kylätielle ei ole olemassa omaa liikennemerkkiä.
Kadun nopeusrajoitus laskettaisiin 30 kilometriin tunnissa. Tällä hetkellä nopeusrajoitus Inspehtorinkadulla on 40 kilometriä tunnissa.
Inspehtorinkadulla on linja-autoliikennettä. Bussipysäkkien kohdalla pyöräkaistat katkeaisivat ja pyöräilijöiden pitäisi joko ohittaa linja-auto tai odottaa sen lähtöä pysäkiltä.
Turun liikennesuunnittelupäällikkö Maija Noravan mukaan toiveena on, että kylätien rakentaminen alkaa tänä vuonna, jos kaupunkiympäristölautakunta hyväksyy suunnitelman tiistaisessa kokouksessa.
Inspehtorinkadun kylätie olisi ensimmäinen laatuaan Turussa.
Norava kuitenkin luottaa siihen, että turkulaiset oppivat käyttämään kylätietä.
”Turkulaiset ovat ihan oppivaisia, mutta tiedottaminen on kaiken a ja o. Joskus on puhuttu, että voi kestää jopa kaksi vuotta, että ihmiset tottuvat uuteen liikennejärjestelyyn”, Norava sanoo.
Turun liikennesuunnitteluinsinööri Taneli Pärssinen on avannut kylätiesuunnitelmaa Twitterissä. Hänen tviittaamansa kuva havainnollistaa, miten liikenne kylätiellä kulkisi.
Suomessa kyläteitä on aiemmin otettu käyttöön muun muassa Espoon ja Vantaan rajalla sekä Hattulassa ja Pyhtäällä.
Kylätiekonsepti on lähtöisin Alankomaista.
Haluatko lisää luettavaa Turun seudulta? Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.