Suomen euroviisuedustaja Käärijä laulaa nauttivansa piña coladasta ja on saanut myös turkulaiset innostumaan drinkistä.
Turkulaisen Bar4:n baarin toinen omistajista, Niclas Lundgren, kertoo euroviisuhypetyksen näkyvän baaritiskillä: piña coladaa tilataan selvästi enemmän kuin aiemmin.
”Drinkkiä menee tavallisesti kerran kaksi kuukaudessa, nyt sitä tilataan päivittäin”, hän kertoo.
Piña Coladaan sekoitetaan ananasmehua, kookoskermaa tai -maitoa sekä vaaleaa rommia. Koristeeksi voi laittaa esimerkiksi ananaksen lehden.
Ilmiödrinkkiä ostetaan myös valmiina sekoituksena kaupan hyllyltä.
Turkulaisen K-market Hansakorttelin kauppias Jerko Seppälä tilasi muutaman myyntierän Cha Cha Cha Pina Colada -juomasekoitusta vallalla olevassa euroviisuhuumassa. Ilokseen hän huomasi nopeasti, että alkoholipitoinen tölkkijuoma on ”liikkunut hyvin”.
”Uudeksi tuotteeksi menekki on ollut muita uutuustuotteita suurempi”, hän arvioi.
Lundgrenin mukaan Bar4:ssä on varauduttu tulevaan viisuviikonloppuun hamstraamalla tavallista enemmän ananasmehua ja kookoskermaa. Ravintola on tunnettu laadukkaista drinkeistään, ja piña coladastakin tehdään ”ravintolan näköinen”.
Ananasmehu ei esimerkiksi ole valmismehua purkista, vaan mehu puristetaan tuoreesta ananaksesta. Drinkkiin käytetään kookoskermaa, jolloin koostumus on paksumpi ja suutuntuma pehmeämpi kuin kookosmaidolla. Alkoholittomaan versioon Lundgren suosittelee joko ananasmehun ja kookoskerman lisäämistä tai alkoholittomia tisleitä.
Turkulaisen Bar4:n Niclas Lundgren valmisti piña coladan ja oli lopputulokseen tyytyväinen.
”Roti G -niminen alkoholiton tisle voisi sopia tähän oikein hyvin”, hän sanoo.
Lundgren kertoo, että Bar4:n piña colada on hinnaltaan samaa luokkaa kuin ravintolan muiden vastaavien alkoholijuomien. Vaikka edessä on euroviisuviikonloppu, ei erityistarjottavien hintaa ole tarkoituksenmukaista halventaa.
Haluatko lisää luettavaa Turun seudulta? Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.
Oikaisu 12.5 klo 14.56: Tekstissä luki aiemmin virheellisesti K-supermarket Hansakortteli. Kyse on K-market Hansakorttelista.