Naantalin jalostamon aika­kapseli avattiin: Sisältä paljastui nostalginen raha-aarre

Nesteen Naantalin jalostamon peruskiveen muurattu aika­kapseli avattiin. Sisältä paljastui muun muassa 5 000 markan seteli.

Aikakapselista löytyi muun muassa vanhoja sanomalehtiä vuodelta 1956 ja muun muassa 5 000 markan seteli.

| Päivitetty

Nesteen Naantalin jalostamon peruskiveen vuonna 1956 muurattu aikakapseli avattiin maanantaina.

Vuonna 2021 lakkautetun jalostamon aluetta ennallistetaan, ja nyt sen rakennukset on pääosin purettu. Toukokuun alussa jalostamolta kaadettiin viimeinen rakennus, yli 80 metriä korkea krakkaustorni.

Purun yhteydessä tornin jalustasta otettiin esille jalostamon peruskiveen valettu ”aikakapseli”.

”Jotain täältä todella löytyy, ei pelkkää maata ja muurahaisia”, Nesteen Öljytuotteet -liike­toiminta­yksikön tuotanto­johtaja Jori Sahlsten kertoo.

Käsin tai työkaluin aikakapselin sisältöä ei heti saatu avauksen yhteydessä irti, mutta kaksi selkeää veikkausta Sahlstenilla putkiloon kurkistamisen tuloksena oli: sanomalehti ja jonkinlainen kirje.

Oikeilla työkaluilla metallinen putkilo lopulta aukesi. Sen sisältä paljastui yrityksen peruskirja sekä kaikkiaan seitsemän muurauspäivän sanomalehteä: Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Maakansa, Uusi Aura, Suomen Sosialidemokraatti, Huvudstadsbladet ja Vapaa Sana.

Lisäksi aikakapselin sisältä löytyi 50 markan, 20 markan, viiden markan sekä yhden markan kolikot sekä 100 markan, 500 markan, 1 000 markan ja 5 000 markan setelit ja yhtiön virallinen kirjekuori.

Tilastokeskuksen rahan­arvon­muuntimen mukaan vuoden 1956 5 000 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2022 oli noin 170 euroa.

Aikakapselin sanomalehdet oli päivätty päivälle 28.4.1956.

Perinteisesti perustuskivi edustaa rakennuksen symbolista alkua ja hyvää onnea tulevalle hankkeelle.

”Usein kiven sisään laitetaan myös aikakapseli, jossa säilytetään erilaisia esineitä ja dokumentteja, jotka kertovat kyseisen aikakauden historiasta”, Sahlsten kertoo.

Niin kävi nytkin.

Aikakapselin muurauspäivän Helsingin Sanomat uutisoi bensiinin, petroolin, juuston ja sokerin ja margariinin ”suurista hinnankorotuksista”, koko maan kelirikosta, laajoista tulvista sekä lääninlain hyväksymisestä. Jutun juurta oli saatu myös kansakoulujen tarjoamasta hammas­lääkäri­toimesta ja maatalouden tutkimus­keskuksesta koskevasta laista.

Päivän lehdessä kerrottiin myös eduskunnan suuren valiokunnan kansan­eläke­jaoston hyväksyneen 24 000 markan peruseläkkeen, presidentti Urho Kekkosen saaneen vieraita Neuvostoliiton Punaiselta Ristiltä ja Paperiteollisuuden sopimuksen uusimisesta. Muista lehdistä lainatuissa jutuissa oli muun muassa lyhyt artikkeli siitä, miksi eskimot sietävät kylmää paremmin kuin muut.

Lehden mainonnassa valmistauduttiin vappuun ja tulevan kesän veneily­kauteen: Verha Oy kertoo tyylikkään miehen esittävän vappuna parastaan ja piipahtavan ennen juhlaa pukimossa, Sokoksen pohja­kerroksesta sen sijaan sai maalaus- ja lakkaus­tarvikkeet veneen ehostukseen.

Nesteen Naantalin jalostamo oli yksi Suomen merkittävimmistä teollisuus­laitoksista ja energian­tuottajista. Sen perustaminen oli tärkeä virstan­pylväs Suomen energian­tuotannolle ja öljyn­jalostus­teollisuudelle.

Naantalin jalostamon perustukset laskettiin, kun Suomi alkoi rakentaa valtion omistamaa öljynjalostamoa vuonna 1954. Jalostamon perustuskiven muuraaminen oli merkittävä seremonia.

Sahlstenin mukaan Nesteen jalostustoiminta Naantalissa päättyi keväällä 2021, mutta toiminta on jatkunut Naantalissa satama- ja jakeluterminaalin toimintojen osalta.

Jalostamon purkutyöt valmistunevat kesäkuussa. Tämän jälkeen alueella tehdään Ely-keskuksen vaatima maa­perä­tutkimus. Alueen tulevaa käyttöä ei siis vielä tiedetä.

”Sen ratkaisee maa­perä­tutkimuksen tulos”, Sahlsten sanoo.

Haluatko lisää luettavaa Turun seudulta? Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.

Lue lisää: Supercell-miljonäärit ja Saku Koivu suunnittelevat satojen miljoonien jättihanketta Turun ytimeen

Lue lisää: Miksi kohuttua diabeteslääkettä määrätään laihdutukseen? Näin perustelee ylilääkäri

Lue lisää: Lenin-patsaan poistosta käydään oikeutta: Taustalla on mies, jonka mielestä ”Lenin kuuluu Turkuun”

Lue lisää: Aika ajoi ohi miljoonan tiilen jätti­areenasta: Nyt vuoden 1991 MM-kisa­pyhättöä uhkaa purkaminen

Oikaisu 16.5. klo 8.44: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti aikakapselista löytyneen 50 pennin, 20 pennin, viiden pennin sekä yhden pennin kolikot. Löytyneet kolikot olivat kuitenkin markkoja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat