Turun hovioikeus on palauttanut ex-kiekkoilija ja TPS:n liigajoukkuetta valmentaneen Miika Elomon pahoinpitelysyytteen takaisin Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen.
Hovioikeuden mukaan käräjäoikeudessa tapahtui menettelyvirhe, kun oikeus kuuli Elomon puolisoa.
Käräjäoikeus tuomitsi Elomon puolisonsa pahoinpitelystä ehdolliseen vankeuteen viime vuoden heinäkuussa. Käräjäoikeus langetti Elomolle 60 päivää ehdollista pahoinpitelystä. Syyte laittomasta uhkauksesta hylättiin.
Elomon puolisoa kuultiin oikeudessa, jolloin hän sanoi, ettei pahoinpitelyä koskaan tapahtunut. Oikeus päätyi kuitenkin päinvastaiseen päätelmään. Tuomiossa annettiin painoarvoa Elomojen kotona käyneiden poliisien havainnoille ja puolison tapahtumayönä antamalle selostukselle.
Välikohtaus tapahtui Turussa kesäkuussa 2019. Kyse oli perheriidasta, jonka päätteeksi Elomon puoliso soitti hätäkeskukseen. Puoliso kertoi paikalle saapuneille poliiseille, että Elomo oli riidan aikana kuristanut ja uhannut häntä puukolla ja veitsi oli myös osunut hänen käteensä. Naisella oli haava kädessään.
Elomo kiisti uhkailut ja väkivallan. Myöhemmin puoliso arveli kädessään olevaa haavaa koiran raapaisuksi.
Hovioikeuden mukaan käräjäoikeus ei tiedottanut Elomon puolisoa riittävästi läheiskriminointisuojasta. Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi asianosaisen nykyinen tai entinen puoliso saa kieltäytyä todistamasta.
Asiasta oli käräjätuomarin muistikuvien mukaan keskusteltu, mutta puolison mukaan hänelle ei kerrottu kokonaiskieltäytymisoikeudesta. Puoliso olisi halunnut olla vastaamatta käräjäoikeudessa esitettyihin kysymyksiin.
Hovioikeuden mukaan asian käsittelyssä tapahtunut menettelyvirhe vaikutti asian käsittelyyn käräjäoikeudessa. Jos puoliso olisi kieltäytynyt kokonaan todistamasta, oikeus olisi joutunut ratkaisemaan asian erilaisen näyttöaineiston pohjalta.
Varsinais-Suomen käräjäoikeuden on nyt otettava asia uudelleen käsittelyyn.
Haluatko lisää luettavaa Turun seudulta? Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.