Airistolla elokuussa 2019 moottoripurjeveneeseen isolla moottoriveneellä törmännyt mies syyllistyi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kahteen törkeään kuolemantuottamukseen ja kahteen törkeään vammantuottamukseen, katsoo Helsingin hovioikeus. Hänet tuomittiin 1,5 vuoden ehdolliseen vankeuteen.
Turma tapahtui kun tuomittu kuljetti 15-metristä moottorivenettä Airiston selällä Paraisten merialueella. Kuljettaja törmäsi 8-metriseen moottoripurjeveneeseen sillä seurauksella, että veneen päällikkönä toiminut mies ja kyydissä ollut mies kuolivat. Ilta-Sanomat kertoi tuoreeltaan, että miehet olivat veljeksiä. Moottoripurjeveneessä oli kyydissä lisäksi kolme henkilöä. Heistä vammoja saivat päällikön puoliso ja tapahtuma-aikaan 11-vuotias tytär.
Sää oli tapahtuma-aikaan aurinkoinen ja näkyvyys hyvä. Tuomittu ajoi noin 23 solmua eli reilut 40 kilometriä tunnissa. Se on vesiliikenteessä kohtalaisen kova nopeus, joka vaatii oikeudenkin mukaan huolellista tähystämistä koko ajan. Pienempi vene kulki risteävällä väylällä noin viittä solmua, eli vajaat 10 kilometriä tunnissa.
Moottoriveneen kuljettaja on kertonut, että purjevene oli ilmeisesti jäänyt veneen tuulilasin pilarin katveeseen, eikä tämä huomannut toista venettä. Kun hän viime hetkellä noin kolme sekuntia ennen törmäystä huomasi toisen veneen, oli jo liian myöhäistä.
Onnettomuustutkintakeskus arvioi veneen rakenteet ja piti hänen kertomaansa tapahtumankulkua todennäköisenä.
Oikeus kuitenkin totesi, että veneen päällikkönä hänellä oli velvollisuus tuntea ja tunnistaa veneensä rakenteiden riskit.
Toisen, moottoriveneen kulkusuunnassa oikealta tulleen moottoripurjeveneen päällikkö saattoi oikeuden mukaan luottaa siihen, että moottorivene väistää tätä. Eikä hitaammalla veneellä oikeuden mukaan ollut mitään mahdollisuutta väistää moottorivenettä.