”Kuin ilo­tulitus­raketti olisi pamahtanut”, metalli­alan yrityksen tuli­palossa vaarallisia kaasu­pullojen räjähdyksiä

Metallialan yrityksen rakennus syttyi tuleen torstaina iltapäivällä. Pelastuslaitos sai sammutettua palon nopeasti, mutta kaasupullojen räjähtämisvaaran vuoksi jäähdytystyöt kestävät vielä vuorokausia.

Metallialan yrityksen palosta nousi näkyvä savupilvi.

| Päivitetty

Noin 700 neliön metallialan yritykselle kuuluva rakennus tuhoutui tulipalossa Ruskolla, kertoi Varsinais-Suomen pelastuslaitos. Sammutusolo­suhteet olivat haasteelliset ja jopa vaaralliset, mutta palo saatiin sammutettua nopeasti. Yrityksen henkilökuntaa ei ole loukkaantunut palossa.

Tehtaalla kuului sammutustöiden alkuvaiheessa 4–5 voimakasta räjähdystä, kertoo päivystävä päällikkö Juha Virto. Äänet johtuivat kaasusäiliöiden ja -pullojen räjähtämisistä.

Pelastushenkilökuntaa ei loukkaantunut sammutustöissä, vaikka vaara siihen olikin.

”Jos kaasupullo räjähtää ja palomies on lähellä, vammautumisen vaara on iso”, Virto kertoo.

Rakennusliike K. Hämäläisen toimitusjohtaja Kari Hämäläinen oli työpaikallaan, kun palo naapurihallissa alkoi.

”Noin varttia yli kolme kuului ensimmäinen iso jysähdys. En kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, koska täällä aina kuuluu jotain meteliä”, hän kertoo.

Nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että kyse ei ole tavallisesta paukkeesta. Hämäläinen kuuli kymmenkunta isoa ja pienempää räjähdystä.

”Se kuulosti siltä kuin vieressä olisi iso ilotulitusraketti pamahtanut.”

”Se kuulosti siltä kuin vieressä olisi iso ilotulitus­raketti pamahtanut.”

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta noin kello 15.40 torstai-iltapäivänä. Kun pelastuslaitos saapui paikalle, rakennus paloi jo voimakkaasti. Palo myös savutti voimakkaasti.

Noin kello 17 pelastuslaitos oli saanut rajattua palon. Paloa oli sammuttamassa noin 30 pelastuslaitoksen yksikköä. Sammutustöitä tehtiin erilaisilla ajoneuvoilla. Käytössä oli myös niin sanottu puomitikasyksikkö, joka mahdollistaa sammuttamisen korkealta.

Iltakahdeksalta pelastuslaitos oli yhä paikalla viilentämässä kaasupulloja vedellä.

”Asetyleenikaasupullo muuttuu vaurioituessaan epästabiiliksi ja voi olla vaarallinen vielä useamman vuorokauden”, Virto kertoi.

Kaasupulloja oli hallissa alle kymmenen. Pelastuslaitos upottaa ne jäähtymään vesisäiliöihin. Jos kaasupulloja ei saada viilentymään, uusien räjähdysten vaara on hyvinkin mahdollinen.

Palon syttymissyystä ei ollut vielä tietoa torstai-iltana.

Naapuriyrityksen Hämäläinen kertoo, ettei palon vuoksi ollut tarvetta evakuoida työntekijöitä.

”Meille ei onneksi tullut savuakaan halliin eikä toimistorakennuksiin.”

Naapurissa sijaitsevasta metallialan yrityksestä ei ollut jäljellä kuin kehikot.

Metallialan yritys tuhoutui tulipalossa täysin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat