Meeri Koutaniemi on taas Vuoden lehtikuvaaja – parhaan lehtikuvan otti HS:n Heidi Piiroinen - Kulttuuri | HS.fi

Meeri Koutaniemi on taas Vuoden lehtikuvaaja – parhaan lehtikuvan otti HS:n Heidi Piiroinen

Tänä vuonna kilpailussa oli ensi kertaa mukana myös Vuoden eduskuntakuva -sarja, jonka voitti Helsingin Sanomien valokuvaaja Markus Jokela.

7.3.2014 12:35 | Päivitetty 7.3.2014 14:46

Vuoden Lehtikuvat 2013 -kilpailun voittajat on valittu. Voittajat julkistettiin Kuva & Kamera -messuilla perjantaina Helsingin Messukeskuksessa.

Tänäkin vuonna Vuoden lehtikuvaajaksi ylsi freelancerina työskentelevä Meeri Koutaniemi. Tuomariston mukaan Koutaniemi (s. 1987) on "klassinen kuvajournalisti, joka haluaa muistuttaa, että maailma on yhä täynnä kärsimystä".

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat