Kulttuuri    |   Elokuva

Hardwick-dvd:stä puhkesi riita

1980-luvun elokuvan dvd-versio vedettiin saman tien myynnistä

Tilaajille

OhjaajaNeil Hardwickin vanhan elokuvan uunituoreesta dvd-julkaisusta on puhjennut harvinainen riita. Elokuva nimeltä Pieni yösoitto vedetään pois kauppojen hyllyiltä.

"Dvd on hyvin tökerösti tehty", Neil Hardwick kertoo Helsingin Sanomille.

Hardwick, 65, on Suomen tunnetuimpia ja kokeneimpia tv-draaman tekijöitä.

Mitä Pieni yösoitto -elokuvalle on dvd-julkaisussa tehty, Neil Hardwick?

"Siinä on erittäin epäonnistuneella tavalla vaihdettu musiikki toiseen. Tilalla on katalogimusiikkia", Hardwick kertoo HS:lle.

Katalogimusiikiksi kutsutaan anonyymiä musiikkia, jota käytetään taustaäänen lailla av-tuotannoissa.

"Alkuperäismusiikki ei kelvannut, koska siitä olisi jouduttu ilmeisesti maksamaan tekijänoikeuskorvauksia. Näin saadaan tuotteen hintaa alas. Se on syy", Hardwick sanoo.

"Mutta tuote on näin käyttökelvoton."

Pieni yösoitto kuuluu Hardwickin vähemmän tunnettuihin ohjauksiin. Mozartin kuulusta sävellyksestä nimensä lainaava Pieni yösoitto on vuonna 1987 valmistunut tv-elokuva, jonka tuotti tv-kanava MTV.

Dvd:n takakansitekstin mukaan Leena Uotilan esittämän pääosan Helinä on "villi ja vapaa sellisti, joka on unohtanut kotiavaimet asuntoonsa. Hän soittaa lukkosepälle uuden naapurinsa Kaukon luota. Kauko on puolestaan putkimies, joka seuraavana päivänä kutsutaan äänitysstudiolle putkihommiin".

Draamassa näyttelevät Uotilan lisäksi muun muassa Aapo Vilhunen, Turo Pajala, Eero Saarinen, Kirsti Kemppainen, Vesa Vierikko ja Hannu Huuska. Käsikirjoitus on Ilse Raution.

Dvd-julkaisua levittää Finnkino. Maanantaina HS:lle kerrottiin Finnkinosta, että elokuvaa ei julkaista eikä tuoda kauppoihin. Se oli kuitenkin ostettavissa Helsingin keskustan tavaratalosta.

Hardwickin mukaan musiikki on vaihdettu esimerkiksi kohtauksessa, jossa Leena Uotila puhuu Jacqueline du Prén soittamasta Elgarin pianokonsertosta. Du Prétä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista sellisteistä ja elokuvassa vilahtaa myös tämän levyn kansi.

"Äänessä on vain jotain geneeristä, epämääräistä sellonsoittoa. Aika hakoteillä ollaan", Hardwick päivittelee. Hänen mukaansa alkuperäismusiikkiin kuului myös muita tunnettuja sellokappaleita ja lisäksi muun muassa Frank Sinatraa.

"En menisi vannomaan että kaikki alkuperäismusiikki on poissa. Niissä kohdissa, joissa puheesta ei saa selvää, on musiikki vaihdettu. Se on laitettu kovaa, jotta alkuperäinen jää alle. Sitä ei saa poiskaan, kun se on yhdellä raidalla."

Erikoista Pienen yösoiton dvd-julkaisussa on sekin, että mukana ovat myös mainoskatkojen tunnukset.

Dvd-julkaisusta MTV:llä vastaa tuotepäällikkö, free lancer Liisa Hanén. Hänen mukaansa musiikin vaihtaminen Pienen yösoiton tapaan on alalla normaalia:

"Dvd:n pitäisi myydä takuuvarmasti tuhansia kappaleita ennen kuin sinne uskaltaisi jättää yhtään alkuperäistä biisiä."

Pieni yösoitto -elokuvasta oli Hanénin mukaan otettu vain 120 kappaleen painos.

"Tämä on arkistojulkaisutoimintaa, joka ei tuota mitään tai tuottaa jotain äärimmäisen pientä", Hanén sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Veli-Pekka Lehtonen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää