Kulttuuri

Baddingin Paratiisi-kappaleeseen sointuja syöttäneen Antero Jakoilan kitara soi monilla menestyslevyillä

Musiikilla itsensä elättänyt kitaristi siirtyi 1990-luvulla suomirockin klassikoista argentiinalaiseen tangoon

Tilaajille

Kitaristi Antero Jakoila osoittaa olohuoneensa nurkkaa. Siinä hän istui Rauli Badding Somerjoen kanssa runsaat 40 vuotta sitten. Badding soitti kasetilta uutta sävellystään, jonka hän esitteli kesäbiisiksi.

"Hain Baddingin tekemään melodiaan kitaralla sointuja, ja Badding sanoi, oliko sointu hänen mielestään oikea vai ei. Soinnutimme yhdessä hänen sävellyksensä, jossa ei silloin vielä ollut tekstiä."

Jakoilan kotona löytyneitä sointuja on sen jälkeen tapaillut moni muukin. Nimetön sävellys sai myöhemmin sanat, ja laulun nimeksi tuli Paratiisi. "Täällä me teimme alustavan työn. Sitten tehtiin studiossa taustat, ja Jukka Tolonen soitti kitarasoolon."

Jakoilan kitara soi Paratiisin lisäksi ties kuinka monella 1970-luvun menestyslevyllä: Ajetaan tandemilla, Fiilaten ja höyläten, Lumi teki enkelin eteiseen, Daa-da-daa-da. . . Kitaristin taitoihin luottivat muun muassa Hector, Jussi Raittinen, Dave Lindholm ja Tuomari Nurmio.

M. A. Numminenkin otti yhteyttä, kun hän toteutti Suomen Talvisota 1939–40-kokoonpanon Underground-rock-levyä. Tuolloin Jakoila soitti ensi kertaa rockia levylle, ja albumin äänityksissä hän myös tutustui Baddingiin. Elettiin alkutalvea 1969.

"Ihmettelin, että joku ihme peikko tulee Somerolta tänne ja laulaa hemmetin hyvin. Sellaisesta rääpäleestä lähtee tuollainen ääni. Kontrasti oli suunnaton."

Jakoila kävi lukiota Helsingissä, kun kitara tuli hänen elämäänsä. Hän syntyi Vaasassa, mutta vaatturi-isä toi perheensä pääkaupunkiin 1950-luvun alussa. Sukujuuret yltävät Venäjälle ja Jakovlev-nimiseen tsaarin laivaston upseeriin, jonka sukunimen kitaristin isä suomensi.

Lukioiässä Antero Jakoilalla oli akustinen folkduo Hectorin kanssa. Sähkökitaran soitto alkoi, kun Jakoila innostui bluesista 1960-luvun puolivälissä.

"Siinä oli niin rankka fiilis. Joissakin tyyleissä yritettiin soittaa hiljaa, ettei kitara mene särölle, mutta bluesissa tehtiin päinvastoin."

Rockista tuli ammatti 1960-luvun lopussa, kun Jakoila pääsi Jussi Raittisen Boys-yhtyeeseen. Siitä lähtien kitaristi on elättänyt itsensä musiikilla. Muita suunnitelmia ei oikeastaan ollut.

1970-luvulla rockin rinnalle tulivat latinalaisamerikkalaiset rytmit. Jakoila säesti lauluryhmä Agit-Propia Kuubassa ja kuuli matkalla paikallista musiikkia. Se oli toista kuin ne lattarit, jotka soivat kotimaassa.

"Täällä tunnettu lattari oli niin kevyttä. Tajusin vasta Kuubassa, mistä nailonkielisen kitaran soittamisessa on todella kysymys."

Sen jälkeen Jakoila innostui flamencosta ja argentiinalaistyyppisestä tangosta. Hän pääsi esittelemään uusia taitojaan laajemminkin, kun Anneli SaaristonLa Dolce Vita edusti Suomea euroviisuissa 1989, ja Jakoila oli toinen solistin vierellä esiintyneistä kitaristeista.

Flamencon ja tangon parissa alkoi myös Jakoilan sooloura. Hän pääsi levyttämään huipputason argentiinalaisten tangomuusikoiden kanssa annettuaan heille levynsä Pariisissa 1993.

"Argentiinassa tiedettiin Suomesta Olavi Virta ja viulisti Pauli Granfelt, ei ketään muuta. Jos Virta olisi ollut argentiinalainen, hän olisi kuulemma ollut yhtä suuri tähti kuin Carlos Gardel. Se oli argentiinalaismuusikoilta aika kova kohteliaisuus."

Jakoila on tehnyt seitsemän soololevyä. Myyntimenestyksiä ei kitaramusiikilla Suomessa tule, mutta asiantuntijoiden kiitokset ovat lämmittäneet. Jakoilan levyistä on innostunut muun muassa Aki Kaurismäki, joka on poiminut viimeisen 20 vuoden aikana jokaiseen elokuvaansa kitaristin musiikkia.

Jakoila soittaa edelleen aktiivisesti. Kitaristi ei kerro harrastavansa eläkepäivilläkään mitään muuta. "On lohdullista, että vielä tässä iässäkin kontakti käsien ja alitajunnan välillä pelaa. Peli on menetetty, jos soitto rupeaa teknisesti olemaan sitä sun tätä, tai ei enää muista."

Enää Jakoila ei aio opiskella uusia musiikkityylejä, mutta hän sanoo soittavansa itselleen tärkeitä genrejä jatkossakin. Niitä ovat lähinnä tango ja rautalanka.

Jälkimmäisen soitosta ei nuorena tullut mitään, mutta nyt Jakoilalla riittää kysyntää rautalankakonserteissa. Seuraava esiintyminen on tämän kuun lopussa Vuotalossa Vuosaaressa.

Soittamisen rinnalla Jakoila tarkkailee aktiivisesti kitaramaailmaa. "Seuraan huvittuneena Muusikoiden.net-sivustoa, kun siellä ostetaan ja myydään kitaroita ja kehutaan vaikka minkälaisia vänkyröitä. Harrastan siis soittamisen lisäksi Muusikoiden.netin seuraamista ja huvittumista", Jakoila sanoo.

Ja Paratiisin sointujen syntysijoilla kaikuu jälleen nauru.

Mieleenpainuvimmat levytykset

1. Omat soololevyt
"Niihin olen vuodattanut kaiken osaamiseni."

2. Suomen Talvisota 1939–40: Underground-rock
"Vaimoni ihmetteli, miten voin olla niin hyvällä tuulella, kun herään aamulla neljän tunnin yöunien jälkeen. Öisin levyn äänityksissä oli vain niin helvetin hauskaa."

3. Tuomari Nurmio: Punainen planeetta
"Sitä levyä tehtiin niin pieteetillä. Punainen planeetta on klassikko, ja soitin siinä kaikki kitarat."

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
  • Pop- ja rockmusiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää