Kulttuuri

Kultaisen maapallon voittanut ohjaaja: Pahuus ei kadonnut natsien mukana

Son of Saul on vahva ehdokas myös Oscar-mittelöissä. HS tapasi ohjaajan Los Angelesissa.

Los Angeles

Nuoren unkarilaisohjaajan László Nemesin esikoiselokuva Son of Saul on kerännyt jo 17 elokuvapalkintoa, tuoreimpana Kultaisen maapallon maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa. Keskitysleirikuvaus on vahvoilla myös Oscaria jaettaessa.

Nemesin mukaan useimpien keskitysleirielokuvien ongelmana on se, että ne ovat yrittäneet lähestyä holokaustia klassisen elokuvakerronnan kautta. Elokuva yrittää yleensä tehdä asioita käsitettäviksi, vaikka keskitysleirin todellisuus oli pohjimmiltaan käsittämätön.

”Holokaustia on kuvattu paljon, mutta siihen on suhtauduttu älyllisesti ja etäännyttäen niin kuin se olisi kirja, joka on luettu loppuun ja pantu hyllyyn”, Nemes sanoi lauantaina Los Angelesissa Helsingin Sanomien haastattelussa.

”Itse en yrittänyt kuvata holokaustia historiana vaan niin kuin kaikki tapahtuisi tässä ja nyt – koska se voisi tapahtua tässä ja nyt.”

Nemesin mukaan moni keskitysleirikuvaus on ollut todellisuuteen perustuva, mutta silloin kerrotaan aina selviytyjien tarinoita, koska vain he jäivät tarinansa kertomaan.

”Entä kuolleet? Entä histo­riasta pois pyyhityt? Halusin tehdä elokuvan unohdetuista ja palauttaa arvokkuuden kuolleille.” Tien kuolleiden luo Nemes löysi krematorioissa työskennelleiden vankien muistiinpanoista.

”He olivat salaisuuden vartijoita, jotka tiesivät, että erityiskäsittely merkitsi tappamista. Siksi he ymmärsivät kuolevansa varmasti.”

Nemes kertoo miettineensä, mitä kuolemaan tuomitut ajattelivat. Hän uskoo, että he halusivat säilyttää ihmisyytensä ja jättää olemassaolostaan edes jonkin jäljen. Sitä jälkeä Nemes on seurannut.

Son of Saul maksoi vain miljoona dollaria. Sitäkään rahaa ei meinannut aluksi löytyä, sillä tuottaja toisensa jälkeen pudisteli päätään, kun 38-vuotias Nemes kertoi haluavansa tehdä esikoiselokuvansa holokaustista. Lopulta rahat löytyivät Unkarista.

Elokuvan tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1944, jolloin saksalaiset miehittivät Unkarin ja siihen asti natsivainoilta säästyneitä juutalaisia alettiin kuljettaa tuhoamisleireille. Kaikkiaan Unkarin juutalaisia murhattiin holokaustissa lähes 600 000.

”Saksalaiset pyysivät unkarilaisilta, että älkää lähettäkö niitä niin nopeasti, kapasiteettimme ei riitä”, Nemes kertoo.

Elokuva ei ole Nemesin mukaan kuitenkaan syytelause Unkarin historiasta sen enempää kuin kommentti maan nyky­tilastakaan.

”En ole nykypolitiikan kommentoija vaan yritän katsoa sivilisaatiota syvemmältä. Totta kai Euroopalla on omat haamunsa ja Unkarilla omansa.”

Sen sijaan Son of Saul on varoitus nykyihmisille.

”Holokausti näytti, millaista pahuutta ihmisen sisältä löytyy. Eikä se pahuus kadonnut maailmasta vuonna 1945”, Nemes huomauttaa.

Samaan aikaan, kun Nemes teki elokuvaansa, Lähi-idässä murhattiin kansoja ja hukkuneet pakolaiset ajautuivat Euroopan rannoille.

”Elämme mullistusten aikaa, eikä rauha ole enää mikään itsestäänselvyys”, Nemes sanoo.

”Sivilisaatiomme ei ole menossa oikeaan suuntaan. Kun katsoo, mitä maailmassa nyt tapahtuu, tuntuu siltä, ettei se ole ohi – että se kaikki voi tapahtua uudestaan.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kultaisista maapalloista kohti Oscareita

 Erämaaseikkailu The Revenant (ohj. Alejandro González Iñárritu ) vei vuoden parhaan elokuvan palkinnon varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa Kultainen maapallo -kilpailussa. Se voitti myös ohjauksen ja miespääosan ( Leonardo DiCaprio ).

 Parhaasta naispääosasta palkittiin Brie Larson Room-elokuvasta.

 Kaksi Kultaista maapalloa saivat elokuvat The Martian ja Steve Jobs sekä tv-sarjat Mozart in the Jungle ja Mr. Robot.

 Parhaan ulkomaisen elokuvan Kultaisen maapallon voitti Son of Saul. Samassa sarjassa kilpaili mm. Klaus Härön ohjaama Miekkailija. Kumpikin kilpailee myös Oscar-ehdokkuuksista, jotka uutisoidaan torstaina 14. tammikuuta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva
  • Keskitysleirit
  • Golden Globe
  • Unkari

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    2. 2

      Suomalaisjuoksija voitti kultaa Hitlerin silmien alla, myöhemmin hän valtasi venäläistankin ja kuoli – Suomen kiehtovin satavuotislahja kätkee sisäänsä jo unohtuneen sankaritarinan

    3. 3

      ”Sydän kääntyy rinnassa ympäri, kun jokin kone piippaa” – Tällainen on ihan tavallinen päivä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa syntyy jo viidennes maan vauvoista

    4. 4

      46-vuotiaan naisen uskotaan lähettäneen kuolettavaksi tarkoitetun pakettipommin Barack Obamalle – FBI pääsi epäillyn jäljille kissankarvojen ja kastikepullon avulla

    5. 5

      Mitä tapahtui turvapaikanhakijoiden määrille ruuhkavuoden 2015 jälkeen, ja kuinka moni hakijoista sai luvan jäädä Suomeen? Todennäköisesti monen suomalaisen vastaus on väärä

      Tilaajille
    6. 6

      Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

    7. 7

      Trump väitti kieltäytyneensä Vuoden henkilön tittelistä, mutta kaikki perustelut eivät menneet ihan putkeen – Presidentti on väärässä, vastasi Time-lehti

    8. 8

      Johanna Laitinen, 31, välttelee liikuntaa – silti hän on Suomen vahvin nainen

    9. 9

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    10. 10

      Unohda ruma jouluvillapaita! Tämän joulun hittituote USA:ssa ovat perhepyjamat, joissa lähdetään myös baariin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    2. 2

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    3. 3

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    4. 4

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    5. 5

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    6. 6

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    7. 7

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    8. 8

      Yli 230 ihmistä kuoli Egyptin moskeijaiskussa, joka oli yksi maan historian kuolettavimmista – Egyptin ilmavoimat pommittaa iskun tekijöitä Pohjois-Siinailla

    9. 9

      Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

    10. 10

      Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Keskusta yrittää nostattaa taistelutahtoa presidentinvaaleihin, apua haetaan ämpäreistä – presidenttiehdokas Vanhanen moitti Suomen ulkopolitiikkaa liian kapea-alaiseksi ja lähti jakamaan sankoja
    3. Trump väitti kieltäytyneensä Vuoden henkilön tittelistä, mutta kaikki perustelut eivät menneet ihan putkeen – Presidentti on väärässä, vastasi Time-lehti
    4. Uransa seitsemänsiin olympialaisiin valmistautuva Janne Ahonen, 40 mahdollisuudesta tehdä suomalaista urheiluhistoriaa: ”Siinä ei ole mitään ihmeellistä”
    5. Suomi on saanut lahjaksi rahaa, patsaita, tulppaanin ja yhden lähetystöhistoriikin – saamistamme lahjoista selviää, mitä muut maat meistä ajattelevat
    6. Unohda ruma jouluvillapaita! Tämän joulun hittituote USA:ssa ovat perhepyjamat, joissa lähdetään myös baariin
    7. Tunti sitten
    8. 46-vuotiaan naisen uskotaan lähettäneen kuolettavaksi tarkoitetun pakettipommin Barack Obamalle – FBI pääsi epäillyn jäljille kissankarvojen ja kastikepullon avulla
    9. Suomalaisjuoksija voitti kultaa Hitlerin silmien alla, myöhemmin hän valtasi venäläistankin ja kuoli – Suomen kiehtovin satavuotislahja kätkee sisäänsä jo unohtuneen sankaritarinan
    10. Ilaripro rikkoi maailmanennätyksiä Youtube-videollaan – jututimme jalkapallotaituria heti perään
    11. Chicago kärsi historiallisen rökäletappion Golden Statea vastaan – Lauri Markkaselle nyt 14 pistettä
    12. Yli 230 ihmistä kuoli Egyptin moskeijaiskussa, joka oli yksi maan historian kuolettavimmista – Egyptin ilmavoimat pommittaa iskun tekijöitä Pohjois-Siinailla
    13. Näytä lisää