Kulttuuri

Uuden musiikin kilpailussa kisaavat rinnakkain untuvikot ja konkarit

Viisupaikasta taistelevat muun muassa 16-vuotias teiniduo ja 1970-luvulla läpimurron tehnyt Eini.

Suomen seuraavan euroviisuedustajan paikkaa hakee taas kirjava joukko sekä uusia että uppo-outoja artisteja.

Yleisradio julkisti tiistaina 18 artistia ja kilpailukappaletta, joiden joukosta valitaan helmikuun loppuun mennessä Suomen tämänvuotinen edustuskappale.

Kokenein konkari on Eini, joka sai ensimmäisen hittinsä jo vuonna 1978. Eini on yrittänyt Euroviisuihin aikaisemmin vuonna 1996, mutta karsiutui. Myös Cristal Snow on ollut karsinnoissa jo kerran. Viime vuosina hän on esiintynyt myös viisulähetysten kommentoijana.

Viime vuosien muista tv-laulukilpailuista ponnistaneita ehdokkaita on useita: Saara Aalto, Mikko Herranen, Tuuli Okkonen sekä Annica ja Kimmo -duon muodostavat Annica Milán ja Kimmo Blom ovat esiintyneet Voice of Finlandissa. Mikael Saari sijoittui vuoden 2013 UMK-finaalissa kakkoseksi heti Krista Siegfridsin jälkeen.

Muutama ehdokas on tullut tutuksi indiemusiikin puolelta. Viiden naisen muodostama hardrockbändi Barbe-Q-Barbies on toiminut jo 13 vuotta. Popin, rockin ja rapin välimaastossa askarteleva Lieminen löi läpi 2012 singlellään Tääl on Lieminen, jossa vetoapua antoivat kotimaisen underground-rapin isähahmoina tunnetut Edu Kehäkettunen ja Davo.

Pietarin Spektaakkelin Pietari Kiviharju oli jo 1990-luvulla solistina Tyhmä valtio -punkyhtyeessä, ja 2000-luvun alussa hän levytti sooloartistina suomenkielistä räppiä. Nykyinen yhtye, vanhaa rockia, jazzia ja iskelmää risteyttävä Pietarin Spektaakkeli teki ensialbuminsa 2014. Yhtyeen basisti Mitja Tuurala on suomalaisen rockin veteraani, joka on soittanut useissa kokoonpanoissa, muun muassa J. Karjalaisen Electric Saunassa ja Tuomari Nurmion Dumari ja Spuget -yhtyeessä.

Kittilän Sirkasta kotoisin oleva rapduo Pää-äijät on ehtinyt saada jo mainetta muutamalla Youtube-hitillä, mutta suurelle yleisölle vitsi edellä bailuräppiä tekevä kaksikko on vielä tuntematon.

Lapin miehet ovat saaneet esiintymiskokemusta muun muassa pohjoisen hiihtokeskuksissa. Toistaiseksi ainoa suomalainen euroviisuvoittaja Lordi on myös Lapista, mutta se ei tuota Julmarille ja JaBalle paineita.

”Me tuodaan voitto koko Suomeen, ei vain Lappiin”, itsevarmat turjakkeet lupaavat.

Helsinkiläisellä Sandhjalla on ansiolistallaan muutama radiohitti 2014 julkaistulta ensialbumiltaan, mutta kokonaan uusi tulokas on 16-vuotiaiden kaksostyttöjen Annin ja Ninan duo Attention 2.

Viisukarsintoihin osallistuminen on ollut kaksosten haave jo vuosia.

”Meidän piti odottaa, että täytettiin 16, jotta päästään mukaan”, Nina sanoo.

”Koulussa ei tiedetä vielä, että me ollaan mukana tässä, mutta eiköhän ne anna luvan”, Anni uskoo.

Untuvikkoja ovat myös Nigeriasta Suomeen muuttanut ClemSO, aiemmin vain säveltäjänä UMK:hon yrittänyt Stella Christine, suomenruotsalaisten vahvaa euroviisuhistoriaa jatkava Rafaela Truda, Darude-tuottaja Jaakko Salovaaran uusi suojatti Ylona sekä kolmen nuoren kroatialaisveljeksen Gušani Brothers.

Katso, millaisiin eväin teinikaksoset ja Lapin miehet lähtevät kisaamaan viisupaikasta. HS.fi/hstv
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

FaktaNeljä karsintaa

 Uuden musiikin kilpailun valinnat tehdään neljänä peräkkäisenä lauantaina helmikuussa.

 Alkukarsinnat nähdään suorana Ylen TV2:ssa 6.2., 13.2. ja 20.2., sekä finaali 27.2.

 Juontajina toimivat Krista Siegfrids ja Roope Salminen.

 Uutta on urheilulähetyksistä tuttu kisastudio, jota juontavat Rakel Liekki ja Mikko Silvennoinen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    2. 2

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    5. 5

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    6. 6

      Valeruokamyrkytykset vaivaavat Espanjaa: Poliisi tunnistanut jopa 800 huijauksesta epäiltyä brittituristia

    7. 7

      Suomessa myytävä jugurtti ja limsa eivät ole yhtä hedelmäisiä kuin Italiassa ja ikoninen tee on aromikkaampaa Britanniassa – Suomalaisten maku on tällainen, perustelevat yritykset

    8. 8

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    9. 9

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    10. 10

      Miksi pieneen palkkaan tyytyvät työntekijät kannattelevat kuolevia firmoja? Ay-johtaja Ann Selin nostaisi palkkoja, vaikka yritykset kaatuisivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    7. 7

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    8. 8

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää