Kulttuuri

Hittiyhtye Crosby, Stills, Nash & Young telakalle

Laulaja ja lauluntekijä Graham Nash, 74, kertoo Helsingin Sanomille, että spekulaatio siitä, että Neil Young palaisi yhteen Nashin, David Crosbyn ja Stephen Stillsin kanssa voidaan unohtaa.

Laulaja ja lauluntekijä Graham Nash, 74, kertoo Helsingin Sanomille, että spekulaatio siitä, että Neil Young palaisi yhteen Nashin, David Crosbyn ja Stephen Stillsin kanssa voidaan unohtaa. Hän on aikaisemmin pitänyt sitä mahdollisena.

”Olen muuttanut mieleni. Uutta C,S,N&Y-levyä ei enää tule. Olemme etääntyneet”, Nash sanoi. ”Kun Stephen on tehnyt levynsä The Ridesin kanssa ja minä, David ja Neil olemme tehneet soololevymme, olemme päätyneet liian kauas toisistamme. En edes usko, että pidämme toisistamme juuri nyt”, Nash sanoo.

Väite on aika iso, erityisesti 45 vuoden ystävyyden jälkeen.

”Olin aina optimistinen, että pystymme paikkaamaan erimielisyytemme. Mutta muistanet mitä tapahtui Crosbyn ja Neilin välillä”, Nash jatkaa.

David Crosby kutsui Neil Youngin naisystävää, näyttelijä Darryl Hannahia ”myrkylliseksi saalistajaksi”.

Eivätkö vanhat ystävät pääse tällaisista asioista ylitse?

”Niin voi joskus käydä, mutta on muistettava, että ne muutamat harkitsemattomat sanat Crosbyn suusta maksoivat meille paljon mahtavaa musiikkia”, Nash sanoo pettyneesti.

Helsingin Sanomat julkaisee Graham Nashin laajan haastattelun myöhemmin.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Esseisti Antti Nylén halveksii maahanmuuttokriitikoksi paljastuneen Morrisseyn hylkääjiä – ”Tämä on nykyisen internet-vasemmiston suuri ongelma, ollaan suuria moralisteja”

    4. 4

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    5. 5

      Tutkijat haastattelivat yli 20 Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    6. 6

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    7. 7

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    8. 8

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    9. 9

      Kaatuiko sukulaisesi sodassa? Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vainajien ”kotisivukone” kertoo valtavasti tietoa yksittäisten sotilaiden reiteistä ja vaiheista

    10. 10

      Turussa kadonnut mies löytyi kuolleena Aurajoesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä nuorten festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    5. 5

      Pohjois-Korean raja­vartijat jahtasivat Etelä-Koreaan loikannutta sotilasta vain metrien päässä – video näyttää täpärän paon luoti­sateessa rajan yli

    6. 6

      Timo Rautiainen karkotti jo 2000-luvun alussa uusnatseja keikoiltaan, nyt häntä haukutaan ”suvakiksi” – Heviyhtye Trio Niskalaukaus palasi lavoille 13 vuoden tauon jälkeen

    7. 7

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    8. 8

      Vakava liikenneonnettomuus Lahdenväylällä – Viisi loukkaantui vakavasti, kolme hoitoon Lastenklinikalle

    9. 9

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    10. 10

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    11. Näytä lisää