Kulttuuri

Menestynyt 3 Doors Down kävi pohjalla, mutta selvisi

Melodisesta grungesoundista tunnettu yhtye oli jo lähellä hajoamista

Lontoo

Muutama vuosi sitten amerikkalaisyhtye 3 Doors Downin korttitalo romahti.

Yhtyeellä oli takanaan harvinaisen menestyksekäs vuosikymmen, kymmeniä miljoonia myytyjä levyjä ja areenakeikkoja kaukaista Helsinkiä myöten. Läpimurtohitti Kryptoniten jälkeen rockradiot ympäri maailman olivat ottaneet yh­tyeen melodisen grunge-soundin omakseen.

Uuden vuosikymmenen alussa onni kääntyi. Ensin kitaristi joutui eroamaan terveysongelmien vuoksi. Sitten basisti ajoi humalassa kuolonkolarin ja sai lähteä bändistä. Tässä vaiheessa moni yhtye olisi kiittänyt kuluneista vuosista ja hajonnut. 3 Doors Down vaikuttaa olevan sitkeämpää sorttia.

”Lopettamisesta ei edes keskusteltu”, yhtyeen kitaristi Chris Henderson vakuuttaa. ”Päätimme, mitä pitää tehdä ja jatkoimme eteenpäin.”

Jos 3 Doors Downin matkaan on mahtanut epätoivon hetkiä, Henderson piilottaa ne kehumalla yhtyeensä nykykuntoa ja uhkumalla työtarmoa. Suojaus pettää vain hetkellisesti, kun otan puheeksi tällä viikolla ilmestyvän albumin Us and the Night.

Levyllä on kappale Still Alive, yhä elossa. Siinä lauletaan mielen synkistä ajatuksista, mutta kertooko kappale itse asiassa 3 Doors Downin koettelemuksista?

”Koko levy kertoo enemmän tai vähemmän samoista tunnelmista. Ei tarvitse kuin katsoa biisien nimiä: Still Alive, In the Dark, Pieces of Me… Ne kaikki kertovat kamppailusta, jonka olemme joutuneet käymään läpi. Helppoa tämä ei ole ollut.”

Oliko basistinne onnettomuus pysäyttävä hetki koko yhtyeelle?

”Erityisesti hänelle itselleen se oli, mutta myös monille muille. Pidän itseäni onnekkaana, että mitään samanlaista ei koskaan tapahtunut minulle.”

”Uskon että olemme kaikki paremmassa kunnossa kuin kymmenen vuotta sitten. Toki olemme vanhempia, mutta toisaalta olemme kaikki lopettaneet juomisen ja elämme terveellisemmin. Esimerkiksi kiertäminen on suorastaan helpompaa kuin aiemmin.”

Kiertuekestävyys tulee tarpeeseen, sillä loppuvuosi kuluu tien päällä. Helsinkiin yhtye saattaa palata lokakuun Euroopan-kiertueella, Henderson lupailee.

“Me olemme valmiita kiertämään kaikkialla. Jos haluat pysyä mukana bisneksessä, erityisesti nykyään, bändin on pakko kiertää. Levymyyntiin, videoihin tai radiosoittoon ei voi enää tukeutua. Työ on tehtävä keikoilla.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pop- ja rockmusiikki
  • Musiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suora lähetys: HS seuraa länsimetron avajaispäivää – metrojuna lähti liikkeelle kello 5.09, ja junassa oli heti karnevaalitunnelma

    2. 2

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    3. 3

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    4. 4

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    5. 5

      En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Jari Mönkkönen vitsaili olevansa pyörä­tuolissa alle viisi­kymppisenä, ja lopulta niin kävi: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy nyt liikuttamaan vain päätään –”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

    8. 8

      Chicago voitti vihdoin – Markkanen nousi ratkaisijaksi viime sekunneilla

    9. 9

      Jos asuntolainan koron haluaa suojata, se kannattaa tehdä nyt – pitkät korot ovat vielä matalia ja suojan saa siksi halvalla

    10. 10

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    2. 2

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    3. 3

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    4. 4

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    5. 5

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    6. 6

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    7. 7

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    8. 8

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    9. 9

      Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

    10. 10

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    10. 10

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    11. Näytä lisää