Kulttuuri    |   Lauantaiessee

Miksi setä sekoilee ja täti rääkyy – eli missä kulkee taiteen ja kärsimyksen raja?

Rajojen etsiminen on itseisarvo. Jos kukaan ei etsisi, syntyisi aina samaa.

Veljeni viestittelee iltasella, miten nautinnolliselta trumpetisti Tomasz Stankon levy Twet (1974) kuulostaa, ”verkkaan virittyvästä” avauskappaleestaan lähtien.

Minä kuuntelen omassa kodissani Captain Beefheartin Trout Mask Replicaa (1969), ensimmäistä kertaa, vaikka tuplalevy on osa rockin historiaa. Sen vaikutuksesta maailmalla perustettiin varmaan tuhansia bändejä. Beefheartilla riitti mielikuvitusta liki koko musiikkikentän leveydeltä, örinästä bluesiin ja ­autotallirockista surrealistiseen meluun.

Poikasena levy ei koskaan noussut ostoslistan kärkeen, ja myöhemmin, hiukan vauraampana, siihen ei ollut pitkään aikaan kiinnostusta.

Nyt sen seka-aineksisuus lähinnä hermostuttaa.

”Sitä kyllä kuuluu digata...”, veli kuittaa.

Tiedänhän minä. Tuottajana toiminut kuvainraastaja Frank Zappa antoi Beefheartille vapauden tehdä ihan mitä tahtoo, ja hän teki. Miten sellaista asennetta voisi olla arvostamatta?

Vaihdan levyä vaan en aikakautta.

1960- ja 1970-lukujen vaihteessa taiteessa haettiin uusia muotoja. Tai yritettiin kokonaan irti muodoista. Teatterin ja kuvataiteen parissa ajan lapsi oli happening, improvisaatioesitys, joka ikään kuin vain tapahtui. Andy Warholin kamera seurasi elokuvassa Sleep (1963), miten näyttelijä John Giorno vetää yli viiden tunnin unet. Elokuva loppuu, kun Giorno herää.

John Lennon ja Eric Clapton jammailivat yhdessä löysän keikan, joka sai levyllä nimen Live Peace in Toronto 1969. Mitään yhtä puolivillaista Beatles ei olisi voinut julkaista. Levyn kääntöpuolella pääroolin ottaa Yoko Ono rääkymällä sietämättömästi. Vielä pahempi on Onon oma tuplalevy Fly (1971). Sen surinaa en ole ikinä kestänyt loppuun saakka.

Näin jälkikäteen arvioiden kyseinen aika vaikuttaa optimistiselta: monta vilpittömästi tajunnan avartamiseen ja kankeista kaavoista vapautumiseen tähtäävää vallankumousta oli viehättävästi nupullaan.

Ilman sen ajan happeningeja nyt tuskin olisi performanssitaidetta, ilman Warholia nykyistä kuvataiteen tuote- ja kulutuskriittisyyttä ja ilman Onoa miesten lavat omille ehdoilleen valjastavia naisia.

Samaan aikaan teinin huoneesta kantautuu Bob Marleyn riemukas ja rento 70-luvun reggae:

Live if you want to live / Rastaman vibration, ­yeah! Positive! / That's what we got to give! / I’n’I vibration yeah! Positive!

Kuuntelen yksin taiteellista surinaa, vaikka olisin mieluummin pojan huoneessa viihtymässä, huojumassa, hihkumassa. Olenkohan ymmärtänyt jotakin väärin niin musiikista kuin elämästäkin? Kuvittelenko, että pikku piina, ja vain se, avartaa henkisiä näköaloja?

Pelkkään nautiskeluun turtuu vähitellen, huudan mielessäni juniorin reggae-osastolle. Hyvä ei tunnu enää hyvältä tai juuri miltään, jos ei koskaan saa mitään muuta. Eihän alkoholistikaan humahda känniin, kun veressä on koko ajan viinaa.

Koettaisinkohan varoittaa nuorisopastorin väräjävällä äänellä: jatkuva helppo nautinto surkastuttaa selkärangan. Tule, poika, hakemaan taidetta. Täällä minä juuri taistelen sellaisten äänimaisemien kanssa, jotka lyövät minut ällikällä.

Tosin Robert Frippin ja Brian Enon elektroninen tilamaalailu No Pussyfooting (1973) ei edes satu korviin. Mutta ei siitä juuri jää mitään mieleenkään, vaikka pyörittelen levyn läpi monta kertaa. Herrat riisuivat musiikista musiikin pois.

Kokemus palauttaa mieleen ymmällään­olon Kazimir Malevitšin Mustan neliön (1923) edessä Espoon Emma-taidemuseossa kymmenisen vuotta sitten: hullaantua vai jäädä kylmäksi?

Väitän, että avoin ihmettely auttaa päätymään ensin mainittuun vaihtoehtoon. Malevitšin tiiviin tuijottelun, teokselle antautumisen, jälkeen tuntui jopa vaikealta repäistä itsensä irti sen taikapiiristä.

Hiljan hurahti kokonainen vuosi niin, että en muuta kuunnellutkaan kuin Keith Jarrettin improvisoituja soolopianokonsertteja, parhaimmistonsa osalta 70-luvun satoa nekin. Ei nuotteja, ei ennakolta mietittyä suuntaa, ei musiikillista lajilokeroa. Ei välttämättä edes taidetta vaan suora yhteys hermoherkän pianistin sielun huminaan, jossa tunnistin myös itseäni.

Kuitenkin välittömien nautintojen metsästäjä minussa kuulee sisällään Keisarin uudet vaatteet -sadun lapsen kysymyksen: Miksi setä Jarrett sekoilee ja täti Ono rääkyy? Enkö oivalla, että kuvittelen itse heidän teostensa ylle arvokkaiden merkitysten kultaloimet?

Miksi me taide­tohisijat hienostelemme tykkäämällä kärsimyksestä ja käsittämättömyyksistä?

Vastaus on yksinkertainen. Yllättyminen on parasta, mitä taide voi tarjota, jopa nautintoakin parempaa.

Totta kuitenkin on, että taiteen parissa palvotaan mainetta hoopouteen saakka. Minäkään en kuuntelisi hetkeäkään pahimman sortin Onoa ellei hän olisi Ono.

Kaikkien äänien tasa-arvoisuutta kannattaneen säveltäjän John Cagen teos 4’33” (1952) koostuu hiljaisuudesta. Julistan Cagen teoksen sanataiteel­liseksi vastineeksi Osmo Jokisen ainoan runoko­koelman Nollapiste (1964), kokoelman tyhjiä sivuja. Monet tuntevat Cagen, Jokista ei kukaan. Siksi 4’33” on maineikas ja merkittävä, Nollapiste ei.

Kumpaakin ”kuuluu digata”, vaikka ensin mainittua ei oikeastaan voi kuunnella saati jälkimmäistä lukea, sillä kumpikin määrittelee oman taiteenlajinsa reunan.

Taide vertautuu urheiluun: jos tuntee pelaajat, ymmärtää paremmin, mitä kentällä tapahtuu.

Kaikesta taiteesta ei tarvitse pitää, raastavimpia irtiottoja tuskin edes kuunnella tai katsella. Silti ne jo olemassaolollaan sykkivät tärkeää ja huojentavaa tietoisuutta siitä, että ihmisen mielikuvitus on ääretön ja että sellaisiakin yksilöitä syntyy, jotka tekevät parhaansa, että se myös pysyy sellaisena.

Rajojen etsiminen on itseisarvo. Jos kukaan ei etsisi, syntyisi aina samaa. Kliseisesti sanoen: hullu taiteilija näyttää, miten rajoittuneesti muut ajattelevat ja toimivat.

Tuorein näyttö tästä on Mahdollisen kirjallisuuden seuran kuukausi sitten julkaisema neljäntoista kirjoittajan ”proseduraalinen kollektiiviromaani” Ihmiskokeita: 15 nidettä, 4 200 sivua. Sitä kuuluu ihailla, sillä kokeellinen taide on aina ja kaikkialla uhanalainen laji.

Pakko on kuitenkin hiljaa tykönään tuumiskella, missä menee taiteen käyttökelpoisuuden raja? Onko sitä edes olemassa ilman yleisöä?

Laitan soimaan vielä yhden nostalgiahöyryjeni hankinnan. Tiedän, että Lou Reedin Metal Machine Music (1975) koostuu sähkösoitinmökästä. Sekin on tuplavinyyli, tietysti: enemmän kärsittävää, tehokkaampi moukari.

Päätän suorittaa kaikki neljä puolta, kokonaan. Otan hyvän asennon punaviinin täplittämältä valkoiselta Ikea-sohvalta. Koti on tyhjä, koska perhettä pitää suojella.

Metal Machine Musicin viimeinen siivu tuntuu möyryävän rutkasti kauemmin kuin edelliset. Lopulta nöyrryn kurkistamaan levylautaselle. Neula jauhaa loppua uudelleen ja uudelleen. Lukkoura! Siis tahallaan päättymättömäksi kaiverrettu teos.

Taiteilija, saatana, minkä teit!

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lauantaiessee
  • Taide
  • Musiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Matkustajasilta romahti kesken matkustajien poistumisen Tallinnan-lautalta keskiviikkoiltana – samassa sillassa ollut vikoja aiemminkin

    3. 3

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    4. 4

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    5. 5

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    6. 6

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    7. 7

      Paavo Väyrynen palaamassa eduskuntaan vuodenvaihteen jälkeen, haukkuu Sauli Niinistön tylysti – suora lähetys tiedotustilaisuudesta kello 10

    8. 8

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    9. 9

      16-vuotiaan kuolemaan johtanut kolari sai Vantaan kaatamaan kuusiaidan – Pikkukatujen liikenneturvallisuus jää suurten väylien ja uusien katujen varjoon

    10. 10

      Todistin kenen kanssa en makaa – Nykynuorisolta vaaditaan vielä enemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    4. 4

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    5. 5

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    6. 6

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    9. 9

      Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

    10. 10

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää