Kulttuuri    |   Henk.koht.

Vaatteet muistavat elämän tarinat

Amerikkalainen kuvakirja ja suomalainen teatteriesitys saivat muistamaan, miten täynnä tarinoita vaatekaappi on.

Vaate ei ole vain vaate. Tietenkään.

Vaatteella on ääni: tällainen olen. Tai: tällainen haluaisin olla.

Se voi myös kertoa: tällainen olin. Joskus.

Ja kun yksittäiseen vaatteeseenkin – siihen kukalliseen mekkoon, niihin itsekavennettuihin housuihin, tähän villatakkiin – liittyy usein monta tarinaa, niin entäpä sitten vuosikymmenten aikana kertyneeseen vaatevarastoon. Kokonainen elämä!

Tietenkin sillä ehdolla ettei vaatteita ole heitetty pois. Varsin vai­keaa näinä KonMarin aikoina.

Elämän tarkastelu vaatteiden kautta on niin nerokasta ja ilmeistä, että ei ihme, että sitä on käytetty ­useammassakin teoksessa.

Huhtikuussa näin Teatteri Jurkassa tanssija Johanna Tuukkasen Acts of Clothing -esityksen. Siinä Tuukkanen, brittiläisen Marcia ­Farquharin jalanjäljissä, poimii vaaterekiltä vaatteita ja kertoo niiden johdattelemana elämästään.

Esityksen jälkimainingeissa tuli melkein pakokauhu. Miten olen voinut hankkiutua eroon niin monista vaatteista?

Mutta tilava vaatekomero ei ole ­ainoa keinoa säilöä menneisyyttä. Kaksikymmentä vuotta sitten luin ensimmäisen kerran amerikkalaisen Ilene Beckermanin kirjan Love, Loss, and What I Wore (1995). Eli: ”Rakkaus, menetys ja mitä minulla oli päällä”.

Teos on kuvakirja, jossa Beckerman kertoo piirroksin ja tekstein asuistaan, tuoden samalla lakonisin lausein ja terävin leikkauksin esiin elämäntarinansa 1940-luvulta 1990-luvulle.

Terävillä leikkauksilla tarkoitan sitä, että kun edellisellä aukeamalla on rakkautta henkivä kuvaus Ilenen äidistä, alkaa seuraavan aukeaman teksti näin:

”Äitini kuoleman jälkeisenä keväänä isäni vei minut B. Altmanin tavarataloon Viidennelle avenuelle ostamaan mekon kolmetoistavuotissyntymäpäivilleni.” (Se on tuo sininen mekko vasemmalla.)

Keskimmäisestä olkaimettomasta mekosta Beckerman puolestaan kertoo: ”Jouduin juhlissa melkein vaikeuksiin. Luulen että se johtui mekosta.”

Oikeanpuoleista äitiysmekkoa Beckerman kertoo käyttäneensä kaikkien kuuden raskautensa aikana, odottaessaan Isabellea, Davidia, Lillieä, Michaelia, Joeta ja Juliea. Davidin ja Lillien välissä lukee suluissa: ”(David kuoli puolitoistavuotiaana suolistovirukseen.)”

Elämän kertomukset eivät ole ­aina iloisia.

Eivätkä vaatteet vailla syvyyttä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Muoti
  • Kirjallisuus
  • Tanssi
  • Elämä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin

      Tilaajille
    2. 2

      Nainen muutti vuokra-asuntoon Espoon Laajalahteen, joutui tietämättään keskelle räjäytystyömaata – Sato vaatii täyttä vuokraa

    3. 3

      Humalapäissään Pohjois-Koreaan 39 vuodeksi loikannut amerikkalais­sotilas kuoli Japanissa 77 vuoden ikäisenä

    4. 4

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    5. 5

      Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

    6. 6

      Kolme samanaikaista tulipaloa Espoossa, epäillään tuhopoltoiksi – Palomestari: ”En muista 30 vuoden uraltani vastaavaa”

    7. 7

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    8. 8

      Viaton flirtti puolin ja toisin on elämän suola

    9. 9

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    10. 10

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    5. 5

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    6. 6

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    7. 7

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    8. 8

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    9. 9

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    10. 10

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää