Kulttuuri    |   Viisi vinkkiä tiistai-illan semifinaalin kisakatsomoon

Ainakin näitä kannattaa seurata

Tämän vuoden viisut käynnistyvät tänään Tukholman Globen-hallissa. Viisuissa kilpailee 42 maata, joista tänään ensimmäisessä semifinaalissa lavalla on 18. Lähetyksen lopuksi 10 parasta jatkaa lauantain finaaliin. Toinen semifinaali on torstaina, ja siitäkin 10 parasta pääsee finaaliin. Lauantain finaalissa kilpailee yhteensä 26 maata, sillä finaalipaikan saavat automaattisesti kilpailun suurimmat rahoittajamaat sekä kisojen isäntämaa eli edellisvuoden voittaja.

Harjoitusten ja ennakkotietojen perusteella huomio kannattaa kiinnittää ainakin seuraaviin:

1

Suomalaiset pitävät tietysti peukkuja Sandhjalle, joka esiintyy vaativalla mutta kunniakkaalla ykköspaikalla. Sandhja käynnistää kisat ener­gialla ja tarttuvalla bilerytmillä. Mukana on myös häivähdys soulia ja gospelia.

2

Kovin ennakkosuosikki ja vedonlyöjien ykkösveikkaus on Venäjän Sergei Lazarov. Hänen show’ssaan on sellaista teknistä taituruutta, jota ei ole kisoissa ikinä nähty. Tätä esitystä tullaan ihastelemaan ja hämmästelemään. Mutta onko itse kappale tarpeeksi hyvä voittoon?

3

Viron Jüri Pootsmann saattaa hyvin olla tämän vuoden viisujen yllättäjä. Ennakkoon hänelle ei ole veikattu kummoista menestystä, mutta miehen uskomaton ääni ja showmiehen elkeet voivat vielä kääntää tilanteen.

4

Jos tykkää hyväntuulisesta musiikista, kannattaa olla ruudun ääressä Hollannin Douwe Bobin rockahtavan esityksen aika­na. Slow Downia tuskin muistellaan myöhemmin, mutta kummasti se semifinaalin raskaassa lauluvirrassa piristää.

5

Tänään kuullaan myös Ranskan, Ruotsin ja Espanjan kilpailukappaleet, vaikka niiden suosio mitataankin vasta lauantain finaalissa. Ranskan Amirin J'ai cherché on hyväntuulinen rakkauslaulu, joka keikkuu kärkipaikoilla voittajaveikkauksissa. Ruotsin Fransin If I Were Sorry on myös yksinkertaisuudessaan tarttuva sekä erottuva.

Suora lähetys alkaa TV2:ssa ja Ylen Areenassa kello 22. Finaaliin päässeet kerrotaan puoliltaöin. HS.fi seuraa Euroviisuja koko ajan ja raportoi myös yöllä semifinaalin tulokset ja tunnelmat.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Illan ehdokkaat esitysjärjestyksessä

1. Suomi: Sandhja, Sing It Away

2. Kreikka: Argo, Utopian Land

3. MOLDOVA: Lidia Isac, Falling Stars

4. UNKARI: Freddie, Pioneer

5. KROATIA: Nina Kraljić, Lighthouse

6. HOLLANTI: Douwe Bob, Slow Down

7. ARMENIA: Iveta Mukutšjan, Lovewawe

8. SAN MARINO: Serhat, I Didn’t Know

9. VENÄJÄ: Sergei Lazarev, You Are the Only One

10. TŠEKKI: Gabriela Gunčíková, I Stand

11. KYPROS: Minus One, Alter Ego

12. ITÄVALTA: Zoë, Loin d’ici

13. VIRO: Jüri Pootsmann, Play

14. AZERBAIDŽAN: Samra, Miracle

15. MONTENEGRO: Highway, The Real Thing

16. ISLANTI: Gréta Salóme, Hear Them Calling

17. BOSNIA JA HERTSEGOVINA: Dalal, Deen, Ana Rucner & Jala, Ljubav je

18. MALTA: Ira Losco, Walk on Water

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    3. 3

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    4. 4

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    8. 8

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    9. 9

      Yhdysvalloissa puuhataan maksu-uudistusta, joka on monissa Euroopan maissa ollut arkea jo pitkään – kankeista paperisekeistä ei silti vieläkään päästä eroon, arvelee asiantuntija

    10. 10

      Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    4. 4

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    7. 7

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    8. 8

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    9. 9

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    10. 10

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    10. 10

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    11. Näytä lisää