Kulttuuri

Ukrainan euroviisuvoittaja Jamala: ”Olisin onnellinen, jos tätä koko laulua ei olisi” – katso koko tuloslista

Ukraina voitti Euroviisut Jamalan kappaleella 1944, joka kertoo hänen isoisoäitinsä synkän tarinan.

Tukholma. Euroviisujen tämän vuoden voittaja on Ukraina. Voiton toi maalle Jamala omalla sävellyksellään ja sanoituksellaan 1944. Kappale keräsi lauantai-illan finaalissa yhteensä 534 pistettä.

Toiseksi viisuissa sijoittui Australian Dami Im laululla Sound of Silence, joka olisi pelkillä ammattilaisraatien pisteillä voittanut kilpailun. Kolmanneksi sijoittui Venäjän Sergei Lazarev kappaleella You Are the Only One, joka puolestaan olisi pelkillä yleisöäänillä yltänyt voittajaksi.

Finaalin jälkeen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Jamala eli Susana Džamaladinova, 32, halusi kiittää koko Eurooppaa voitosta.

”Ajattelin, että jos laulaa totuudesta, voi todella koskettaa ihmisiä. Ja olin oikeassa”, Jamala sanoi. ”Pitää aina uskoa siihen, mitä tekee.”

Jamalan laulu 1944 kertoo hänen oman isoisoäitinsä Nazylhanin tarinan. Josif Stalin pakotti isoisoäidin kuten muutkin Krimin tataarit pakenemaan Krimiltä Keski-Aasiaan vuonna 1944. Isoisoäiti lähti matkaan viiden lapsensa kanssa. Lapsista yksi, vuoden ikäinen Susana-tyttö, kuoli matkalle. Sotilaat heittivät ruumiin junasta radanvarteen kuin roskan.

Venäjä vaati keväällä, että Ukrainan kappale olisi pitänyt hylätä kisoista. Venäjän mielestä kappaleella on poliittinen sanoma, ja sellaisia ei viisuissa säännöt suvaitse.

Jamalalta kysyttiin lehdistötilaisuudessa, mitä hän haluaisi sanoa nyt isoisoäidilleen. Laulaja oli hetken hiljaa ja pidätteli itkuaan, kunnes hän totesi:

”On niin vaikea selittää tämä tunne”, hän aloitti. ”Mutta olisin onnellisempi, jos tätä ei olisi tapahtunut isoisoäidille eikä tätä koko laulua olisi olemassa.”

Ukraina voitti Euroviisut nyt toistamiseen. Ensimmäinen voitto tuli vuonna 2004 Ruslanan kappaleella Wild Dances. Seuraavana vuonna Ukraina isännöi viisuja Kiovassa.

Euroviisujen johtaja Jon Ola Sand sanoi tiedotustilaisuudessa, että viisuista vastaava Euroopan yleisradioliitto EBU toivoo tapahtuman olevan ensi Ukrainassa. EBU aikoo tukea maata järjestelyissä.

Viisut ovat hyvin kalliit järjestää. Etenkin kisoihin kuluva raha aiheuttanee ongelmia talouskriisissä painiskelevalle Ukrainalle, jolla ei ollut viime vuonna varaa edes osallistua Euroviisuihin.

Suomi ei kilpaillut tänä vuonna finaalissa. Suomen edustaja Sandhja karsiutui viisuista tiistaina järjestetyssä semifinaalissa. Hän sijoittui semifinaalissa neljänneksi viimeiseksi.

HS haastatteli tämän vuoden viisuvoittajaa Jamalaa aiemmin tällä viikolla.

 

EUROVIISUFINAALIN TULOKSET

1. Ukraina: Jamala, 1944 (534 pistettä)

2. Australia: Dami Im, Sound of Silence (511 pistettä)

3. Venäjä: Sergei Lazarev, You Are the Only One (491 pistettä)

4. Bulgaria: Poli Genova, If Love Was a Crime (307 pistettä)

5. Ruotsi: Frans, If I Were Sorry (261 pistettä)

6. Ranska: Amir, J'ai cherché (257 pistettä)

7. Armenia: Iveta Mukutšjan, Lovewawe (249 pistettä)

8. Puola: Michał Szpak, Color of Your Life (229 pistettä)

9. Liettua: Donny Montell, I’ve Been Waiting For This Night (200 pistettä)

10. Belgia: Laura Tesoro, What’s The Pressure (181 pistettä)

11. Hollanti: Douwe Bob, Slow Down (153 pistettä)

11. Malta: Ira Losco, Walk On Water (153 pistettä)

13. Itävalta: Zoë, Loin d’ici (151 pistettä)

14. Israel: Hovi Star, Made of Stars (135 pistettä)

15. Latvia: Justs, Heartbeat (132 pistettä)

16. Italia: Francesca Michielin, No Degree Of Separation (124 pistettä)

17. Azerbaidžan: Samra, Miracle (117 pistettä)

18. Serbia: Sanja Vučić, Goodbye (Shelter) (115 pistettä)

19. Unkari: Freddie, Pioneer (108 pistettä)

20. Georgia: Nika Kotšarovi & Young Georgian Lolitaz, Midnight Gold (104 pistettä)

21. Kypros: Minus One, Alter Ego (96 pistettä)

22. Espanja: Barei, Say Yay! (77 pistettä)

23. Kroatia: Nina Kraljić, Lighthouse (73 pistettä)

24. Britannia: Joe and Jake, You're Not Alone (62 pistettä)

25. Tšekki: Gabriela Gunčíková, I Stand (41 pistettä)

26. Saksa: Jamie-Lee, Ghost (11 pistettä)

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroviisut 2016
  • Euroviisut 2017
  • Euroviisut
  • Ukraina

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – Sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    3. 3

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    4. 4

      Päälleliimattu startup-pöhinä kukoistaa suuryrityksissä – vängän meiningin jäljittely synnyttää myötähäpeän tunteita

    5. 5

      Hannu Uotila raatoi 14 tunnin päiviä kunnes sairaus pysäytti – Nyt hän jakaa liikunta- ja unitietonsa suoraan työterveysasemalle: ”Tällaista terveydenhuollon olisi aina pitänyt olla”

    6. 6

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    7. 7

      Reppu kelpaa jo pukukansallekin – tarkista nämä neljä asiaa ennen kuin ostat cityrepun

    8. 8

      Oululaisnainen tappoi viisi synnyttämäänsä vauvaa ja säilytti ruumiit – 13 vuoden vankeustuomio jää pysyväksi, korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa

    9. 9

      Pohjois-Korea: Ydinsota voi syttyä milloin tahansa

    10. 10

      Maahanmuuttaja­taustainen 16-vuotias poika käytti nuuskaa, isoveli hakkasi tunnin ajan sähköjohdolla ja rautaputkella – ”Kunniaväkivalta koskee myös poikia”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    5. 5

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    6. 6

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    7. 7

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    8. 8

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    9. 9

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    10. 10

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää