Kulttuuri

”Kaikki sodat soditaan kahdesti”, sanoo Pulitzer-voittaja, vietnamilaissyntyinen Viet Thanh Nguyen

HS julkaisee Pulitzer-palkinnon voittaneen Nguyenin haastattelun. Kirjailija pohtii sodan perintöä Vietnamissa ja Yhdysvalloissa.

Haavat arpeutuvat hitaasti – etenkin, jos kyseessä on verinen sota. ”Kaikki sodat soditaan kahdesti”, huomauttaa Pulitzer-palkinnon huhtikuun puolivälissä saanut amerikkalaistunut vietnamilaiskirjailija Viet Thanh Nguyen. ”Ensimmäisen kerran sota käydään taistelukentällä, toisen kerran mielessä, muistoissa.”

Romaanistaan The Sympathizer palkittu Viet Thanh Nguyen on joutunut kokemaan tämän myös henkilökohtaisesti. Hänen vanhempansa pakenivat Vietnamista Yhdysvaltoihin vuonna 1975, kun Pohjois-Vietnamin joukot valtasivat Etelä-Vietnamin pääkaupungin Saigonin.

Perhe sijoitettiin Yhdysvalloissa Fort Indiantownin pakolaiskeskukseen Pennsylvaniassa. Vasta 4-vuotias Viet Thanh Nguyen erotettiin vanhemmistaan ja hänet sijoitettiin kasvattiperheeseen Harrisburgiin, kunnes perhe vihdoin yhdistettiin ja he muuttivat 1978 San Joseen, jossa avasivat kaupungin ensimmäisen vietnamilaisen ruokakaupan.

”Se ei ollut helppoa aikaa vietnamilaisille Yhdysvalloissa”, Nguyen muistelee.

Nykyään Bostonin yliopistossa professorina työskentelevä Nguyen tarkastelee Vietnamin sodan heittämää, aina nykyisyyteen yltävää synkkää varjoa sekä vietnamilaisesta että amerikkalaisesta näkökulmasta The Sympathizer -romaanissaan.

”Sota on pitkälle määrittänyt sen, miten Yhdysvalloissa puhutaan vietnamilaisista. Vietnamilaiset ovat taas tehneet kohtalostaan suojakilven. Vietnamissa ei puhuta siitä, mitä vääryyksiä sodan aikana tapahtui Laosissa tai Kambodžassa. Vain vietnamilaiset uhrit lasketaan, vain niillä on merkitystä”, hän huomauttaa.

Tässä mielessä The Sympathizer on yhtä vahva puheenvuorokuin Ralph Ellisonin Näkymätön mies tai Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani, jotka tarkastelivat rasismin ja orjuuden perinnön ilmenemismuotoja ja käytäntöjä.

The Sympathizer kertoo Saigonista vuonna 1975 Yhdysvaltoihin pakenevasta ranskalais-vietnamilaisesta vakoilijasta, joka elää Los Angelesissa kaksoiselämää. Hän tekeytyy tavalliseksi ihmiseksi, joka pitää kaupungissa viinakauppaa, mutta toimittaa samalla salaisia tietoja kommunisteille, Etelä-Vietnamin kansallisen vapautusrintaman Vietkongin kenraalille.

”Jos ihminen ei tajua kotimaisten tai ulkomaisten sotien vaikutusta vallitseviin yhteiskunnallisiin oloihin ja asenteisiin, ihminen on naiivi tai hänellä ei ole tajua historiasta. Tämä pätee suureen osaan Yhdysvaltoja”, Nguyen sanoo.

Arvostettu Pulitzer-palkinto tuli heti ensimmäisellä yrityksellä, vaikka Nguyen löi itsensä läpi novellistina jo kymmenen vuotta sitten. The Sympathizer on hänen esikoisromaaninsa. Melkein yhtä aikaa sen kanssa julkaistiin myös hänen tietokirjansa Nothing Ever Dies: Vietnam and the Memory of War.

”Molemmat kirjat ovat syntyneet halustani tarkastella Vietnamia ja erityisesti sodan ja sen synnyttämien muistojen problematiikkaa. Romaanissa halusin luoda kertojan, joka pystyy tarkastelemaan sotaa ja sen jälkipyykkiä kriittisesti, omasta näkökulmastaan hakematta kiinnekohtia akateemisesta tutkimuksesta. Romaani antoi myös mahdollisuuden hyödyntää mustaa huumoria, toisin kuin tietokirja”, Nguyen toteaa.

Hän muistuttaa, että rasismin, orjuuden ja väkivallan juuret ovat syvällä nationalismin ja sodan maaperässä. Jo siksi sodan kriittinen tarkastelu on äärimmäisen tärkeää.

”Tuomioiden langettaminen – oli sitten kyseessä sotarikokset, viharikokset tai terrorismi – on refleksinomainen ratkaisu siihen, mikä on määritelty rikokseksi. Ongelmallista on, että näissä ratkaisuissa historiallinen kehys on kovin ahdas eikä se avaa näkymää ongelmien juuriin. Siksi niin usein sama kauheus tapahtuu uudestaan”, etnisiä kysymyksiä akateemisesti lähes kaksikymmentä vuotta tutkinut Nguyen huomauttaa.

Hän korostaa, että kaikki kansakunnat lankeavat siihen ansaan, että uskovat niiden kohdalle osuneiden kärsimysten olleen jollakin tapaa ainutlaatuisia, poikkeuksellisia. ”Tämä koskee kaikkia, myös vietnamilaisia.”

Viet Nguyen kertoo halunneensa kehittää romaaniinsa päähenkilön, joka on siinä mielessä antisankari, että kykenee myös pahaan ja on näin vajavaisuudessaan perin juurin inhimillinen hahmo.

Epäinhimillisyyden mekanismeista kiinnostunut Nguyen myöntää, että tieteellinen työskentely ja fiktion kirjoittaminen ruokkivat toinen toistaan. Yksi hänen suurista sankareistaan on saksalainen kirjailija ja professori W. G. Sebald, joka hänkin tutki muistin ja muistamattomuuden vuoropuhelua.

”Ehkä takaraivossani kummittelee W. G. Sebald, jonka teoksista on vaikea mennä sanomaan, ovatko ne kaunokirjallisuutta vai tietokirjallisuutta, koska kaikki mitä hän tekee tuntuu yksinomaan kirjallisuudelta”, Viet Nguyen sanoo.

Esikoisromaaninsa kirjoittamisen hän aloitti 2011. Siihen hän rakensi tietoisesti avoimen lopun. ”Olen kirjoittanut jatko-osaa jo viisikymmentä sivua. Toivoakseni koko kirja on kasassa jo kesän lopulla.”

Viet Thanh Nguyenin mielestä ainoa keino antaa oikea kuva amerikkalaisen viihdeteollisuuden omimasta Vietanimin sodasta on purkaa niitä lukkiutuneita tapoja, joilla sodasta kerrotaan.

Kirjallisuuskriitikko, kirjailija John Freeman on Grantan entinen päätoimittaja. Kirjoituksen on toimittanut ja suomentanut Jukka Petäjä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Lautakunta tyrmäsi Helsingin suurmoskeijan: tonttia ei varata, pääsyynä hankkeen rahoituksen alkuperä

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Espoon ja Vantaan bussilinjoja saatetaan joutua katkaisemaan lumen takia – Espoossa yhä lähes 5 000 taloutta ilman sähköä

    7. 7

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    8. 8

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    3. 3

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää