Kulttuuri

Hän loi alkuperäisen Pride-lipun – mutta miten sateenkaariviiristä tuli vähemmistöjen symboli, ja miksi siitä katosi kaksi väriä?

Symbolina sateenkaari rakentaa rauhan enemmistön ja vähemmistön välille.

Tällä viikolla näkyvästi Helsingissä hulmunnut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pride-lippu on nykyään monille se kaikkien tutuin sateenkaarilippu, vaikka sillä on myös monia muita käyttöyhteyksiä.

Mutta miten lipusta oikeastaan tulikaan juuri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tunnus?

Italiassa sateenkaarilippua on käytetty rauhan symbolina jo vuodesta 1961. Aluksi se liehui ydinaseiden vastustajien mielenosoituksissa, mutta sen käyttö yleistyi vasta vuonna 2002, kun erityisesti nuoret italialaiset ripustivat sen ikkunaan tai parvekkeelle protestoidakseen Irakin sotaa vastaan.

Italialaisessa Pace-lipussa on seitsemän sateenkaaren väriä, ylinnä purppura, kun taas LGBTI- liikkeen pride-lipussa on taas kuusi väriä, ylinnä punainen. Sateenkaarilippu on ollut myös kansainvälisen osuustoimintaliikkeen käytössä vuodesta 1925, mutta vuonna 2001 se korvattiin uudella lipulla, jotta sitä ei sekoitettaisi pride-lippuun.

Intialainen mystikko ja uskonnollinen guru Meher Baba (1894–1964) otti käyttöön sateenkaarilipun huhtikuussa 1924 oman pyhättönsä symbolina Meherabadissa Intiassa. Se liehuu lipputangossa yhä edelleen aina lsd-saarnaaja Meher Baban kuolinpäivänä 31. päivänä tammikuuta. Sen ylin raita on vaaleansininen.

Sateenkaarilippu on myös perulaisen Cuscon kaupungin virallinen lippu, joka otettiin käyttöön vuonna 1978. Sen on erheellisesti väitetty perustuvan inkojen ikiaikaiselle lipulle.

Pride-lipun syntyhistoria palautuu homopiirien taisteluun Kaliforniassa 1970-luvulla. Marraskuussa 1978 murhatun sanfranciscolaisen kaupunginvaltuutetun Harvey Milkin ystäväpiiriin kuuluneen Gilbert Bakerin suunnittelema sateenkaarilippu nähtiin ensimmäisen kerran Gay Freedom Day -paraatissa San Franciscossa 26. päivänä kesäkuuta 1978. Milk oli ehdottanut jo kaksi vuotta aiemmin, että Baker suunnittelisi gay-yhteisölle oman symbolin, joka muistuttaisi siitä, että homoutta ei tarvinnut kätkeä.

Sen jälkeen Paramount Flag Company aloitti sateenkaarilipun massatuotannon. Alun perin kahdeksanvärinen lippu muuttui kuitenkin seitsenväriseksi, koska yhtiöllä ei ollut varastossa fuksianpunaista väriä.

Gay-yhteisö halusi sateenkaarilipuille näkyvämmän esillepanon vuoden 1979 Gay Freedom Day -paraatin aikaan San Franciscossa. Katujen varsien lipputankoihin haluttiin molemmin puolin sateenkaariliput, jotka kommentoivat tosiaan. Siksi värit jaettiin kahtia, jolloin seitsemäs väri – indigonsininen – jäi ylitse. Kummassakin lipussa oli kolme väriä.

Paraatin jälkeen liput yhdistettiin.

Juuri tämä kuusivärinen sateenkaarilippu levisi San Franciscon ulkopuolelle ja siitä tuli gay-liikkeen kansallinen ja sitten kansainvälinen symboli.

Modernin taiteen museo, MoMa, New Yorkissa hankki alkuperäisen sateenkarilipun kokoelmiinsa kesäkuussa 2015. Nykyään 65-vuotias Gilbert Baker on Kansasissa syntynyt taiteilija. Hän muutti San Franciscoon vuonna 1970 palvellessaan Yhdysvaltain armeijassa.

Suomeen pride-lippu rantautui todennäköisesti toistakymmentä vuotta sitten.

Edes Setassa ei kuitenkaan ole perimätietoa, milloin lippu nähtiin Suomessa ensi kertaa. Sitä ennen symbolina käytettiin pinkkiä kolmiota – viittaus natsien keskitysleirien tapaan merkitä homot.

Sateenkaari itsessään on toivon symboli. Pitkään kestänyt Etelä-Afrikan yhteiskuntarauhan prosessi oli hankala. Oikeuksiaan hakivat mustat ja valkoiset. Sateenkaari on luonnollinen symboli valtiolle, joka eli vihan ja anarkian alla, mutta saavutti vihdoin rauhan.

Nelson Mandela vertasi ensimmäisenä Etelä-Afrikan kansaa moniväriseen sateenkaareen. Hän mukaansa ”niin kuin sateenkaaren värit muodostavat taivaalle kauniin kokonaisuuden, niin myös maan monet kansat ovat yhdessä ja tasavertaisina Etelä-Afrikka”.

Pride-lipussa eri värit symboiloivat elämän eri alueita: itse elämää (punainen), parantavaa voimaa (oranssi), aurinkoa (keltainen), luontoa (vihreä), harmoniaa (sininen) ja yhteishenkeä (violetti).

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuvataide
  • sateenkaarilippu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    3. 3

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    4. 4

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    5. 5

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    6. 6

      H&M:n pääomistajan miljardööritytär osti esteratsastaja Peder Fredricsonille pienen ja ruman hevosen – tuloksena olympiahopeaa ja EM-kultaa

    7. 7

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    8. 8

      Kuusta löytyi luola, mikä voi kiihdyttää Maan kiertolaisen asuttamista

    9. 9

      Helsinkiläinen Fatim Diarra suunnittelee arkensa minuutilleen: ”Merkitsen kalenteriin välillä röökitauotkin” – Näistä sovelluksista voi olla apua työtehon parantamisessa

    10. 10

      Alaikäisen epäillään puukottaneen puistossa kävellyttä naista Vaasassa – valitsi uhrinsa ilmeisesti sattumalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    2. 2

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    7. 7

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    8. 8

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    9. 9

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    10. 10

      Uutuuskirja paljastaa: muu Yö-yhtye kiusasi ylivoimaista Jussi Hakulista sadistisesti – Olli Lindholm: ”Kateuttahan se oli, alemmuudentuntoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. 2 tuntia sitten
    2. Pääministeri Sipilä: Turkin jäätynyttä EU-jäsenyysprosessia ei katkaista, vaikka maa kulkee väärään suuntaan
    3. Pääministeri May EU-johtajille: Älkää antako viestiä, että brexit-neuvottelut eivät etenisi
    4. Donald Tusk lupaa EU:n junnaavaan päätöksentekoon vauhtia: Enemmän huippukokouksia, maiden johtajille lisätöitä unionin hyväksi
    5. Itävallan uusi johtaja Sebastian Kurz on 31-vuotias selfie-poliitikko, joka otti epäröimättä vallan puolueessaan ja nimesi sen uudelleen itsensä mukaan
    6. ”Monet lähtöitkut on itketty” – 300 000 lapsen syntymän nähnyt kätilöopisto suljettiin, HS seurasi viimeistä päivää
    7. 20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla Tilaajille
    8. Ruotsalaiset lentosotilaat taistelivat talvisodassa Suomen puolesta - "Kuin filmitähtiä", sanoo Irja Rainto, joka näki lentäjän syöksyvän kuolemaan Tilaajille
    9. Helsinkiläinen Fatim Diarra suunnittelee arkensa minuutilleen: ”Merkitsen kalenteriin välillä röökitauotkin” – Näistä sovelluksista voi olla apua työtehon parantamisessa
    10. Tämän opin ranskalaiselta rakkausvalmentajalta: Kumppanin kanssa pitää voida olla myös heikko
    11. Linnanmäki saa ”uuden vielä paremman Vekkulan” – uutislähetyksessä hyvästellään suosikkilaite
    12. Näytä lisää