Kulttuuri    |   Lauantaiessee

Uima-allas voi olla taiteessa viettelevä tai kohtalokas

Turkoosina läikehtivä uima-allas on inspiroinut aina. Taide on täynnä hyviä uima-altaita, ja mikä parasta, niihin voi tutustua kastumatta.

Kesä on uima-allaskirjallisuuden kärkisesonkia, ja sen ehdottomiin klassikoihin kuuluu John Cheeverin surrealistinen novelli Uimari (1964).

Naapureiden allasjuhlissa kevyesti krapulainen Neddy Merrill saa päähänsä uida koko Westchesterin piirikunnan poikki hipsimällä naapurin uima-altaasta toiseen. Cheever kuvailee Neddyä mieheksi, joka sukeltaa altaaseen aina pää edellä eikä koskaan käytä tikkaita altaasta nousemiseen. (Elokuvaver­siossa kuparinruskea Burt Lancaster ruumillistaa Neddyn viriliteetin tiukoissa uimahousuissa kiitettävästi, joskin myös aavistuksen pornografisesti.)

Aurinkoisena kesäpäivänä reippaimmat meistä voivat seurata Neddyn esimerkkiä ja pulahtaa jokaiseen viettelevästi läikehtivään lätäkköön, altaaseen ja avoveteen. Uima-altaita voi kuitenkin harrastaa myös rantatuolistaan käsin.

Opettelin muutama vuosi sitten auttavan uimatekniikan, ja tänäkin kesänä olen loiskinut Uima­stadionin kuntouimarien rataa edestakaisin. Tuijotan pohjan kaakeleita hitaasti höyrystyvien uimalasien läpi ja mieli tyhjentyy.

Olen löytänyt henkisen uimakaverin kanadalaisesta Leanne Shaptonista, jonka Swimming Studies -kirjaa (2012) olen lueskellut kuivalla maalla. Shapton kirjoittaa siinä lapsuudestaan kilpauimarina ja nykyisestä uima-allasbongailustaan.

Shapton ui Lontoon Hampstead Heathin naistenlammessa ja Sveitsin Therme Valsin designkylpylässä, mutta itse uin mieluiten tutuissa paikoissa. Uimastadion ja Yrjönkadun uimahalli ovat poikkeuksellisen kauniita uimapaikkoja, ja sitä paitsi vieraissa kulttuureissa uiminen on kehtaamisen extremelaji. Vähissä vaatteissa mahdollisuudet itsensä nolaamiseen ovat loputtomat, ainakin jos on näin likinäköinen.

Pariisin Piscine de la Butte aux Caillesissa saattaa esimerkiksi ensin kuvitella, että suihkuun mennään alasti tai sitten vielä joutua selittämään puolipukeissa ja haparoivalla ranskalla hirmuvaltiasmaiselle uimavalvojalle uimalakin puutettaan. Liian stressaavaa!

Itse uimisen suhteen olemme Shaptonin kanssa samoilla linjoilla. Hän kirjoittaa tarkasti ja kauniisti uimisen nautinnollisesta monotonisuudesta, veden tunnusta ja siitäkin, miltä uiminen kuulostaa – ”äänekkäältä, sitten hiljaiselta, äänekkäältä, sitten hiljaiselta”. Hänen rinnallaan on nautinto uida.

Pulahduksella on perinteitä. Pakistanissa kylvettiin jo kolmannella vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua. Antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset rakensivat vesialtaita treenitarkoituksiin, ja latinaksi uima-allas on piscina siksi, että roomalaiskeisarit pitivät yksityisissä uima-altaissaan myös kaloja (miksikäs ei). Ensimmäisen lämmitetyn uima-altaan rakennutti mesenaattinakin tunnettu Gaius Maecenas ajanlaskun alun tienoilla.

Sitä lvi-teknistä saavutusta arvostavat varmasti myös suomalaiset uima-altaan rakentajat, ainakin arkistoni aarteisiin kuuluvan Uima-altaat-kirjan (1970) perusteella. Kirjassa vertaillaan yksityiskohtaisesti betoni- ja vinyylikangasaltaiden hyötyjä ja haittoja. Itseäni kirjassa viehättävät eniten Claire Ahon ja Simo Ristan valokuvat, joissa veisataan vedensuodatuksesta viis ja nautitaan turkoosin veden välkkeestä ja ikuisesta hellekesästä espoolaisessa omakotitalounelmassa.

Kokonainen luku uhrataan uimisen psyykkisille ja fyysisille vaikutuksille, muun muassa näin:

”Uinnin mielenterveyteen kohdistuva vaikutus huipentuu eri henkilöillä sangen erilaisissa tilanteissa: nuorella miehellä ’akvaarion’ partaalla sieviä tyttöjä katsellessa, erakkoluonteella yksinäiseen salolampeen pulahtaessa, uima-altaan omistajalla hänen esitellessään ylpeyttään vierailleen, joiden mielenterveys saattaa tosin vastapainoksi lievästi järkkyä.”

Elettiin vuosia ennen öljykriisiä ja Suomi vaurastui. Uima-altaassa oli glamouria ja eksotiikkaa, varsinkin kun Suomen ilmastossa sille ei ollut oikeastaan juuri minkäänlaista tarvetta.

Vähän suomalaistyyppinen suhde uima-altaisiin oli varmasti myös nuorella David Hockneyllä. 1960-luvulla yorkshireläissyntyinen taiteilija muutti Los Angelesiin.

Yhtäkkiä Hockney oli uima-altaiden ympäröimä. 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa Hockney tuotti kymmeniä uima-allasaiheisia teoksia, jotka symboloivat länsirannikon eleganttia elämäntyyliä. Kuuluisin niistä on A Bigger Splash (1967).

Hockney maalasi viikkokaupalla kohtausta, joka kestää sekunnin: Aurinkoisena päivänä kaksi palmunkuikeloa huojuu lasiseinäisen, modernistisen talon takana syvänsinistä taivasta vasten. Keltainen ponnahduslauta törröttää oikeassa alakulmassa ja keskellä roiskahtaa: joku on juuri sukeltanut peilityyneen uima-altaaseen, viileän turkoosin veden syleilyyn. Ah!

Suomalaisessa taiteessa uidaan yleensä meressä, mutta uima-altaat ovat innoittaneet muun muassa Rauha Mäkilää.

Uima-allaselokuvat ovat oma genrensä. Ranskalaisohjaaja Céline Sciamma on sanonut, että ny­kyään kaikissa ranskalaisissa elokuvissa pitää olla uima-allas. Allas näyttää aina hyvältä ja on hyvä tekosyy näyttää ihmisiä vähissä vaatteissa.

Usein altaiden reunoilla juhlitaan teini-iän huumassa (päähenkilö vetäytyy usein vähän syrjemmälle ja törmää ihastukseensa, ja joku heitetään ­aina altaaseen). Niissä elokuvissa uima-allas on statisti. Sitten on elokuvia, joissa uima-allas on niin merkittävässä osassa että sillä pitäisi olla oma rivinsä lopputeksteissä.

Niihin kuuluu viime kuussa Orionissa pyörinyt François Ozonin Swimming Pool sekä Luca Guadagninon A Bigger Splash (2015), joka lainasi nimensä Hockneyltä ja tarinansa ranskalaiselta La Piscine -elokuvalta (1969).

Molemmissa uima-allas vetää puoleensa kutsumattomia vieraita. Swimming Poolissa Charlotte Ramplingin esittämä dekkaristi joutuu sietämään kustantajansa bimbotytärtä. A Bigger Splashissa Tilda Swinton on rocktähti, jonka exä tyttärineen ilmestyy kutsumatta loiskimaan italialaisen huvilan paahteiselle altaalle ja aiheuttamaan eroottisia jännitteitä jokaista sorttia.

Myönnetään: uima-allas on laiskan käsikirjoittajan valinta. Syvän turkoosi allas kätkee Vaaraa ja Syvyyksiä. Se myös viestittää varakkuudesta ja laiskuudesta, joiden yhdistelmästä yleensä rangaistaan. Uima-allas on Tšehovin ase, jonka täytyy ennemmin tai myöhemmin laueta: uima-allas tappaa.

Uima-altaat tarjoavat myös melodraamaa. Muualla kuin päiväntasaajalla ja Kaliforniassa ne täytyy syksyn tullen tyhjentää.

F. Scott Fitzgeraldin Kultahatussa miljonääri-Gatsbylla on kaikkea – siinä määrin, ettei symboliikalla ladattua marmorista uima-allasta ole tullut käytettyä koko kesänä. Sää muuttuu syksyiseksi yön yli, ja sitten kaikki meneekin huonosti kaikille.

Myös Cheeverin Uimarissa saa syys, ja skippaa seuraava kappale, jos haluat lukea novellin etkä vielä arvaa miten siinä käy:

Aika menee jotenkin mutkalle, ja yhden iltapäivän uimaretken aikana keskikesä kääntyy syksyksi ja naapurit vihjailevat Neddyn rahaongelmista. Altaasta ylösponnistaminen käy vaikeammaksi ja vaikeammaksi, ja perillä Neddy löytää kotinsa tyhjillään, lukittuna ja hylättynä.

Heinäkuu on lopuillaan, ja ennen pitkää Stadikallakin allas höyryää pimeässä illassa. Toisaalta altaanmitta selkäuintia tähtitaivaan alla voittaa keskikesän ihmiskeiton 10–0.

Niin kauan kuin altaasta pääsee uinnin jälkeen jotenkin vielä ylös.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lauantaiessee
  • Kuvataide
  • Kirjallisuus
  • Elokuvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Metroliikenne pysähtyi hetkeksi lauantai-iltana – Itä-Helsingissä tekninen vika

    2. 2

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    7. 7

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    8. 8

      Matkakortinlukijoista tuli pullonkaula – Järjestyksenvalvojat ohjaavat metromatkustajia Matinkylässä

    9. 9

      AC/DC:n kitaristi Malcolm Young on kuollut

    10. 10

      Älypuhelin menee liian usein lapsen edelle – imettäessäänkin monet äidit katsovat koko ajan puhelinta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    2. 2

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    3. 3

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    9. 9

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    10. 10

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää