Kulttuuri

Sanomatalo esittelee maailmaa muuttaneet kuvat

Arvostetun World Press Photo -kuvajournalismikilpailun parhaimmisto on esillä näyttelyssä.

Maailman parhaat lehtikuvat vuodelta 2015 ovat parhaillaan esillä Sanomatalossa Helsingissä.

Näyttelyn ja Taiteiden yön innoittamana HS kutsui neljä suomalaista kuvajournalistia kertomaan, millaisen kuvan he haluavat työllään maailmasta antaa.

Tilaisuus alkaa kello 17.

Paikalla ovat Aapo Huhta, Touko Hujanen, Kaisa Rautaheimo ja Meeri Koutaniemi.

Näyttelyssä esillä ovat kansainvälisen World Press Photo -kuvajournalismikilpailun eri sarjojen voittajat.

Kuvista tunkevat läpi viime vuoden suuret uutistapahtumat – Nepalin maanjäristys, ebola, sekä tietenkin Syyrian sota ja sen kauaskantoiset seuraukset. Pakolaiskriisi dominoi kuvapaljoutta, ja lapsia on todella paljon, myös olosuhteissa, joissa emme haluaisi heitä nähdä.

Mukana on myös reportaaseja tapahtumista jotka ovat pieniä maailman, mutta suuria yhden ihmisen mittakaavassa, kuten esimerkiksi avioparin yhteinen syöpätaistelu Nancy Borowickin kuvissa.

Voittajat kruunattiin helmikuussa ja näyttelyt voittajakuvista ovat kiertäneet maailmaa huhtikuusta asti. Mustavalkoisessa, rakeisessa voittajakuvassa mies ojentaa vauvan piikkilangan läpi Unkarin ja Serbian rajalla. Australialainen Warren Richardson otti kuvan aamuyöstä elokuussa 2015.

World Press Photon kuvat herättävät usein keskustelua kuvajournalismin estetiikasta ja etiikasta. Ongelmiakin on ollut. Sensuurin uhka toistuu. Sen suhteen organisaatiolla on nollatoleranssi. Näyttelyä vuokrataan vain kokonaisuutena.

”Se on kaikki tai ei mitään. Se on tapamme ehkäistä sensuuria”, sanoo Anaïs Conijn, yksi Amsterdamissa toimivan organisaation näyttelymanagereista, joka tuli Helsinkiin näyttelyä ripustamaan.

Tänä vuonna ongelmia on aiheuttanut Turkki.

”Meillä on yleensä näyttely Ankarassa ja Istanbulissa, mutta tänä vuonna emme voi pitää Turkissa näyttelyä, sillä mukana on Mauricio Liman valokuva, jossa kurdilääkäri hoitaa pahasti palanutta Isis-taistelijaa. Taustalla näkyy kurdijohtaja Abdullah Öcalanin kuva”, Conijn kertoo.

Kuva on tuottanut ongelmia myös Saksassa. Kasselissa yleisön edustaja yritti polttaa valokuvan tupakansytyttimellä.

”Saamme paljon palautetta siitä, että kuvissamme on terroristeja. Mutta me olemme puolueettomia ja näytämme maailmaa kaikilta puolilta”, Conijn sanoo.

Hänestä kuva on ansiokas, sillä se tekee sitä mitä kuvajournalismin pitäisi – purkaa stereotypioita.

”Olemme tottuneet näkemään Isis-taistelijoita parroissa ja kiväärit heiluen. Valokuvaajan tehtävä on purkaa kliseitä ja näyttää todellisuus stereotyyppisten kuvien takaa”, Conijn sanoo.

”Tapaukset osoittavat, miten paljon vaikutusta kuvilla on, että ne voivat herättää sellaista raivoa.”

World Press Photo -näyttelyt kiertävät sadassa kaupungissa, katsojia tulee miljoonia. Mutta sen maailma ei ole koko maailma.

”Toivottavasti voimme vielä palata Turkkiin. On myös paljon muita maita, joihin meillä ei ole pääsyä. World Press Photon ideaan kuuluu lehdistönvapauden tukeminen”, Conijn toteaa.

World Press Photo on myös esimerkiksi mukana rakentamassa tietopankkia afrikkalaisista kuvajournalisteista.

Richardsonin voittajakuva herätti myös kritiikkiä, sillä se edustaa verrattain perinteistä kuvajournalismia eikä ole teknisesti huippua.

Arno Haijtema kritisoi voittajakuvaa kovin sanoin Volkskrantissa viime huhtikuussa ilmestyneessä jutussa. Haijteman mielestä kuva on karvas pettymys, sillä se nojaa vahvemmin lehtikuvan historiaan kuin nykyisyyteen. Aihe on tärkeä ja hetki oikea, ja moni näki kuvan parempaa elämää kohti pääsevässä vauvassa sen mitä halusi – toivon.

Tuomaristo kiitteli kuvaa sen voimakkuudesta, ajattomuudesta ja symboliikasta, jota esimerkiksi piikkilanka-aita luo. Haijtema näki kuvan viittaavan Robert Capan ikoniseen kuvaan kaatuvasta sotilaasta.

Mustavalkoinen estetiikka sopii hänestä kuitenkin huonosti vuoden 2015 suurimpaan uutistapahtumaan, pakolaiskriisiin. Mikään kriisi ei ole näyttänyt mediassa yhtä monipuolisen värikkäältä kuin pakolaiskriisi, Haijtema kirjoittaa. Hänen mielestään kontrasti, joka syntyy kumiveneillä saapuneista pakolaisista ja eurooppalaisista turistikohteista olisi ollut parempi kuvata väreissä. Kirjoittaja myös arvelee, että visuaaliseen someryöpytykseen tottuneet sukupolvet samaistuvat helpommin värikuvaan.

Jo 59. kertaa järjestettyyn World Press Photo -kilpailuun lähetettiin ennätysmäärä, 82 951 valokuvaa 5 775 valokuvaajalta 128 eri maasta.

Näyttely kiertää noin sadassa kaupungissa 45 eri maassa, ja katsojamäärä nousee lopulta noin 3,5 miljoonaan.

World Press Photo järjestää nykyään myös multimediakilpailun, jossa on neljä eri sarjaa. Siihenkin lähetettiin satoja töitä. Tulevaisuudessa liikkuvan kuvan osuus kilpailussa kasvanee.

World Press Photo -näyttely Sanomatalossa (Töölönlahdenkatu 2) 8.9. saakka. Avoinna ma–pe 7–20, la ja su 10–20. Helsingin Sanomat on näyttelyn sponsori. Sanomatalon Mediatorilla keskustellaan Taiteiden yönä 25.8. klo 17 alkaen kuvajournalismin vaikutuksesta maailmankuvaan HS360-tapahtumassa. http://www.worldpressphoto.org/

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Valokuva
  • Valokuvaus
  • Journalismi
  • Näyttelyt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    3. 3

      Kiina varautuu jo Pohjois-Korean luhistumiseen – New York Timesin mukaan maiden rajalle suunnitteilla pakolaiskeskuksia

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Potilas otettiin suoraan päivystyksestä kuudeksi päiväksi sairaalaan, pysäköinninvalvonta kävi antamassa kahdet parkkisakot – oikeus kumosi sakot

    6. 6

      Tutkija kumoaa sotamyytin Summan pettämisestä: Rintama murtui, mutta miehet eivät pettäneet – he murskautuivat panssari­vaunujen tela­ketjuihin

    7. 7

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    8. 8

      Viaton flirtti puolin ja toisin on elämän suola

    9. 9

      Susanna Laamanen sattui paikalle, kun raju tulipalo levisi paukahdellen Espoossa – ”Se oli muutamasta minuutista kiinni”

    10. 10

      Humalapäissään Pohjois-Koreaan 39 vuodeksi loikannut amerikkalais­sotilas kuoli Japanissa 77 vuoden ikäisenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    3. 3

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    4. 4

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    5. 5

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    6. 6

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    7. 7

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    8. 8

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    9. 9

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    10. 10

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää