Kulttuuri

Kosovolaissyntyinen kirjailija kirjoittaa oman kansallisuuden häpeästä: ”Moni ei halua puhuakaan 1990-luvun alun tapahtumista”

Statovcin toinenkin romaani kertoo ihmisistä, jotka ovat jollain tavalla altavastaajan asemassa

”Miksi voittajista kirjoitetaan niin paljon?” kysyy kirjailija Pajtim Statovci. Hänen mukaansa esimerkiksi ihmis­oikeuksien ja mahdollisuuksien puute johtaa vain harvoin varsinaiseen taisteluun niiden puolesta.

Paljon enemmän on niitä, jotka ­eivät voita, vaan tyytyvät osaansa. Ja heistä Statovci haluaa kertoa.

Statovcin toinen romaani, Tiranan sydän, ilmestyi viime viikolla. Esikoisromaani Kissani Jugoslavia voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2014, ja sen käännösoikeudet on myyty jo yhteentoista maahan.

Kummassakin kirjassaan Statovci on halunnut käsitellä ihmisiä, jotka ovat jollain tavalla altavastaajan asemassa, esimerkiksi sukupuolensa tai kansallisuutensa kautta.

Tiranan sydämessä tärkeintä on ollut kyseenalaistaa se, mistä sukupuoli, kansallisuus tai seksuaalisuus muodostuu ja millä perusteella”, Statovci sanoo. ”Eikö jokainen voisi määritellä itseään itse?”

Tiranan sydän kertoo 1990-luvun Albaniasta, jossa nuoren Bujarin isä kuolee keskellä kommunismin romahdusta ja koko yhteiskunnan myllerrystä. Bujarin paras ystävä Agim puolestaan kokee olevansa väärässä ruumiissa, mikä aiheuttaa hankausta ympäristön kanssa. Keskellä kaaosta pojat päättävät paeta länteen.

Vieressä kulkee toinen tarina, jossa transsukupuolinen kertoja vaihtaa tarinaa ja henkilöllisyyttä vuosituhannen lopun Roomassa, sillä hän häpeää kotimaataan ja sen historiaa.

Statovci vertaa kansallisuudesta syntyvää häpeää kään­täen siihen ylpeyteen, jota tunnetaan vaikkapa olympialaisissa, kun oman maan edustaja menestyy: voitto tai häviö ei ole mitenkään itsestä riippuvainen, mutta yhteinen kansallisuus vaikuttaa.

Historian käsittely ja läpikäyminen myös fiktiivisissä teoksissa on Statovcin mielestä erittäin tärkeää nykyhetken ymmärtämisen kannalta.

”Pidän valtavasti sanasta historia”, hän sanoo. ”Se asettaa asiat lohdullisella ja jokaista koskettavalla tavalla mittakaavaansa näyttämällä, että nämä samat kysymykset ovat aina olleet läsnä: Kuka minä olen? Mitä teen täällä?”

Vuonna 1990 syntynyt Statovci itse muutti perheensä kanssa Kosovosta Suomeen kaksivuo­tiaana. Hänen mielestään Balkanin alueen tapahtumia 1990-luvulla ei ole käsitelty kirjallisuudessa tarpeeksi.

Sosialismin romahdus, Jugoslavian hajoaminen ja väkivaltaiset etniset puhdistukset vaikuttavat alueen ihmisiin edelleen.

Entisen Jugoslavian alueen ihmisistä moni ei halua puhuakaan 1990-luvun alun tapahtumista, paitsi niiden kivuliaisuuden myös häpeän takia”, Statovci sanoo.

Kirjoissaan hän haluaa tehdä tätä aikakautta vähän tutummaksi.

Tätä varten pitää tehdä paljon taustatöitä. Statovcin mukaan tiedon etsiminen ja hankkiminen on nykypäivänä kirjailijan työn helpoin osuus: tietoa löytyy esimerkiksi kirjastoista, internetistä ja erilaisista viitekannoista, mutta myös keskustelemalla ihmisten kanssa.

Kerätyn tiedon hyödyntäminen kirjassa saattaa kuitenkin olla haastavampaa. ”Joskus voi käydä niinkin, että on lukenut kokonaisen kirjan mutta ei voi hyödyntää siitä mitään, koska sitä ei saa istutettua tarinaan.”

Vaikein osuus onkin Statovcin mukaan tässä: että löytää sanottavalleen painoa, ja tekee sen omalla tavallaan.

Tiranan sydämen takakannessa lukee, että kirja on ”romaani ihmisen tarpeesta tulla nähdyksi”. Statovci kirjoitti sitä neljä vuotta, osin päällekkäin Kissani Jugoslavian kanssa.

Hän kertoo pohtineensa nähdyksi tulemisen tarvetta paljon ryhtyessään kirjoittamaan. ”Mitä jos ihminen oppisikin taivuttamaan ympärillään olevaa maailmaa oman tahtonsa mukaiseksi?” Statovci pohtii. ”Jos hän olisi tietoinen tavoista, joilla pääsee muiden suosioon?”

Statovci löysi näiden kysymysten esittämiselle sopivan näyttämön realityohjelmien maailmasta, jonne kertoja Tiranan sydämessä ajautuu.

Tällä hetkellä Statovcilla ei ole tekeillä uutta romaania, vaikka ideoita päässä pyöriikin. Eikä ole edes sanottua, että seuraava teos on nimenomaan kirja: hän opiskelee myös elokuva- ja televisiokäsikirjoittamista ja kertoo miettineensä myös elokuvan tekoa.

Ensin Statovci kuitenkin toivoo saavansa opintonsa loppuun: yleisen kirjallisuustieteen opinnot Helsingissä ovat lähes valmiit, mutta Aalto-yliopiston elokuva- ja televisiokäsikirjoittamisen linja on vasta alkutekijöissään.

”Minulla on ylioptimistinen ajatus palata tänä syksynä koulun penkille parin vuoden tauon jälkeen”, Statovci sanoo.

Kiirettä kuitenkin pitää: Kissani Jugoslavia vie kirjailijaa syksyn aikana pariin otteeseen Tanskaan ja Ruotsiin, ja Tiranan sydämestä Statovci kiertää puhumassa eri kirjallisuustapahtumissa Suomessa.

Ja lomallekin pitäisi löytää aikaa.

”Nyt on aika tyhjiin puserrettu olo.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kirjallisuus
  • Kirjat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin

      Tilaajille
    2. 2

      Nainen muutti vuokra-asuntoon Espoon Laajalahteen, joutui tietämättään keskelle räjäytystyömaata – Sato vaatii täyttä vuokraa

    3. 3

      Kolme samanaikaista tulipaloa Espoossa, epäillään tuhopoltoiksi – Palomestari: ”En muista 30 vuoden uraltani vastaavaa”

    4. 4

      Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    7. 7

      Republikaanien sisällissodan ensimmäinen taistelu käydään tänään Alabamassa – ja se kertoo, miten sekaisin Amerikan politiikka on, kirjoittaa HS:n Saska Saarikoski

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    9. 9

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    10. 10

      Vantaa alkaa maksaa lastensuojelun työntekijöille liki 5 000 euron ”tulospalkkioita” – ja poliitikot rajaisivat yhden työntekijän vastuulle korkeintaan 30 lasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    5. 5

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    6. 6

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    7. 7

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    8. 8

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    9. 9

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    10. 10

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Uusi-Seelanti aikoo hävittää rotat ja kärpät vuoteen 2050 mennessä suojellakseen omia eläinlajejaan – Vieraspetojen yksilöt voisi muuntaa geenitekniikalla uroksiksi
    3. Markkanen huilasi selkäkramppien takia – Chicagolle kolmas perättäinen voitto
    4. Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa
    5. Virolaiset ovat ottaneet ällistyttävällä tavalla ilon irti Suomen 100-vuotisjuhlasta – koulussakin tanssittiin letkajenkkaa
    6. Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin Tilaajille
    7. Nopeasti kasvava Helsinki verkottuu raiteiden varsille Tilaajille
    8. Kaupat povaavat inter­aktiivisista poneista ja älyroboteista joulun hittileluja – silti myös Afrikan tähti löytyy tuhansista lahjapaketeista
    9. Lakiehdotuksessa piilee ongelmallinen maininta – väkivallaton vanhempi ei saa joutua vastuuseen toisen vanhemman väkivallasta
    10. Robert Manner on yksinäisinä hetkinä keksinyt puunkanto­panssarivaunun ja dinosaurusrobotin – Lepsämän Pelle Peloton toivoo, että löytäisi vierelleen omistautuneen keksijän Tilaajille
    11. Republikaanien sisällissodan ensimmäinen taistelu käydään tänään Alabamassa – ja se kertoo, miten sekaisin Amerikan politiikka on, kirjoittaa HS:n Saska Saarikoski Tilaajille
    12. Näytä lisää