Kulttuuri    |   Näkökulma

1980-luvulla Markku Eskelinen haukkui kirjallisuudesta kaikki, nyt hän sukeltaa sen historiaan

Enää Eskelinen ei halua vain ilkeillä

Kun opiskelin 1980-luvulla kirjallisuutta Helsingin yliopistossa, meitä neuvottiin olemaan tutkimatta eläviä kirjailijoita. Parempi keskittyä kuolleisiin: vasta aika antaa havainnoille ja oivalluksille tarpeeksi perspektiiviä.

Tämä tuli mieleen, kun kuuntelin ikätoveriani Markku Eskelistä (s. 1959) alkuviikosta yliopistolla. Hän esitteli kirjallisuuden laitoksen tutkijaseminaarissa Raukoilla rajoilla -teostaan ja sai vinhaan väistellä etenkin etabloituneiden tutkijoiden kommentteja ja syytöksiä.

Nuoremmille kuulijoille tilanne oli ehkä vähän outo, Eskeliselle itselleen toki aivan tuttu.

Kun hän 1980-luvulla ”kohautti” kirjallisuuspiirejä yhdessä Jyrki Lehtolan kanssa kiistakirjoituskokoelmalla Jälkisanat. Sianhoito-opas, käsittelyssä olivat nimenomaan elävät kirjailijat ja heitä ympäröivä suomalainen nykykulttuuri.

Päätarkoitus oli pureutua tutkijoiden ja kriitikoiden vääriin lukutapoihin, mutta mieleen jäi silti elävimmin ihmisten haukkuminen. Eskelinen kutsui Jörn Donneria kerrontatekniikan agraarikoksi ja Lassi Nummea tyhjiöpakatuksi peräsuoleksi.

Raukoilla rajoilla ei ole mikään Jälkisanat 2.0, Eskelinen vakuutti nyt yliopistolla.

Henkilöhakemistokin siitä puuttuu juuri siksi, etteivät lukijat juuttuisi etsimään pelkkiä ilkeitä luonnehdintoja kirjailijoista ja tutkijoista, vaan lukisivat kirjaa kronologisena esityksenä suomenkielisen proosan vaiheista.

Eskelistä kiinnostaa etenkin kirjallisuuden diversiteetti eli monimuotoisuus, ja sitä hän on nyt etsinyt myös menneisyydestä. Raukoilla rajoilla käsittelee esimerkiksi 1800-luvun alun hengellisiä tekstejä, satuja ja muuta kansanperinnettä.

Myös ajan sanomalehtinovellit Eskelinen nostaa esiin ja ihmettelee, miksei tätä kirjallisuuden vihantaa aluskasvillisuutta ole meillä tutkittu, vanhojen lehtien digitoinnista huolimatta.

Tutkijaseminaarissa puututtiin laajasti siihen, mitä Eskelisen proosakirjallisuuden historiasta puuttuu, ei niinkään niihin historiallisiin tekstityyppeihin, joita hän on kelpuuttanut mukaan.

Minä nostan sille hattua, vaikka Raukoilla rajoilla -teoksessa vain pintaa raavitaankin. Suomen varhaisinta kirjallisuutta, samoin kuin kirjallisuuden leviämistä ja lukemisen kehitystä, on yhä tutkittu meillä käsittämättömän vähän.

Ja silti siihen työhön pätee sama perustelu kuin minulle annettiin muinoin kirjallisuudenopiskelijana: tutki vanhaa, sillä vain sitä tuntemalla tiedät, minkä varaan nykyisyys rakentuu.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    2. 2

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    5. 5

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    6. 6

      Valeruokamyrkytykset vaivaavat Espanjaa: Poliisi tunnistanut jopa 800 huijauksesta epäiltyä brittituristia

    7. 7

      Suomessa myytävä jugurtti ja limsa eivät ole yhtä hedelmäisiä kuin Italiassa ja ikoninen tee on aromikkaampaa Britanniassa – Suomalaisten maku on tällainen, perustelevat yritykset

    8. 8

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    9. 9

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    10. 10

      Miksi pieneen palkkaan tyytyvät työntekijät kannattelevat kuolevia firmoja? Ay-johtaja Ann Selin nostaisi palkkoja, vaikka yritykset kaatuisivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    7. 7

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    8. 8

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää