Kulttuuri

Jari Sarasvuo on jo miettinyt itsestään kertovan elokuvan pääroolia: Tommi Korpela ja Martti Suosalo miellyttäisivät – Äänestä omaa suosikkiasi

Tuukka Temonen suunnittelee ohjaavansa elokuvan Jari Sarasvuosta. Sarasvuo sanoo, ettei häneltä tarvita lupaa, sillä ”perustuslaki suojelee tällaista toimintaa”.

Tiistaina julki tullut tieto, että Tuukka Temonen suunnittelee ohjaavansa elokuvan Jari Sarasvuosta sai muutaman Sarasvuon ”läheisen ihmisen parkaisemaan”, Jari Sarasvuo kertoo.

”Että miksi suostun tähän. Mutta minulta ei tarvitse kysyä. Perustuslaki suojelee tällaista toimintaa, eikä siinä ole mitään vikaa.”

Suunnitellun elokuvan kohde sanoo kylläkin olevansa hämmentynyt elokuvasuunnitelmasta.

”Olen edelleen yhtä hämmentynyt kuin maanantaina, kun Tuukka ilmoitti, että tekee teoksensa.”

”Olemme puhuneet asiasta puhelimessa kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran noin viikko sitten ja toisen kerran maanantaina. Tämä on jotain sellaista, mitä en ole toivonut ja mistä en ole ollut aikeissa edes neuvotella. Mutta tiedän, että ohjaaja Tuukka Temosella on perustuslain suojaama ilmaisunvapaus, johon en voi eikä minun tule puuttua.”

Sarasvuo ei suunnittele osallistumista elämäkerralliseksi luonnehditun elokuvan tekoon.

”En ole myöskään kategorisesti kieltäytynyt. Jos Tuukka haluaisi varmistaa jonkin faktan, en ole päättänyt olla auttamatta.”

Kauppalehden alkuperäisessä uutisessa kerrottiin elokuvan olevan esituotantovaiheessa. Suuri osa esituotannossa olevista elokuvista jää tekemättä.

Sarasvuo sanoo varovansa astumista ohjaaja Temosen tontille, mutta olevansa käsityksessä, että elokuva ei enää ole vain idean asteella.

”Puhelimessa Tuukka kertoi ilahtuneensa ja innostuneensa siitä, että minä en olekaan se, jollaisena minut on esitetty julkisuudessa. Se hämmensi minua, koska hän tuntee minut julkisuuden ulkopuolelta.”

Sarasvuo kertoo kaksikon tunteneen toisensa jo 1990-luvulta asti, jolloin Apulanta-yhtye ja Sarasvuon juontama Hyvät, pahat ja rumat -tv-ohjelma olivat molemmat nosteessa.

Sarasvuo ei halua spekuloida sillä, onko elokuvan keskiössä Sarasvuon julkisen hahmon purkaminen.

”Se ei ole mun kykyjen piirissä arvioida, varsinkaan kun vielä ei ole mitään mitä arvioida. Myöhemmin voin niin tehdäkin.”

Tuukka Temosen vuoksi Sarasvuo kuitenkin toivoo, että ohjaaja pystyy kertomaan tuoreen tarinan. ”Kun esimerkiksi Steve Jobsista on tehty elokuvia, niin eiväthän ne kauhean hyviä ole, jos niissä on vain kliseiden kierrätystä. Mutta en puhu omasta intressistä, totta kai toivon vain hyvää ja onnistumista Tuukalle.”

Sarasvuo nauraa: ”Sen sanon, että jos elokuva kierrättää kliseitä, tulee se olemaan aika kiusallinen vaihe Tuukan ja kaikkien muidenkin elämässä. Luulen että sille ei paljon katsojia löytyisi.”

Kliseillä Sarasvuo viittaa hänestä kahdenkymmenen vuoden ajan mediassa tehtyyn ”arkkityyppiseen muotittamiseen”, kuvaan ”vihatusta ja rakastetusta Sarasvuosta”.

”Se voi kuulostaa vähän torjuvalta, mutta henkilökohtaisesti en aio päästää tätä teemaa kauhean lähelle itseäni. Tämä elokuva ei muuta mun kotiini.”

Kun elokuva kuitenkin käsittelee häntä, eikö Sarasvuota pelota, että siitä tulee huono?

Tuukka Temosen syyskuussa ensi-iltansa saaneen Apulanta-elokuvan Teit meistä kauniin saama vastaanotto oli pääosin hyvin kriittinen.

”Ei pelota, koska se vastaanotto on joka tapauksessa todennäköinen ja kenties jo tapahtunut. Nykyisinhän Suomessa, jos on maineikas ja taitava kirjoittaja, on tapana arvostella teoksia, jotka eivät ole valmistuneetkaan. Jos vain on oikein taitava ja häijy, on se ihan ok. Ja sitten kiusaajakriitikolla pitää tietenkin olla hurraava raukkisten lauma ympärillään. Se on tietenkin tämänkin elokuvan osa.”

”Jos kävisi niin, että elokuvalla ei olisi ansioita, niin semmoista se on. Mutta tällä kertaa se ei ole mun syntini.”

Kuka sitten voisi esittää pääosaa Sarasvuo-elokuvassa?

”En voi sanoa, etteikö se olisi tullut mieleen. Tietenkin on tullut mieleen.”

No?

Sarasvuo haluaa ensin esittää varauksen. ”Olen 51-vuotias setä enkä enää kaipaa itselleni hienoksi esittämistä. Pohdintani ei ponnista siitä, että mun pitäisi näyttää hyvältä.”

Päässä on välähtänyt kolme ideaa.

”Ensimmäinen tuli siitä, kun Yleisradio teki Mustan Mannerheimin. Ajattelin, että jos jostakin löytyisi yläpurentainen somalinainen, se ei haittaisi mua yhtään. No, allegoria on aika alleviivaava ja banaali. Mutta noin niin kuin läppänä.”

Vakavammin ottaen Sarasvuolla on ollut mielessä kaksi nimeä: Tommi Korpela ja Martti Suosalo.

Korpelaa Sarasvuo ihaili Juha Jokelan Esitystalous-näytelmässä, jonka hän koki ohjaajan päinvastaisesta viestistä huolimatta liittyvän vahvasti itseensä.

”Tommi Korpela teki konsulttiroolin, jossa ei imitoinut minua, mutta oli valmentamiseen ja konsultoimiseen liittyen hyvin tarkka – ei edes maneereiltaan vaan syvätasoltaan.”

Vielä huikeamman roolin samassa näytelmässä teki Suosalo.

”Vertailu on väärin, mutta mun kirjoissa on vielä yksi Korpelaa hämmästyttävämpi ja se on Martti Suosalo.”

Nimet mainittuaan Sarasvuo toppuuttaa:

”Ei nämä ole, tämä on halpaa spekulaatiota. Mulla ei ole osaa eikä arpaa tässä, kunhan nyt viihdytän itseäni.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Japanissa tehdään niin vähän rikoksia että pikkuhousuvarkauskin saa rikostutkijat liikkeelle – poikkeuksena 70-vuotias sarjamurhaaja ”Musta leski”

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    6. 6

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    7. 7

      Metroliikenne pysähtyi hetkeksi länsimetron ensimmäisenä päivänä – tungos Rautatieasemalla alkoi heti

    8. 8

      Älypuhelin menee liian usein lapsen edelle – imettäessäänkin monet äidit katsovat koko ajan puhelinta

    9. 9

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    10. 10

      Vantaa yrittää tehdä laadukasta asumista halvalla – neliöhinta saatiin kilpailulla painumaan 4 000 euroon, mitä pidetään kohtuullisena suorituksena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    4. 4

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    5. 5

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    6. 6

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    9. 9

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    10. 10

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää