Kulttuuri

Suomen ainoa musta kansanedustaja

Eduskunnassa Toivola työskentelee sellaisten päättäjien kanssa, jotka vastustavat raivokkaasti Toivolan omaa elämäntapaa. Miltä se tuntuu?

Keskustelu oli kuumentunut heti. Kello osoitti kymmentä vaille kuutta illalla, kun kansanedustaja Jani Toivola ei enää jaksanut kuunnella vaitonaisena. Hän nousi seisomaan eduskunnan täysistuntosalin kuudennelta riviltä ja sanoi:

”Hyvin harvoin käytän tässä salissa omaa esimerkkiä, mutta ajattelen, että tämä on ehkä semmoinen kohta, missä haluan tuoda myös henkilökohtaisen elämän tähän saliin. Minä olen itse homoseksuaali mies ja olen alle kolmevuotiaan tyttären yksinhuoltajaisä. Uskon, että olen vanhempana onnistunut siinä, että pystyn tarjoamaan tyttärelleni rakastavan ja turvallisen kodin, ja perheen ja yhteisön, missä elää.”

Elettiin viime kuun kahdeksatta päivää, ja Toivola edustajakollegoineen väitteli aito avioliitto -liikkeen kansalaisaloitteesta, joka tavoittelee tasa-arvoisen avioliittolain kumoamista. Siis sen, joka ensi keväänä voimaan as­tuessaan sallii samaa sukupuolta olevien avioitua keskenään.

Ensimmäisinä äänessä olivat olleet perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kansanedustajat. Varsinkin jälkimmäiset tunnetusti näkevät homojen vihkimisen uhkaavan pyhiä perinteitä. Runsaat olivat ne kerrat, joina Toivola oli heidän argumenttinsa kuullut.

Silti Toivola hämmentyi kuullessaan vastapuolen kommentin omaan puheenvuoroonsa. Sen lausui perussuomalainen Mika Niikko. Hän puhutteli Toivolaa nimeltä ja lausui:

”Kysyitkö koskaan häneltä [Toivolan tyttäreltä] silloin kun hän oli vauva, olisiko hän halunnut olla äidin rinnalla, halunnut olla äidin sylissä silloin kun normaalisti lapsi on äidin sylissä, jos se suinkin on mahdollista?”

Sulje hetkeksi silmäsi.

Kuvittele itsellesi sellainen työpaikka, jossa osa työkavereistasi hyökkää jatkuvasti sinun elämäntapaasi vastaan. Kuulet heidän puheitaan käytävillä, kokoushuoneissa ja työpaikan kahvilassa. Eikä siinä kaikki. Työkaverisi saavat palkkaa siitä, että he yrittävät romuttaa sinun oikeutesi samoihin asioihin, joihin heillä itsellään on oikeus.

Jani Toivolalla on sellainen työpaikka.

Toivola on vihreiden toisen kauden kansanedustaja. Hänet äänestettiin Arkadianmäelle ensimmäistä kertaa viisi vuotta sitten.

Samoissa vaaleissa eduskuntaan vyöryivät perussuomalaiset, ja niin lainsäädäntötehtaassa alkoivat jyllätä konservatiiviset ja maahanmuuttovastaiset voimat. Toivola oli – ja on yhä – Suomen ainoa tummaihoinen kansanedustaja. Toivolassa ruumiillistuu monta vähemmistöä.

Nyt hän syö lounasta ravintolassa Helsingin keskustassa. Miltä tuntuu valtaväestä poik­kea­van edustajan arki työpaikalla?

”Mulla on usein sellainen olo, että olen palannut takaisin kouluaikaan”, hän sanoo. Koulua Toivola kävi Helsingin Maatullin ala-asteella, ja sadoista oppilaista hän oli ainoa tummaihoinen. Hän tunsi ”riittämättömyyttä” ja ”ulkopuolisuutta”. Samoin nyt eduskunnassa.

Koetko eduskunnassa rasismia?

”En mitenkään pääsääntöisesti. On siellä ollut yksittäisiä... Kyllähän... ” sanoo Toivola ensin, mutta vetääkin sitten takaisin: ”Ei ole muhun suoraan kohdistettu eduskunnassa.”

Suoraan tai ei, mutta ainakin läheltä liippaa. Toivola muistelee, kuinka hän ensimmäisen kautensa aikoina luki illalla kotona törkeää, rasistista blogikirjoitusta.

Ja kun hän seuraavana päivänä eduskunnassa astui lakivaliokunnan kokoushuoneeseen, istui tekstin kirjoittaja kokouspöydän ääressä – ja Toivolan paikka oli hänen vieressään. Rasisti-bloggari oli yksi Toivolan kansanedustajakollegoista.

Sillä hetkellä Toivola mietti, sanoako kollegalleen päivää. Pelkkä pohdinta harmitti, koska Toivola ei haluaisi olla ihminen, joka jättää työkaverinsa tervehtimättä.

Toivola tuli eduskuntaan aikana, jolloin seksuaalivähemmistöjä ja perhettä koskevia lakeja riideltiin uusiksi.

Lakivaliokunnan kokouksissa Toivola näki kosketusetäisyydeltä, kuinka hänen kollegansa vastustivat raivoisasti niiden lakien purkamista, jotka asettivat Toivolan ja muut hänen kaltaisensa toisarvoisen kansalaisen asemaan.

Kun Toivola valiokuntakokouksessa puolsi sateenkaariperheitä, istui saman pöydän ääressä ihminen, joka ”ei melkein pysynyt tuolissaan” ennen kuin sai oman puheenvuoronsa. Se oli se kohta, missä työkaverin ”veri lähti kiertämään kolme kertaa nopeammin”, Toivola kuvailee.

”Ja mä tajusin, että jonkun ihmisen poliittisen toiminnan kärkikohta oli se, että hänen täytyy vastustaa niitä asioita, joita mä edustan. Sitä en ollut konkreettisesti ennen nähnyt.”

Samoihin pöytiin olisi kuitenkin mahduttava. Toivolan mukaan Suomen ilmapiirin kiristyminen näkyy eduskunnassa esimerkiksi siten, etteivät poliittiset vastapuolet enää istahda kuuluisassa työpaikkakahvilassaan toistensa seuraan niin luontevasti kuin aikaisemmin.

Jani Toivola tunnetaan näyttelijänä ja juontajanakin, ja nyt hän on myös esikoiskirjailija. Viime viikolla ilmestyi hänen kirjansa Musta tulee isona valkoinen – miten päästää irti pelosta ja häpeästä ja seistä omilla jaloillaan (Siltala).

Alkupuheessa Toivola väittää, ettei kyseessä ole elämäkerta vaan ”kirja ihmisenä olemisesta”.

”Tämä on kirja, jossa puolustetaan ajatusta siitä, ettei kenenkään meistä tarvitse piilottaa tai peittää mitään puolia itsestämme”, Toivola kirjoittaa.

Tekstissä on huumoriakin:

”Kun vuosia sitten kerroin äidilleni olevani homo, hän huokaisi syvään ja kysyi, eikö yhdelle ihmiselle ollut tarpeeksi kannateltavaa siinä, että hän oli musta ja taiteilija.”

Toivola, 38, syntyi Vaasassa. Äiti on suomalainen, isä kenialainen. Isänsä hän kirjoittaa tavanneensa viimeisen kerran ”parivuotiaana”, joten kysymyksiä jäi. Yksi kirjan punaisista langoista onkin nuorukaisen matka juurilleen Afrikkaan.

”Olen syntymästäni asti edustanut erilaisuutta”, Toivola kirjoittaa kirjassaan. Edes oma äiti ei voinut täysin ymmärtää, miltä Toivolasta pikkupoikana tuntui – äidin ihonvärihän oli toinen kuin lapsensa.

Yksityishenkilönä Toivolan erilaisuus ja ulkopuolisuus on vain hänen oma tragediansa, mutta eduskunnassa mustan homomiehen kokemus voi vaikuttaa koko yhteiskuntaan – säädetäänhän siellä lakeja.

Toivola toivookin, että enemmistöväen kansanedustajat pysähtyisivät katsomaan maailmaa vähemmistöjen näkökulmista muulloinkin kuin Peli poikki -mielenosoituksissa tai kansan kohistessa kakan väriseksi haukutusta Valtteri-pojasta.

Kielenkäyttö Suomessa on koventunut, mutta eduskunnassa se on kuitenkin muuttunut sivistyneempään suuntaan. Näin sanoo Toivola, kun hän muistelee ensimmäistä kansanedustajakauttaan.

Varsinkin täysistuntosalissa kansanedustajan on viisainta suitsia sammakkonsa. Mika Niikon asiaton kommentti Toivolalle viime kuun aito avioliitto -keskustelussa herätti välittömästi vastalauseita.

Pisteen Niikolle pani toinen perussuomalainen, eduskunnan puhemies Maria Lohela.

”Edustaja Niikko, tässä salissa on tapana puhutella toisia kohteliaasti ja teititellen”, hän sanoi.

Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen – miten päästää irti pelosta ja häpeästä ja seistä omilla jaloillaan (Siltala). 265 s.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jani Toivola
  • Rasismi
  • yksinhuoltajuus
  • Vihreät

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    5. 5

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    6. 6

      Asiakas virtsasi myynnissä olleiden työkalujen päälle myymälässä Kampissa – Poliisi: ”Herra oli kuulusteluissa itsekin yllättynyt, että tällaista on tapahtunut”

    7. 7

      Pam: Useita työn­tekijöitä häiritty seksuaalisesti K-Super­marketissa Tampereella – Kauppias irtisanoutui: ”Totta kai kiistän kaiken”

    8. 8

      Lennonjohtajat marssivat ulos sopimus­neuvotteluistaan – syynä työtuomio­istuimessa meneillään oleva riita

    9. 9

      Keskusta ja kokoomus tekivät vain välirauhan – sote-kiista repeää uudelleen jo joulun jälkeen

    10. 10

      Facebookin Messenger haluaa, että tunnemme itsemme hylätyiksi – Tämän takia nähtyyn viestiin vastaamatta jättäminen satuttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    4. 4

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    5. 5

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    6. 6

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    7. 7

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    8. 8

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    9. 9

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    10. 10

      Alaikäisen epäillään puukottaneen puistossa kävellyttä naista Vaasassa – valitsi uhrinsa ilmeisesti sattumalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää