Kulttuuri

Kaikki suurmiehet kuvittelevat itsestään liikoja ja aiheuttavat tuhoa: Markus Leikola kertaa romaanissaan miehisyyden historiaa

Leikolan uudessa, järkälemäisessä romaanissa hahmottellaan 1900-luvun historia sodan sijaan miehisyyden muutosta pitkin

Alkuun naisia ei ole juuri ollenkaan. Sitten heitä alkaa näkyä vaimoina, rakastajattarina ja tyttärinä.

Siltä näyttää viime vuosisata, kun se kirjoitetaan suurmieshistoriaa pitkin. Niin kuin se yleensä laaditaan.

Kirjailija, radioääni, teatterintekijä, kolumnisti ja sosiaalisen median taukoamaton tykittäjä Markus Leikola tekee toisin ensi keskiviikkona ilmestyvässä, lähes 1 000-sivuisessa romaanissa Uuden maailman katu (WSOY).

”Niin sanotut suurmiehet ovat ihmisenä vajavaisia juuri siksi, että he ovat olleet miehiä”, Leikola sanoo. ”He ovat kuvitelleet itsestään enemmän kuin mihin ovat pystyneet ja aikaansaaneet mainetekojen lisäksi suurta vahinkoa – lähipiirilleen suurempaa kuin kaukaisemmille kanssakulkijoilleen.”

Erityisesti tyttölapsen isänä, mutta muutenkin, Leikola toivoo, että seuraavien sadan vuoden aikana myös tyttöjä kasvatetaan uskomaan, että on ihan oikein astua liian suuriin saappaisiin ja kasvaa tehtäviensä myötä.

”Toivottavasti sekä tyttö- että poikalapsia kasvatetaan ei vain raatamaan kilpailukyvyn alttarille, vaan myös rakastamaan lähimmäisiään niin kuin itseään”, hän sanoo.

Kun 1900-luvun historiaa kirjoitetaan, Saksa on liki poikkeuksetta ytimessä, ja tietysti äärimmäisen pahan tyyssija.

Myös tältä osin Leikola hoitaa homman toisin romaanijärkäleessään. Siinä Saksaa ei juuri edes mainita.

Ja kun suomalaiset kirjoittavat 1900-luvun tapahtumista Euroopassa, Suomi pääsee luonnollisesti pääosaan.

Mutta Leikolalla ei. Suomi esiintyy hänen luomuksessaan vain kaksi kertaa, ja silloinkin ainoastaan vilahtamalla.

Uuden maailman katu on romaani, jonka kaltaista tässä maassa ei ole aiemmin tehty.

Sen päänäyttämöitä ovat Moskova ja New York. Leikolaa kiinnostavat etenkin sellaiset amerikkalaiset, jotka kävivät Neuvostoliitossa sekä ne venäläiset, jotka oleskelivat myös Yhdysvalloissa.

Viimeksi mainittuihin lukeutuu esimerkiksi elokuvaohjaaja Sergei Eisenstein, jolle Stalin suositteli perehtymistä tajuntateollisuuteen ja manipulaatioon kapitalismin kotimaassa.

Varhaisista Neuvostoliittoon menneistä mainittakoon William Bullitt. Toisin kuin muut jahkaajat nuori Bill ryhtyi sanoista tekoihin ja lähti Pariisista rauhanneuvotteluista Moskovaan kysymään Leninin näkemystä siitä, millaiseen sopimukseen ensimmäisen maailmansodan pitäisi päättyä.

”Haluan näyttää Neuvostoliiton ja Yhdysvallat toistensa rikkinäisinä peileinä”, Leikola luonnehtii kirjaansa. ”Semmoinen ei ole ollut Suomessa oikein tapana, eikä muuallakaan.”

Sivunäyttämöitä Uuden maailman kadussa ovat Ranska ja Puola.

”Puola oli viidenneksi suurin Euroopassa toisessa maailmansodassa taistelleista armeijoista”, Leikola muistuttaa. ”Mutta he olivat aina häviäjän puolella, joten historiaa ei ole koskaan oikein kirjoitettu heidän näkökulmastaan.”

Juuri Puolaan viittaa myös romaanin nimi.

”Kun kuulin, että Varsovassa on Uuden maailman katu, se solahti heti kirjani nimeksi, vaikka ei tiedetä, mistä kyseisen hyvin vanhan kadun nimi tulee.”

Viime keväänä – vuoden tausta- ja neljä vuotta kirjoitustöitä vaatineen prosessin loppumetreillä – hän käveli teoksensa nimikkotaipaleen päästä päähän.

”Kirjani kertoo yhden vaihtoehtoisen selityksen sille, miten olemme tulleet tähän päivään, tähän uuteen maailmaan.”

Keskushenkilöitä romaanissa on parisenkymmentä, sivuhenkilöitä... loputtomiin.

Alusta loppuun eli sadan vuoden matkan kerronnassa kulkee Mihail Bulgakovin romaanista Saatana saapuu Moskovaan napattu professori Woland. Pienemmässä roolissa on Alfred Döblinin natsismin pikku työkaluksi päätynyt jokamies Franz Biberkopf romaanista Berlin Alexanderplatz.

Enimmäkseen tavataan kuitenkin oikeasti eläneitä henkilöitä. Sellaisia, jotka sattuivat olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa, ainakin Leikolan tarinan kannalta. Aiemmin mainittujen lisäksi muun muassa Sigmund Freud, John Reed, Louise Bryant, Woodrow Wilson, Lev Trotski, Ernest Hemingway, Joe Kennedy sekä hänen poikansa John, Winston Churchill sekä Marian Rejewski, johon palaamme vielä.

”Kun miehisen pahan perikuva, Saksa ei ole mukana, mukana ei tarvitse liiemmin olla absoluuttista pahaa”, Leikola toteaa kirjastaan. ”Tai toisin sanoen: paha muuttuu mielenkiintoisemmaksi, kun se ei ole absoluuttinen.”

Jos pahuuden piiriin luetaan myös tyhmyys, tunarointi ja tolkuton känni, kataluutta taatusti riittää kaikille tässä kavalkadissa.

Leikola käyttää todellisia tilanteita ja kuvittelee niissä olleiden ihmisten ajatukset. Yksi makoisimmista on Franklin D. Rooseveltin ja Josif Stalinin ensitapaaminen Teheranin konferenssissa marraskuun lopulla 1943.

”Päättelin, että kumpikin kunnioitti suuresti toista”, Leikola sanoo. ”Koska se on väistämätöntä!”

Charles Chaplinin elokuvassa Diktaattori Hitler ja Mussolini tosin kilpailevat, kumpi on isompi. Mutta Leikola uskoo tasavertaisuuden kokemukseen, kun kaksi yksin oman maailmansa huipulla elävää henkilöä kohtaavat.

”Kun suhteellisen nuorena eli nelikymppisenä pääsee valtaan, tekee merkittäviä keksintöjä tai jotakin muuta poikkeuksellista, niin vinouttaahan se elämän.”

Joten kysymys kuuluu: olivatko valtiaat poikkeuksellisia vai tuliko heistä asemansa seurauksena poikkeuksellisia?

”Seuraus on joka tapauksessa traaginen: vajaata elämää. Minä halusin esittää Stalinin nimenomaan traagisena hahmona, kosmisen yksinäisyyden henkilöitymänä.”

Romaanissa professori Woland tietää, ampuiko Stalin kännipäissään ainoan uskottunsa, vaimonsa Nadežda Allilujevan. Mutta Woland ei kerro.

Historiankirjat puhuvat rouvan itsemurhasta.

Keskeisiä lähdeteoksia on noin 70. Luettelo niistä ja muista, vähemmän tärkeistä, löytyy vain netistä. Muuten kirjaan olisi pitänyt präntätä vielä monta sivua lisää.

Mukana on paljon on piiloviitteitä.

”Halukkaille riittää bongattavaa”, Leikola muotoilee.

”Puhdas kaunokirja se silti on. En itsekään pysty kattavasti sanomaan, mikä siellä pitää paikkansa ja minkä olen sepittänyt itse.”

Leikolan mukaan on oikeastaan helppo työstää sellaista lajia, jossa fakta ja fiktio menevät sekaisin, ”kun kaikki maailmassa viittaa siihen suuntaan, että näinhän tässä joka tapauksessa tapahtuu”.

Leikola luuli tuntevansa hyvin historiaa, mutta hämmästyi silti monta kertaa taustatöitä tehdessään. Yksi ahaa-elämyksen aihe oli Hollywoodin ja Washingtonin välinen tiivis yhteistyö, jo varhaisesta vaiheesta lähtien.

Yhteys henkilöityi viimeistään Ronald Reaganissa. Uuden maailman kadussa alzheimerin tautia sairastava Reagan sanoo Wolandille: Professori, uskotteko, se oli tiukka paikka! Mutta minä mietin, miten se pitää näytellä. Ja vedin pokkana läpi. Vetosin ihmisiin. Kyllä telkkari sitten on hieno väline.

”Voi olla, että presidenttiä näyttelevä presidentti on parempi kuin yksikään oikea presidentti”, Leikola sanoo. ”Sitähän me emme tiedä. Mutta ehkä olemme kaikki vuoden kuluttua sitä mieltä, että moni valkokankaalla presidenttiä näyttelevä presidentti olisi parempi kuin mitä oikea on.”

Hän viittaa totuuden jälkeinen aika -käsitteeseen. Uuden maailman katu on yritys ymmärtää sitä.

”Nuorena Kurt Vonnegutin ja Gabriel García Márquezin teokset tekivät suuren vaikutuksen. Ehkä olen nyt kirjoittanut kirjan, jonka 17-vuotias Markus Leikola olisi halunnut lukea.”

Opiksi ja huviksi. Tai huviksi ja opiksi. Järjestystä ei tarvitse valita.

Satiiria Leikola harrastaa toisaalla. Pääministeri Juha Sipilän tajuntaan loikkaava blogikirjoitus Otan, mä en, kantaa, koska ääripään rinnastus on herkullinen näyte siitä. Kuten otsikosta voi päätellä, kirjoitus liittyy Otanmäen äskeiseen surmatapaukseen.

”Pääministeristä täytyy aina välillä miettiä, mikä on se jo yhden elämänuran tehneen ja kertaalleen syrjään vetäytyneen ihmisen palo, joka sai hänet lähtemään politiikkaan, ehdolle puolueen puheenjohtajaksi ja pääministeriksi asti, siis Suomen ykköspaikalle?”

Leikolan mukaan sellainen intohimo ei välity Sipilästä mitenkään.

”Se on minusta kummallista”, hän sanoo.

”Oli Timo Soinista mitä mieltä tahansa, niin kyllä hänestä välittyy intohimo politiikkaan, se paistaa kilometrin päähän.”

Jo 1980-luvulla politiikan toimittajana työskennellyt Leikola tähdentää, että politiikassa pärjääminen on paljolti kielellä hallitsemista.

”Kielellinen taituruus on poliitikolle korvaamaton kyky: tapa pitää huoli siitä, että pystyy säilyttämään dialogin – ja tekemään sen nimenomaan omilla ehdoillaan, kuten Mauno Koivisto taannoin.”

”Vaikka Soinia on kehuttu kielenkäytöstä, niin minusta hänellä on pikemminkin hallussa vain populismin abc-kirja.”

Leikola ei ihmeemmin innostu kehuista sosiaalisessa mediassa osoittamastaan verbaalitaituruudesta.

”Kiva jos onnistumisia on tullut”, hän kuittaa. ”Mutta mikään ei ole nyt yhtä hävettävän helppoa kuin poliittinen satiiri, sillä poliitikot itse antavat kielen irvileukojen armoille.”

Poliittisen pilan vääntäminen ei Leikolan mukaan vaadi yhtään mitään, koska lähtökohta on niin ilmeisen lattea ja köyhä.

”Rikos on se, että suomen kieli latistetaan vivahteista, joka yhteisten asioittemme hallinnoimiseen pitäisi liittyä. Suomessa poliitikot yksiulotteistavat asioita, jotka eivät ole yksiulotteisia.”

Leikolan mukaan ei tarvitse muuta kuin katsoa, missä kulkee Ollin, Origon ja Bisquitin viitoittama polku ja jatkaa sitä ottamalla raaka-aineeksi tämän päivän poliittiset puheet.

Vielä 1970-luvulla politiikka oli ykköslaji, johon nuorison lahjakkaimmat pyrkivät. Mikä ei tarkoita sitä, että kaikki silloiset käytännöt olisivat olleet mukavia kehittyneitä saati fiksuja.

”Nyt on pakko miettiä, olemmeko me maa, jossa pääministeriehdokkaita on sittenkin liian vähän eikä liian paljon.”

Leikola viittaa esimerkiksi kesäkuuhun 2003, jolloin Anneli Jäätteemäen piti erota ja ”Matti Vanhanen joutui vahingossa pääministeriksi”.

Vai onko nykyisessä johtajuudessa sittenkin kyse velvollisuudentunnosta? Siitä, että jonkunhan nekin hommat pitää tehdä.

Uuden maailman kadussa NKVD:n pääteloittaja Vasili Blohin ampuu henkilökohtaisesti 7 000 ihmistä, koska jonkunhan sekin homma pitää tehdä. Ja parempi tietysti ampua kuin joutua ammutuksi.

”No tuo nyt oli hieno rinnastus haastattelijalta”, Leikola naurahtaa.

”Blohin teki käsittämättömän suorituksensa täysin kaikkien kiky-sopimusten mukaisesti: kellotti, miten monta ihmistä pystyy ampumaan yhdessä yössä. Jotta ei roiskuisi, hänellä oli esiliina. Tehokkuuden suunnittelussa hän päihitti yksin koko natsivaltakunnan!”

Blohinin teot on tiedossa ja tallennettu. Leikola sepittää hänelle ajatukset.

Viriää kysymys, vainoaako 1900-luvun historia Uuden maailman kadun kirjoittajaa?

Kerrankin Leikolan vastaus ei tule salamana.

”Ei se vainoa”, hän tuumii.

”Mutta olenhan minä 1900-luvun tuote. Vaikka eihän sitä natiaisena tajunnut, miten lähellä toinen maailmansota on. Kyllä minun sukupolveeni liittyy vahvasti se, että Berliinin muuri oli olemassa ja Eurooppa oli jakautunut kahtia, koko maailma oli.”

Painolastejaan ja ilojaan Leikola purkaa kirjoittamalla käytännöllisesti katsoen koko ajan, milloin mitäkin sorttia.

”Ihan sama asia kuin jyrsijöillä, jotka pitävät hampaansa ja kyntensä terävinä, kirjoittamista kannattaa harjoittaa koko ajan. Julkaisemiseen liittyy aina tietynlaista häpeää, ja koko ajan kirjoittaminen alentaa sitä.”

Hän pitää kirjoittamista arkisena asiana.

”Eihän näyttelijältä tai muusikoltakaan kysytä, onko kiva ilta tänään ja inspiraatio päällä, kun tuolla katsomossa ihmiset odottavat.”

Silloin tehdään, kun on tekemisen aika.

Liki tuhat sivua ottaa myös lukijalta aikansa.

”Oletan ja toivon, että lukija aloittaa, eikä malta lopettaa.”

Leikola huomauttaa, että kokonaisien televisiosarjojen tuotantokausien katsominen on nyt trendikästä. Kukaan ei ajattele, että 50 tuntia jotakin sarjaa olisi hirvittävän paljon yhteen viikonloppuun.

”Onhan Seitsemässä veljeksessä ja Tuntemattomassa sotilaassakin paljon päähenkilöä, ja silti niitä pidetään ihan hyvinä teoksina. Suokaa anteeksi tämä vertaus.”

Lukuisista päähenkilöistä Leikolan suosikki on puolalainen Marian Rejewski, joka kuului saksalaisten enigma-koodin selvittäjiin.

”Hän oli Englannissa toimineen porukan selvästi nerokkain tyyppi, eli vaatimattoman elämän ja valitsi paluun Puolaan perheensä luokse. Hän eli konttoristina loppuelämänsä – samaan aikaan, kun britit pitivät huolen, että kunnia enigman selvittämisestä meni heidän omalle Alan Turingilleen.”

Harva Puolan ulkopuolella tuntee Rejewskin nimen.

”Luulen, että Rejewski oli aika onnellinen mies”, Markus Leikola sanoo. ”Hän tiesi tehneensä merkittäviä asioita, ja salaanhan kaiken alunperin pitikin jäädä.”

”Ilmeisesti Rejewskillä ei ollut mitään valtavia luonteenhäiriöitä, toisin kuin isolla osalla muita niin sanottuja suurmiehiä.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Markus Leikola

 Syntynyt 1960 Helsingissä.

 Asunut myös USA:ssa, Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa.

 Toimittaja Ylessä, Talouselämässä ja Iltalehdessä 1984–96.

 Teki kyseisinä vuosina myös kymmenen dokumenttielokuvaa ja kaksi tietokirjaa. Valtion tiedonjulkistamispalkinto ja Suomen Kuvalehden journalistipalkinto.

 Mediayrittäjä, konsultti, selvitysmies, kulttuurin sekatyöläinen ja kolumnisti vuodesta 1996 alkaen.

 Tällä vuosikymmenellä tähän mennessä kuusi runokirjaa, yksi novellikokoelma, kaksi näytelmää ja yksi kuunnelma.

 Ensi helmikuussa ensi-iltansa saa Chaplinin Nykyaika-elokuvaan perustuva musikaali Nykyisempi aika.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Enontekiön kunta aikoo perustaa sheriffin viran, koska molemmat poliisit jäävät eläkkeelle – ”Tämä ei ole pelleilyä, tämä on hätähuuto”

    4. 4

      Anneli Auer kuvaili käräjäoikeudessa, miten suhde nuorimpiin lapsiin mureni oikeusprosessin aikana – hakee 2,5 miljoonan euron lisäkorvauksia valtiolta

    5. 5

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    6. 6

      Ivanka Trump oli isäänsä viisaampi

    7. 7

      Iltalehden päätoimittaja jättää työnsä

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Venäjä lähetti puolustus­ministeriön delegaation Pohjois-Koreaan, vierailun tarkoitus tuntematon

    10. 10

      Tapiolan metroasemasta onnistuttiin loihtimaan hissien ja yhdyskäytävien monimutkainen labyrintti – matkalla metroilta busseille iskee uskonpuute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    7. 7

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    8. 8

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    9. 9

      Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

    10. 10

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    7. 7

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    11. Näytä lisää