Kulttuuri    |   HS-analyysi

Apulanta-ohjaaja Tuukka Temosen ja elokuvateattereiden tuoreen sanasodan taustalla on rahanahneutta ja huonoja sopimuksia

Tuukka Temonen syyttää elokuvateattereita Teit meistä kauniin -elokuvan boikotoinnista. Elokuvateatteriliiton mukaan Temonen valehtelee.

Lauantaina suomalaisessa elokuvassa puhkesi poikkeuksellinen sanasota. Apulanta-elokuvan Teit meistä kauniin ohjannut Tuukka Temonen syytti elokuvateattereita kovasanaisesti elokuvansa boikotoinnista.

Elokuvateatteriliitto taas syytti sapekkaassa vastauksessaan Temosta valehtelusta.

Mistä on kyse? Vähän boikotista ja myös valehtelusta, mutta ennen kaikkea rahasta. Eli siitä, miten paljon Temosen ohjaama ja suosituksi noussut Apulanta-elokuva voi tuottaa euroja ja siitä, miten rahat jaetaan.

Ensin taustaa.

Temonen on kertonut julkisuudessa moneen kertaan, miten Apulanta-yhtyeestä kertovan elokuvan tekoa oli vaikea rahoittaa. Julkista tukea elokuva on saanut Suomen elokuvasäätiöltä noin 400 000 euroa, mutta sillä elokuvaa ei vielä saatu valmiiksi. Temonen on kertonut ottaneensa elokuvaa varten myös henkilökohtaista lainaa.

Hankala tilanne siis, ja tuttu elokuva-alalla. Elokuvan rahoittamisessa on aina vaikeinta kerätä miljoonabudjettiin ne viimeiset eurot. Silloin elokuvantekijä saattaa joutua pakkoraossa myymään oikeuksia halvalla ja tekemään itselleen epäedullisia sopimuksia. Elokuvantekijä saa rahaa ja vastapuoli jonkinlaisen siivun elokuvan tuotosta. Vaihtoehtona on, että elokuva jää kokonaan tekemättä, kuten kävi esimerkiksi surullisenkuuluisan Mannerheim-elokuvan kohdalla.

Apulanta-elokuvaan rahoja kerätessään Temonen on tehnyt sopimuksen Elisa Viihteen kanssa. Sen perusteella Teit meistä kauniin tuli katseltavaksi lauantaina teleyhtiön omassa suoratoistopalvelussa.

Temosen ja elokuvateattereiden riita osuu kansainvälisen elokuvabisneksen solmukohtaan.

Yleensä elokuva tulee teattereiden ulkopuolella katseltavaksi Suomessa noin neljä kuukautta ensi-illan jälkeen. Temosen tapauksessa tätä niin sanottua julkaisuikkunaa oli vain kuukausi. Sopimus Temosen elokuvan ja Elisan välillä poikkeaa siis alan käytänteistä ja rikkoo elokuvabisneksen perinteistä ravintoketjua.

Ei siis ihme, että elokuvateatteriliitto pillastui. Teatterit eivät tienneet tästä sopimuksesta.

Julkaisuikkunat ovat kuuma peruna elokuva-alalla kansainvälisesti, sillä digitalisaatio myllertää elokuvabisnestä. Netflixin, HBO:n ja Elisa Viihteen kaltaiset digitaaliset suoratoistopalvelut haluavat teattereiden kanssa samalle viivalle jakamaan ensi-iltaelokuvien miljoonatuottoja.

Netflixin toimitusjohtaja Reed Hastings väitti sattuvasti juuri tämän viikon alussa, että elokuvastudioiden tulot kasvaisivat, jos elokuvat tulisivat ensi-iltaan yhtä aikaa teattereissa ja digipalveluissa.

Yhdysvaltain elokuvateatteriliiton mukaan kävisi päinvastoin: tulot vähenisivät sekä teattereissa että digiyhtiöissä. Elokuvateattereilla on hyvä neuvotteluasema: tallennemyynnin eli dvd-kaupan romahdettua suurimmat tuotot elokuvista kerätään elokuvateattereista.

Niinpä elokuvateatterit Yhdysvalloissa ja myös Suomessa puolustavat ensiyön oikeutta, usein hyvinkin aggressiivisesti. Temonen kutsuu sitä ”boikotiksi”, elokuvateatteriliiton toiminnanjohtaja Tero Koistinen kirjoituksessaan ”markkinatilannearvioksi”.

Maanantaina elokuvateatterit ympäri Suomea päättävät, antavatko ne Temosen elokuvalle jatkossa esitysaikoja. Heinolassa, Apulanta-yhtyeen kotipitäjässä, elokuvaa varmaan yhä esitetään, mutta selvää on, että esimerkiksi markkinajohtaja Finnkinon tulevasta ohjelmistosta se pudotetaan pois.

Ei nimittäin ole ensimmäinen kerta, kun elokuva putoaa teatterivalkokankaiden ulkopuolelle siksi, että se on saatavilla muualta. Vuonna 2011 Trust-niminen elokuva jäi tulematta Finnkinon elokuvateattereihin, kun se oli saatavilla Elisa Viihde -palvelussa. Samanlainen kohtalo oli toimintaelokuvalla Maggie, joka tuotiin Suomeen teattereihin ja verkkopalveluihin yhtä aikaa. Schwarzeneggerin elokuvaa esitti vain kymmenkunta teatteria ja katsojia kertyi hyvin vähän.

Tunnetuin esimerkki on Bond-elokuva Skyfall, joka katosi Finnkinon teatterisaleista samalla hetkellä kun se tuli myyntiin myös dvd-tallenteena. Tänä syksynä teattereihin odoteltiin elokuvaa Eye in The Sky, mutta nyt sekin on kadonnut ensi-iltaohjelmistonsa ja löytyy suoratoistopalveluista.

Ei ole myöskään ensimmäinen kerta, että elokuvantekijä joutuu tekemään pakkoraossa itselleen epäedullisia sopimuksia. Sopimus, joka auttoi Temosta elokuvan teossa, näyttää nyt kääntyvän elokuvaa vastaan.

Teit meistä kauniin on ollut monien, myös Temosen itsensä, yllätykseksi hyvin suosittu. Kriitikoiden pääosin murjoma elokuva oli torstaihin mennessä saanut teattereissa 94 000 katsojaa, mikä tekee siitä yhden vuoden katsotuimmista kotimaisista elokuvista. Lokakuun lopussa se olisi helposti noussut yli sadantuhannen teatterikatsojan. Lipputuloja on kertynyt vajaa miljoona euroa, pelkästään viime viikolla noin satatuhatta euroa. Elokuvateatterit vievät tuloista noin puolet. Loput jakavat Temonen ja hänen käyttämänsä levitysyhtiö.

Voi arvioida että Apulanta-yhtyeen tarinalle olisi löytynyt teattereihin vielä jopa 20 000 katsojaa lisää.

Nyt julkitullut Elisa-sopimus tulee katkaisemaan elokuvan hyvän lennon teattereissa.

Elokuvateatterit buukkaavat saleihin Apulanta-elokuvan tilalle toisia elokuvia, ja Temosen elokuvayhtiöltä jää iso summa lipputuloja saamatta. Suoratoistopalvelusta saatavat tulot tuskin niitä paikkaavat, vaikka lauantaina syntynyt kohu hyvästä mainoksesta kävisikin.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Apulanta-elokuva

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    2. 2

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    3. 3

      Girls-sarjan luoja Lena Dunham puolusti työkaveriaan Murray Milleriä raiskaussyytteeltä väittämällä syytösten olevan valetta ja söi samalla omat sanansa

    4. 4

      Länsimetro joutui ensimmäistä kertaa työmatkaajien testiin – Aamu sujui jouhevasti, mutta tekninen vika sotki vuoroja jo aamupäivällä

    5. 5

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    6. 6

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    7. 7

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi: Autokorjaamo kaatoi yli tuhat litraa öljyä sadevesikaivoon Helsingissä – Maunulanpuron öljypäästössä epäillään törkeää rikosta

    9. 9

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    10. 10

      Murhakultin johtaja Charles Manson on kuollut – seuraajat tappoivat useita ihmisiä Kaliforniassa 1960-luvulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    3. 3

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    4. 4

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    7. 7

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    10. 10

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Parisuhde tuhon partaalla – asiantuntija ja HS:n lukijat kertovat, millaiset syyt ajavat parit harkitsemaan eroa ja mikä lopulta sai pysymään yhdessä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Autojen hallintalaitteet ovat tuskastuttavan hankalakäyttöisiä – Honda otti askeleen taaksepäin ja palautti volyyminsäätönupin
    3. Tenniksen superlupaus ”Baby-Fed” juhli ATP-finaalien voittoa– seitsemän vuotta sitten hän kävi Helsingin Talissa kuumana kuin hellankoukku
    4. Vuokrayksiö voi maksaa lähes yhtä paljon kuin selvästi suurempi kaksio – Kaksioiden tarjonta kannattaa tutkia, vaikka hakisi kotia yksin
    5. Kansallisteatteriin pääsee kesälläkin, Ateneum ryhtyy yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi – Tältä näyttää Suomen suurimpien taidelaitosten tulevaisuus neljän johtajan silmin
    6. Girls-sarjan luoja Lena Dunham puolusti työkaveriaan Murray Milleriä raiskaussyytteeltä väittämällä syytösten olevan valetta ja söi samalla omat sanansa
    7. Länsimetro joutui ensimmäistä kertaa työmatkaajien testiin – Aamu sujui jouhevasti, mutta tekninen vika sotki vuoroja jo aamupäivällä
    8. Poliisi: Autokorjaamo kaatoi yli tuhat litraa öljyä sadevesikaivoon Helsingissä – Maunulanpuron öljypäästössä epäillään törkeää rikosta
    9. Tuore selvitys: Mielenterveyden ongelmat eivät estä työntekoa, mutta kaikki työnantajat eivät näin usko
    10. Tunti sitten
    11. Mitä pitää tehdä Venäjälle? – Kansainvälinen olympiakomitea on maalannut itsensä nurkkaan
    12. Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”
    13. Näytä lisää