Kulttuuri    |   Kolumni

Trumpin valinnasta järkyttynyt feministi kysyy, mitä Minna Canth tekisi – ja jatkaa tasa-arvotyötä

Minna Canthin seuralla oli tarkoitus päästä kertomaan Yhdysvaltain presidentille Hillary Clintonille siitä, että Suomessa oli ”nasty woman” jo parisataa vuotta sitten

Keskiviikkoaamuna lastenhuoneen cd-soittimesta kaikui ralli: ”Se päivä oli iloinen, vaan nyt se on jo eilinen.”

Facebook-feedini oli jo täyttynyt synkistä vertailuista ja symboliikasta. Yritin olla vetämättä yhtäläisyysmerkkejä laulun ja Yhdysvaltain vaalituloksen välillä.

En onnistunut.

Oli pakko vähän itkeä tihrustaa, salaa lapsilta, joiden mielestä Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi valitun nimi kuulostaa hassulta, ja ”jos se soitettaisiin soittimilla, olisi siinä torvea ja rumpua”.

Trump.

Totta, totesin.

Silti kyyneleet tulivat hetken päästä uudestaan.

Yritin kyllä ajatella, että ehkä kaikki erityisen pelottavilta tuntuvat jutut kuten Nato ja Venäjä rullaavat Amerikalta kuten ennenkin. Business as usual. Ei hätää, kaikki hyvin.

Yhdestä ei kuitenkaan pääse yli.

Siitä, että Trump vihaa naisia.

Hän puhuu heistä halveksivasti, hän arvostelee heitä. Hänen väitetään ahdistelleen heitä.

Se, että Yhdysvalloissa valittiin presidentiksi mies, joka vaalikamppailun aikana muun muassa arvosteli vastaehdokkaansa takapuolta, tuntuu absurdilta.

Emmehän me voi olla tässä pisteessä enää.

Vaan olemme.

Haastattelin viime viikolla ihmistä, joka sanoi sydäntään kylmäävän Yhdysvaltain vaalien mökä ja ne tietämättömyydet, joita siellä toistellaan.

Haastateltava toivoi Hillary Clintonin valintaa sanoen:

”Se olisi iso asia, jos saataisiin Hillary Clintonista maailman vaikutusvaltaisin ihminen. Se opettaisi ihmisiä joka puolella katsomaan, että nainen voi olla siinä roolissa. Se olisi siedätyshoitoa, sillä olisi valtava tasa-arvomerkitys.”

Emme voi tietää, edesauttoivatko Trumpin rumat puheet – tai se, että liian suurelle joukolle amerikkalaisia on mahdotonta ajatella naista armeijan johdossa – hänen voittoaan.

Sen kuitenkin tiedämme, että tasa-arvovaikutus jäi saavuttamatta. Se surettaa.

Suren myös yhtä kotimaista juttua.

Sitä, että kun Suomessa vuonna 2019 vietetään Minna Canthin syntymän 175-vuotisjuhlaa, ei edellä mainittu haastateltavani, Minna Canth -seurassa vaikuttava Leena Majander-Reenpää voi enää joukkoineen suunnitella matkaa Valkoiseen taloon kertomaan Clintonille, että Suomessa oli ”nasty woman” jo lähes kaksisataa vuotta sitten.

Matka oli ihana ajatus.

Mutta vaikka moista ei enää voi suunnitella, voi aina miettiä, kuten Leena Majander haastattelussa myös sanoi: ”Mitä Minna tekisi?”

Minna ei ainakaan antaisi periksi, se on varmaa.

36-vuotiaana leskeksi ja seitsemän alaikäisen lapsen huoltajaksi jäänyt Canth ei antanut esteiden haitata tasa-arvoponnistuksiaan tai taiteellista työtään.

Kysyin Leena Majanderilta mitä hän ajatteli vaalituloksesta.

Hän oli pahoillaan. Ja sanoi:

”Mutta tasa-arvotyö jatkuu.”

Terveiset Minnalta ja meiltä muilta ihmisiltä Amerikkaan.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    3. 3

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    4. 4

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Kirja kertoo karun tarinan: Pituushyppääjä Rainer Stenius virui 50 päivää kuolleena – taloyhtiön huoltomies löysi sattumalta

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    9. 9

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    10. 10

      Cheek kertoo, millainen on Jare Tiihonen – väkivaltaa, rötöstelyä ja kaksisuuntainen mielialahäiriö

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    5. 5

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    8. 8

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    9. 9

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    10. 10

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Parisuhde tuhon partaalla – asiantuntija ja HS:n lukijat kertovat, millaiset syyt ajavat parit harkitsemaan eroa ja mikä lopulta sai pysymään yhdessä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää