Kulttuuri    |   Kari

Naurun valtakunnan kekkonen olisi saattanut sortua maalariksi

Tilaajille

Kari on viides valtiomahti, naurun valtakunnan kekkonen, jolla on armoton taito myllyttää niin ystäviä kuin vihamiehiä. Jokaisella instituutiolla on muistomerkkinsä, mutta tähän asti Kari on saanut elellä ilman näköispatsasta ja museota. Patsashanke odottaa syntymistään, mutta "mausoleumi" on valmistunut Kari Suomalaisen isoisän kuvanveistäjä Emil Wikströmin ateljeen kupeeseen Sääksmäen Visavuoressa.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että Wikström ja Kari ovat kulkeneet lähes vastakkaisia uria, että "pilaprofessori" on isoisänsä rinnalla kuin Karvis-kissa leijonan makuupaikalla. Tarkemmin ajatellen molemmat ovat tehneet samaa työtä, muotoilleet pohjoisen kansansa omakuvaa. He ovat myös tohtineet asettua poikkiteloin valtakoneiston kanssa, Wikström sortovuosina, Kari Kekkosen vuosikymmeninä.

Kiisket ja kalamies

Karin piirtäjänuran kohokohtiin kuuluu presidentti Kekkosen puhe, jossa valtionpäämies antoi moitteita linjansa nakertajille. Sittemmin Kekkonen ymmärsi, kalamies, että vastarannan kiisket ovat herkkua. Vallan aromi maistui makeimmalta kiiskikeitossa.

Nykyisinkin on selvää, että poliitikko on elänyt elämänsä turhaan, ellei hän ole koskaan joutunut Karin sohaisemaksi. Vielä kuusikymmenluvulla Kari ja politiikka saattoivat olla aidosti vastakkain, mutta sittemmin repressiivinen toleranssi ja lopulta pelkkä toleranssi ovat pehmentäneet suhteen symbioosin kaltaiseksi.

Tilanteen on oivaltanut myös presidentti Koivisto. Hän lähetti taannoin Karille sukat (ei parsitut) ja huomautti saatekirjelmässään jotakin siihen suuntaan, että on oikeus ja kohtuus panna voitot tasan. Siitä oli Karinkin lahjoilla vaikea veistää paremmaksi.

Kansallisaarteen taantumuspeili

Pilapiirroksilla on monia yhteiskunnallisia tehtäviä, mutta oikeassa oleminen ei niihin kuulu. Paljon tärkeämpää on suoda hallituille naurun katharsis.

Paul Kleen usein siteerattu mietelmä sanoo, että taide tekee näkymätöntä näkyväksi. Pilapiirtäjän taide tekee arvot ja asenteet näkyviksi, mikä on yhteiskunnan itseymmärryksen kannalta perin tärkeää. Sen vuoksi hyvä pilapiirtäjä on kansallisaarre siinä missä Koli tai Kalevala.

Jonakin päivänä kirjoitetaan kuolemanvakavia tutkimuksia aiheista Kreml ja Karin neulanpistot tai Suomen ulkomaalaispolitiikka ja karikatyyrinen ksenofobia tai Presidentti Koiviston sopuliohjelma ja visuaalinen propaganda.

Pilapiirtäjän vakava taide

Karin museoon on koottu alkuperäispiirroksia ja kaikenlaista huumorikamaa, mutta niiden lisäksi seinille on ripustettu piirtäjän varhaisvaiheista kertovia maalauksia. Yksi kiinnostavimmista on Karin vuonna 1939 tekemä omakuva.

Kari maalasi kuvansa taideakatemian oppilastyönä ja kuinka ollakaan, maalauksesta tuijottaa äärimmäisen vakava nuori mies. Hänessä ei viipyile taiteilijaboheemin kaiken kokenut väsymys, eikä silmistä pilkahda veijarinkuri. Tekijä on nähnyt itsessään taiteen pelottoman sankarin, vai suoristaako hänen ryhtiään yli-ihmisajatus?

Maalaus on oppilastyöksi hyvä, ja moni muukin Karin varhaistyö kertoo, että nuorukaisesta olisi sukeutunut varteenotettava maalari. Viisikymmenluvulla hän olisi inhonnut ranskalaista modernismia ja kuusikymmenluvulla kironnut espanjalaisperäistä informalismia. Seitsemänkymmenluvulla hänen olisi ollut pakko valita dimensiolaisen konstruktivismin ja säilyttävän realismin välillä. Kriittinen realismi olisi vienyt hänet väärälle puolelle aatteiden aitaa.

Näköisvimmasta karikatyyriin

Karin näköisvimmasta on koitunut merkittävää hyötyä. Hänen karikatyyriensä osuvuus perustuu taitoon esittää nähdyn tunnistettava muoto. Mukana on myös näyttelijänlahjaa, kykyä simuloida kasvonilmeitä ja liikkeitä.

Hyvä pilapiirros vaatii hyvää sommittelua ja erittäin taitavaa kolmiulotteisuuden käsittelyä. Ehkäpä tulevaisuudessa luemme tieteellisen selvityksen nimeltä Karin piirrokset, puuttuva lenkki postmodernin ja hologrammisen perspektiivin välillä. Sitä odotellessa käynti Visavuoren uudisrakennuksessa on mitä perustelluin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää