Kulttuuri

TANSSI Eleillä puhumisen vaikeus Kokemattomuus näkyi Gisellen nuorennetussa painoksessa

Tilaajille

Gisellen toisessa ensi-illassa osa rooleista oli uskottu nuorille tanssijoille. Kokemattomuus kostautui ennen kaikkea mykässä näyttelemisessä. Suomessa ei ole ilme- ja elekielen pitkää perinnettä kuten esimerkiksi Neuvostoliitossa, jossa näyttämökoulutus kuuluu tanssijoiden opetusohjelmaan, samoin roolien tutkiminen ja niiden analysointi valmistautumisvaiheessa.

Eleillä puhuminen on vaikeampaa kuin luulisi. Sen vuoksi Kare Länsivuoren debyytti metsänvartija Hilarionin roolissa jäi hyvin kapeaksi. Hän hahmotti siitä vihaisen nuoren miehen, joka purki aggressioitaan menetettyään omanaan pitämänsä naisen. Oli kuin hän olisi sillä vahvistanut monen miehen vieläkin elättämää kuvitelmaa naisesta miehen omaisuutena.

Pekka Yli-Marttila ei liioin ollut vielä omaksunut liikehtimistyyliä, joka kuuluu Wilfriedin tehtävään Albertista huolta kantavana ystävänä. Sitä vastoin maalais-pas de deuxin kolmas esittäjäpari, Ulla-Mari Mäkelä ja Juha-Pekka Myllymäki, pääsi lähimmäs vaativan kaksintanssin asettamia tavoitteita. Pirueteissa esiintyi tosin pientä epävarmuutta, mutta sen kompensoi Ulla-Mari Mäkelän valloittava tanssinilo.

Kirsi Aromaan Giselle oli vastustamattoman suloinen alun viattomana maalaistyttönä. Toisessa näytöksessä hän sai tilaisuuden esitellä monipuolisesti teknistä arsenaaliaan, jonka keveys, linjakkuus ja lennokkuus henkevyyteen yhdistyneinä tarjosivat katsojalle suuren esteettisen nautinnon.

Gisellen mielen järkkymisen tulkinta on alun alkaen rakennettu tuomaan esiin suurten ballerinojen kyvyt eläytyä petetyn tyttöparan kovaan kohtaloon. Se on varta vasten suunniteltu niin, että Giselle on keskipiste, johon katseet ja ajatukset sekä näyttämöllä että katsomossa kohdistuvat.

Mikään ei saa häiritä tätä keskeistä kohtausta, jonka muistan erityisen liikuttavana niinkin kaukaa kuin Galina Ulanovan ajoilta. Kirsi Aromaan hulluus vaikutti ulkokohtaiselta. Hän ei ole vielä pystynyt sukeltamaan niin syvälle Gisellen tragiikkaan, että se koskettaisi.

Timo Kokkosen vahvimpiin avuihin kuuluvat herkkyys ja tanssillisuus. Sen sijaan herttua Albertin siniverisyyden tähdentämisen hän jättää vähemmälle. Kaikki sujui hänenkin kohdallaan moitteettomasti lukuun ottamatta yhtä nostoa, joka oli vähällä päättyä katastrofiin.

Albert on muuten Timo Kokkosen viimeinen rooli ennen lähtöä Australian balettiin. Se on korkeatasoinen seurue, jossa on varmasti hyödyllistä työskennellä jonkin aikaa, muttei toivottavasti kovin kauan, sillä Timo Kokkoselle riittää hyviä rooleja täällä kotonakin.

Urallaan nopeasti kehittynyt Sini Länsivuori tanssi wilien kuningattaren Myrthan osan korkein hypyin. Hän toteutti asiaankuuluvasti hahmonsa vaatiman armottomuuden ja ylevyyden. Solisteina wilien ryhmässä esiintyivät tällä kertaa hallitusti tanssivat Anu Koskinen ja Leena Virtanen.

Tempoista ei vallinnut täyttä yksimielisyyttä pääsolistien ja kapellimestari Juhani Lamminmäen välillä, ne kun eivät välttämättä ole samat ensimmäisessä ja toisessa miehityksessä.

IRMA VIENOLA-LINDFORS

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää