Liisi Huhtala Enemmän ja erilaista - Kulttuuri | HS.fi

Liisi Huhtala Enemmän ja erilaista

2.8.1992 3:00

logo:NÄKÖKULMA

Liisi Huhtala Enemmän ja erilaista KIRJALLISUUDENOPETUKSESTA KÄYTY keskustelu on keskittynyt siihen, mikä on kirjallisuuden status lukion uusimuotoisessa päättökokeessa. On puhuttu myös siitä, paljonko suomalainen tarvitsee kirjallisuutta itsensä ja eurooppalaisuutensa vuoksi. Nykyistä enemmän: kauhistaa, kun hyvin kirjoittanut ylioppilastyttö kertoo lehdessä selvinneensä kouluajastaan ilman Seitsemää veljestä. Niukalle sen sijaan on jäänyt, miltä pohjalta kirjallisuutta opetetaan. Kirjallisuuden didaktiikkaahan ei meillä käytännössä ole. MARIA-REGINA KECHTIN uudessa teoksessa Pedagogy Is Politics (University of Illinois Press) on olojen erilaisuudesta huolimatta ajatuksia, jotka kannattaa ajatella meilläkin. Teos liittyy uuteen amerikkalaiseen tiedonpolitiikkaan ja kirjallisuuden opettamisesta käytyyn debattiin. Tiedonpolitiikassa korostuu opettajan tietous lähtökohdistaan. Kaikki opetus, teoriatonkin, perustuu teoreettiseen ennakkoymmärrykseen ja löytää mitä etsii. Tätä vain harvemmin ehtii ajatella, saati kertoa oppilaille. Kirjallisuus nähdään tässä uudessa ajattelussa yhteydessään historialliseen kulttuurikehitykseen ja muuttuviin arvohegemonioihin. Kansalliskirjallisuuden kaanonia on Amerikassa ravistettu ja etniset kirjallisuudet nähty yhtä aikaa kansallisina ja alueellisina. KECHTIN TEOKSESSA viitataan kirjallisuudentutkija Jonathan Culleriin , jonka mukaan kaikki me olemme uuskritiikin lapsia. Olemme oppineet arvokkaaksi lukea kirjallisuutta silkkiäistoukan tavoin: kehräämällä pinnanalaisuuksista ja monimielisyyksistä hitaasti taidokkaan kotelon. Kaiken perus on intensiivinen tarkkaluku ja taianomaisen teema-avaimen haenta. Tällainen sopii kouluun, sanoo Peter J. Rabinowitz , joka aiemmin on kuuluttanut etäyttävän oheen myös eläytyvää lukemista. Tarkkaluku perustuu hänen mielestään opettajan taitavuuteen ja pitää, jos on onnea, oppilaat palikoitten ääressä. Tarkkaluku kuitenkin myös ruokkii käsitystä, että kaikki kaunokirjallisuus on harkitusti monisyistä sommittelua, ja käy sellaisiin teksteihin, jotka sopivat jo olemassa olevaan kaanoniin. Oppikirjojen näytenovellit ovat meilläkin harkittuja haarukkapaloja, joita avataan eri tekniikoin. Eikö sen lisäksi tai sijaan, kysyy Rabinowitz, pitäisi lukea paljon erityyppisiä tekstejä? Kirjallisuutta ymmärtääkseen kun pitää oikeastaan olla lukenut kirjallisuutta. Kirjallisuuden kirjo opettaa, että erilaisia tekstejä luetaan eri tavoin. Huolekas symboli- ja trooppijahti ei välttämättä sovi realistisiin tai juonen ennakoitavuuteen perustuviin teksteihin. JOS EHTII lukea enemmän, muuttuu helpommin käsitys yhdestä ainoasta kaanonista ja kirjallisuuden historiallisen kehityksen yhtenäisyydestä. Jo kanonisoituja tekstejä tuoreutetaan antamalla niille taustaa, eikä niitä oteta selviöinä. Ehkä kävisi niinkin onnellisesti, että kotimainen kirjallisuus näyttäytyisi sekä kansallis-alueelliseksi että kansainväliseksi ilmiöksi, ei peräkkäin vaan yhtä aikaa. Kirjoittaja on kotimaisen kirjallisuuden apulaisprofessori Helsingin yliopistossa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat