Kuutti Lavosen ja Jean-François Octaven ihmiskuvat kohtaavat Joensuussa Onko ihminen kärsivä humanisti vai vain luonnontieteellinen laji? - Kulttuuri | HS.fi

Kuutti Lavosen ja Jean-François Octaven ihmiskuvat kohtaavat Joensuussa Onko ihminen kärsivä humanisti vai vain luonnontieteellinen laji?

6.8.1992 3:00

logo:KUVAT

Kuutti Lavosen ja Jean-François Octaven ihmiskuvat kohtaavat Joensuussa Onko ihminen kärsivä humanisti vai vain luonnontieteellinen laji? Vanha taide ja nykyajan mainosplanssit muodostavat universaalin kuvaston, josta Kuutti Lavonen ja belgialainen Jean-François Octave ammentavat oman kuvallisen maailmansa ainekset. Lavonen, 32, nuoren polven kansainvälistynyt suomalainen maalari, graafikko ja kriitikko löysi belgialaisen kollegansa joitakin vuosia sitten Venetsian biennaalista. Ilmeisesti Octaven teoksissa jokin vetosi Lavosen omaan taiteilijanlaatuun, koska yhteydenotto on nyt tuottanut yhteisen näyttelyn Joensuun taidemuseoon. Visuaalisessa mielessä Lavosen aloitteellisuus onkin ymmärrettävää. Näyttelyssä molempien taiteilijoiden teokset muodostavat selvästi omat kokonaisuutensa. Salista toiseen muodostuu kuitenkin kuvallinen jatkumo, jota määrittelevät kookkaat ihmishahmot ja niihin lomittuvat suurikokoiset tekstit. Yhtäläisyydet eivät pääty tähän, vaikka erot ovat sitäkin ilmeisempiä. Kumpikin taiteilijoista hahmottelee omaa identiteettiään. Italiassa aikoinaan opiskellut Lavonen on omaksunut renessanssin ja barokin ikonit henkilökohtaisten tunteidensa etäispäätteiksi, joiden välityksellä hän rekisteröi kulloisiakin mielentilojaan. Historiallisten patsaiden tai taulujen hahmot muuntuvat ekspressiivisiksi naamioiksi ja naamiaisasuisiksi henkilöiksi, jotka tässä kuvastossa ovat usein symboleja ahdistukselle ja tuskalle. Se, että Lavosen itseyden etsintä on usein uskonnollissävyistä, johtuu pikemmin kai ikonografisista yhteyksistä kuin taiteilijasielun syvistä syövereistä. Mutta päinvastoin kuin monet ironiset nykytaiteilijat hän suhtautuu varsin vakavasti vanhaan kuvastoon ja käsittelee totisesti kristillisen taiteen konventionaalista kärsimystä. Intohimoinen vakavuus lähenee usein jopa tarkoituksellista miehistä banaaliutta. Tämä identiteetin etsintä liittyykin yleensä maailman banaaleimpaan ja ikiaikojen populaarikulttuurin tavallisimpaan aiheeseen - miehen ja naisen tunnesuhteeseen. Mutta määrätietoisuuden ydin on tässä asenteellista myönteisyyttä kaiken kaikkiaan: jo 18-vuotiaana (1978) hän maalasi valkeita kyyhkysiä ruokkivan pyyteettömän Pyhän Franciskuksen. Varhaisteos on mukana näyttelyssä. Lavonen on ennen kaikkea taitava piirtäjä, joka maalauksiinsakin kytkee piirroksellisen draivin. Näyttelyn materiaali on pääasiassa viime vuosilta, jotkut jopa muista yhteyksistä tuttuja. Muutamaa aivan uutta maalausta täydentävät silkille käsinmaalattujen symbolisten lippujen installaatiot. Tässä kontekstissa ne kuitenkin tehostavat näyttelyn pateettista tunnevirettä. Ihokarvat lähikuvassa Kun Lavonen hakee yhteyksiä humanismin parhaimpiin perinteisiin, Octave näkee ihmisen luonnontieteellisenä lajina; se määrittelee kuivakkaan suhtautumisen myös ruumiillisuuteen ja sukupuolisuuteen. Hän näyttää kasvot kuin poliisikuvissa, suoraan edestä tai sivulta. Henkilöt ovat usein länsimaisen valkoisen rodun edustajia, mutta muunlaisetkin hahmot kelpaavat tässä yhdistyneitten värien maailmassa. Octaven figuurit ovat kaikkialla ohitsemme lipuvaa graafista materiaalia. Niihin lakonisesti liittyvät tekstit synnyttävät kuviin kuitenkin yllättäviä käsitteellisiä ulottuvuuksia, - Eloge de l'Oubli (Unohduksen ylistys). Toisiinsa liitetyt kuvat voi jo sinänsä lukea sanoina ja merkeistä rakentuvista kirjallisina kommentteina. Octave on tehnyt viime aikoina myös pelkkiä tekstiteoksia, joita näyttelyssä ei kuitenkaan ole mukana. Niissäkin korostuu päinvastainen lähestymistapa kuin Lavosella. Octaven taiteen kieli ei ole pohjimmiltaan kielteistä, mutta pedantti erittely korostaa epäilyä ja kaiken kyseenalaistamista. Sekä korkea- että populaarikulttuurin merkitykset menettävät hierarkiset asemansa. Octaven teosten erityinen viehätys piilee kuitenkin muussa. Vaikka älyllinen skeptismi ja omituinen runollisuus luonnehtisikin hänen belgialaista identiteettiänsä. Luonnontieteelliset "laatukuvat" ja niihin liittyvät tokaisunomaiset filosofiset lausahdukset ovat yhdessä houkutteleva kokonaisuus. Käsitteiden kiinnostavuutta lisää myös sisällöllinen avoimuus - mitään ei voi varmasti määritellä ja varustaa arvolauseilla. MARJA-TERTTU KIVIRINTA

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat