Kulttuuri

Tuomo-Juhani Vuorenmaa kokosi näyttelyksi suomalaisen valokuvan historiaa Mustan taiteen kuvat ovat aina värillisiä

Tilaajille

KORJATTU VERSIO Tuomo-Juhani Vuorenmaa kokosi näyttelyksi suomalaisen valokuvan historiaa Mustan taiteen kuvat ovat aina värillisiä Marja-Terttu Kivirinta Valokuvan harrastajat törmäävät usein toisiinsa kruununhakalaisessa vanhojen kirjojen kaupassa Laterna Magicassa. Kiehtovien kirjojen ohella paikan imua ovat lisänneet toista vuotta järjestetyt näyttelyt, joista suurin osa on johdatellut valokuvan historiallisille sivupoluille.

Suomalaisen valokuvauksen juhlavuonna Laterna magica on omistanut pienen näyttelyn suomalaisille valokuville. Tuomo-Juhani Vuorenmaan kokoama historiallinen katselmus ennakoi Valokuvan taide -juhlavuoden kirjaa, jonka hän on toimittanut Jukka Kukkosen kanssa. Valokuvan taide. Suomalainen valokuva 1842-1992 ilmestyy 3. marraskuuta, suomalaisen valokuvan 150-vuotispäivänä.

Laterna Magicassa nähdään ennakoivia pikkupaloja. Muutamat näyttelyn valokuvat ovat kirjaa varten vedostetun kuvamateriaalin oheistuotteita, mutta suurin osa kuvista ilmestyy historiateoksessa.

Kirjaa on valmisteltu runsaat kymmenen vuotta. Sinä aikana Vuorenmaa on läpikäynyt suunnattoman negatiiviaineiston, joista vain murto-osa julkaistaan. Ne painetaan alkuperäisen mukaisina nelivärivedoksina.

Sillä myytti puhtaasta mustavalkoisesta kuvasta on väärinkäsitys, Vuorenmaa sanoo. Kun kaikki on tehty käsityönä, sellaista kuvaa ei ollut olemassa.

"Mustan taiteen vedokset ovat aina jonkun värisiä", hän tähdentää.

Näyttelyssä värisävyjen hienonhienot vaihtelut käyvät erinomaisesti ilmi: vanha "mustavalkokuva" on välillä punertava, sinertävä, hopeanharmaa tai keltainen.

"Valokuvaa on opittu tekemään käytännön kautta. Ennen vanhaan kuvat tehtiin ilman kehitteitä päivänvalon avustuksella. Kai valokuvaajan oppipoika siinä sivussa jotain oppikin, kun hän juoksi paperin kanssa pitkin Kuopion katuja", Vuorenmaa sanoo.

Oppipojat olivat enimmäkseen kuitenkin tyttöjä, sillä valokuvaamoita pyöritettiin yleensä naistyövoimalla.

Työprosessin kuluessa Vuorenmaa joutui usein miettimään, miten "valokuvan isä" Hippolyte Bayard oli tehnyt ensimmäiset kuvansa. Valokuvan historiaprojekti on johdatellut hänet syvemmälle erityisesti kuvan kemian ja vedostuksen historiaan.

Sata vuotta sitten valokuvattu Jupiter

Todella mielenkiintoisia näkymiä tarjoavat esimerkiksi tähtitieteilijä Anders Donnerin (1854-1938) työryhmän sata vuotta vanhat valotukset Jupiterista tai Orionin tähtisumuista. Vanhat tähtitieteilijät havainnoivat avaruutta negatiiveista, jotka vasta nyt vedostettiin valokuviksi.

"Kun sain negat, lumouduin jo ajatuksesta, että Jupiter on kuvattu juuri vuonna 1892", kertoo Vuorenmaa hopeagelatiinivedostensa alkuvaiheista.

Laterna Magicassa pääsee jyvälle myös erilaisista valokuvaajaprofiileista. Heitä riittää tiedemiehistä ja arkkitehdeista ammattivalokuvaajiin. Luonnontieteilijöiden Anders Donnerin, Harry Federleyn , Benjamin Frosteruksen sekä kansatieteilijöiden Reinhold Hausenin ja Gunnar Landtmanin kuvien lisäksi näyttelysta löytyy myös muita hauskuuksia. Jokainen kuva on pieni tarina.

Vuorenmaa nollasi oman työtilansa kuvat

Esimerkiksi Edith Södergranin omakuvasta (Davosin kylpylässä 1912-14) kerrotaan, että runoilija suunnitteli valokuvaajan uraa. Toinen naisvalokuvaajista on Maria Hirn (1866-1923), jonka varhaiskäsitteelliset kuvat miehestään Fritz Hirnistä näyttävät nykyaikaiselta tekstikommentein varustetulta taiteelta. Taidetta tai ei, kuvat on tehty kuurojen viittomakielen sanakirjaa varten 1900-luvun alussa.

Tämän kuvan oheistarina on se, että Fritz Hirnin lisäksi monet muutkin tuon ajan ammattikuvaajat olivat usein kuuromykkiä.

Historiaprojektin kuvien ohessa Vuorenmaa on tehnyt oman kuvasarjan, jonka hän on nyt ripustanut näytteille Laterna Magican kellariin. Vanhalla puukameralla suoraan paperinegatiiville kuvatut aiheet löytyivät kuvaajan omasta työhuoneesta. Tuloksena on hienoviritteinen, monia herkkiä ja älyllisiä tasoja tarjoava kuvasarja, jossa valo on muuntanut hämähäkit ja kotilot hyvin käsitteellisiksi symboleiksi.

Sarjan nimi Delete viittaa tietokoneen muistin puhdistamiseen. Samalla tavalla myös ihminen silloin tällöin nollaa työtilan aivoistaan.

"Työpöydän tavarat ovat aina silmissä ja ajatuksissa. Tallentamalla niitä näyttelykuviksi siivoan ne samalla myös mielestäni, esimerkiksi ilkeitä ajatuksia tuottavan hämähäkin", Vuorenmaa määrittelee.

Lumoutuneena hän kertoo, että paperinegatiiveilla työskentely on kuin novellin kirjoittamista. "Pidän kiireettömästä työnteosta, joka imaisee mukaansa hiljalleen. Materiaali pelkistyy ja hioutuu samalla." Tuomo-Juhani Vuorenmaan Suomalaisen historian kuvat ja Delete-kuvat 8. 11. saakka Laterna Magicassa, Rauhankatu 7. Ma-pe klo 10-18, la klo 10-14, su klo 12-16.

HANNES HEIKURA

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    8. 8

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    9. 9

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    10. 10

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää