Kulttuuri

Valtion säästöt kalvavat kirjallisuuden kustantajia Kirjamyynti laski alkuvuonna kahdeksan prosenttia

Tilaajille

Suomen kirjastot käyttävät tänä vuonna kirjahankintoihin kolme-neljäkymmentä miljoonaa markkaa vähemmän kuin vuosikymmenen vaihteessa.

Peruskoulujen kirjaostomäärärahat olivat jo viime vuonna nelisenkymmentä miljoonaa markkaa pienemmät kuin ennen lamaa. Tänä ja ensi vuonna rahaa on käytössä vielä vähemmän.

Suomen Kustannusyhdistyksen mukaan kirjojen myynti on ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana vähentynyt kahdeksan prosenttia viime vuodesta. Myynnin lasku on loppuvuonna ilmeisesti hieman loivempaa kuin alkuvuonna, mutta kustantajia se ei paljon lohduta.

Kaikkien kustantajien veroton kokonaismyynti oli viime vuonna reilut 1,2 miljardia markkaa eli nelisen prosenttia pienempi kuin edellisenä vuonna. Kustantajien mielestä koulujen ja kirjastojen ostoihin syntynyt 70-80 miljoonan markan vähennys näkyy selvästi yhtiöiden tuloksissa. Kannattavuusongelmilta ei ole säästynyt yksikään kustantaja.

Halu pitää kiinni myyntimääristä on johtanut kauppojen ja kustantajien väliseen hintasotaan: kauno- ja tietokirjallisuutta myydään kappalemääräisesti edelleen paljon, mutta entistä halvemmalla. Muiden kuin oppikirjojen keskihinta on laskenut alkuvuonna yli viidenneksen viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

"Hintasota on alkuvuodesta heikentänyt etenkin kaunokirjallisuuden kustantamisen kannattavuutta dramaattisesti", eräs kustantaja sanoo.

Moniin muihin tuotannonaloihin verrattuna kirjankustannusala on selvinnyt lamasta keskimäärin melko hyvin. Kustannusyhtiöiden välillä sen sijaan on huomattavia kannattavuuseroja.

Yleiskustantajien seitsikosta olivat vuodenvaihteessa voitollisia WSOY, Otava ja Gummerus. Tappiolla toimivat Tammi, Kirjayhtymä ja Karisto.

Amer-yhtymään kuuluvasta Weilin+Göösistä ei anneta tietoja erikseen, mutta yhtymän graafisen ryhmän toimitusjohtaja Olle Koskinen luonnehtii ryhmänsä viime vuoden tulosta "hyväksi".

Tähänastisten osavuositietojen mukaan WSOY ja Otava ovat yhä voitolla, mutta Tammen ja Kirjayhtymän tappiot ovat syventyneet. Kariston tilanne on hieman kohentunut muun muassa kauppa- ja teollisuusministeriöltä saadun korkotuen ansiosta.

Kirjastot säästävät vieraskielisistä kirjoista

Kirjastolehden tammikuussa kokoamien tietojen mukaan kirjastot vähentävät ostojaan ensi vuonna vielä neljä prosenttia.

Lehden kyselyssä ilmeni, että kaikki kirjastot supistavat ostettavien kirjojen rinnakkaiskappalemäärää. Kirjastonkäyttäjän kannalta tämä merkitsee sitä, että suosittuja uutuuskirjoja saa jonottaa entistä kauemmin.

Seitsemän kymmenestä kirjastosta vähentää vieraskielisen kirjallisuuden ostoja. Noin puolet kirjastoista karsii vähälevikkisen kirjallisuuden, kuten runouden, hankintoja.

Kirjastolehden kyselyssä olivat mukana kaupunkien kirjastot, mutta Suomen Kirjastoseura arvelee, että karsintaperiaatteet ovat kaikissa maan kirjastoissa samantapaiset.

Peruskoulun oppikirjoja ostettiin Suomessa viime vuonna noin 250 miljoonalla markalla. Summa oli nelisenkymmentä miljoonaa markkaa pienempi kuin vuosikymmenen vaihteessa ennen lamaa.

Kaiken kaikkiaan oppikirjamarkkinat ovat pienentyneet vuosikymmenen alkuun verrattuna noin neljänneksen. Nykyään oppikirjoja myydään vuodessa noin kolmensadan miljoonan markan arvosta.

"Vuosikymmenen alussa oppikirjojen osuus WSOY:n kirjamyynnistä oli runsas kolmannes. Nyt osuus on pienentynyt viitisen prosenttiyksikköä. Markkinoiden pienentymiseen on WSOY:ssä vastattu kiristämällä vyötä", sanoo WSOY:n pääjohtaja Antero Siljola .

Suurteokset käyvät huonosti kaupaksi

Esimerkiksi Tammelle ja Kirjayhtymälle varastot ovat Kirjakanavan toimitusjohtajan Olli Arrakosken mukaan "selkeä ongelma niin kauan kuin vallitsee nykyisenlainen hintasota, joka merkitsee, että varastoja puretaan alle tasearvojen".

Arrakosken mukaan Tammi ja Kirjayhtymä eivät kuitenkaan ole tyhjentäneet varastojaan hinnalla millä hyvänsä, vaan ne ovat olleet tässä suhteessa "muita pidättyvämpiä".

Kirjanostotottumusten muutos näkyy erityisen selvästi suurteosten myynnissä. Veronkorotuksista ja työttömyyden uhasta kärsivä kansalainen ei hevin hanki hyllyynsä tietokirjasarjaa tai muuta suurteosta.

"Suurteosmyynti on vaikeutunut. Kirjojen palautukset ja luottotappiot ovat kasvaneet", sanoo johtaja Olle Koskinen Amer-yhtymästä. Luottotappio syntyy, kun kirjat vastaanottanut asiakas ei maksa tilaustaan eikä rahoja onnistuta perimään.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää