Kulttuuri

Moderna museetin mysteeri ratkeamassa Poliisi pidätti 24-vuotiaan miehen epäiltynä osallisuudesta varkauteen

Tilaajille

TUKHOLMA - Tukholman poliisi on pidättänyt 24-vuotiaan miehen epäiltynä osallisuudesta marraskuun alussa tehtyyn taidevarkauteen. Varkaat veivät Moderna museetista kuusi Pablo Picasson ja kaksi Georges Braquen teosta.

Poliisi ei halunnut tiistaina kertoa pidätyksen yksityiskohtia. Varastettujen teosten sijaintipaikasta poliisilla ei ole ilmeisesti mitään tietoa.

Pidätetty ei toimi taidealalla. Poliisi kuulusteli häntä jo maanantaina, ja tiistaina oli edessä vangitseminen jatkokuulusteluja varten.

Maanantain kuulustelut kestivät useita tunteja. Syyttäjä Sven-Erik Alhemin mukaan pidätetty ei pystynyt antamaan vastauksia muutamiin keskeisiin kysymyksiin. Alhem totesi tiistaina, että pidätettyyn kohdistuvat epäilyt ovat vahvoja.

Tutkimuksia johtava komisario Gösta Andersson ei osannut tiistaina sanoa varmuudella, onko poliisi oikean miehen jäljillä.

On mahdollista, että pidätetty ei ole osallistunut itse ryöstöön. Hän on voinut olla mukana ryöstön valmistelussa tai varastetun tavaran kätkemisessä.

Miehellä on tilillään aikaisempia rikoksia. Virallisesti häntä epäillään osallisuudesta taidevarkauteen.

Miehelle on muutaman päivän sisällä luettava syyte. Jos sellaista ei saada aikaan, hänet on vapautettava viikon kuluttua.

Yleisövihjeitä tullut runsaasti

Varkaat tunkeutuivat museoon katon läpi. He saivat toimia kaikessa rauhassa jopa 12 tunnin ajan. Varkaus paljastui aamulla siivoajien saavuttua paikalle.

Varkauden jälkeen kyseltiin, miksi hälytyslaitteet eivät toimineet. Museota kiersi koko viikonlopun myös koiravartio.

Kaikki alan asiantuntijat tietävät, että varastetut taulut kuuluvat Tukholman Moderna museetin kokoelmiin. Siksi niiden myynti on vaikeata, periaatteessa jopa mahdotonta. On arveltu, että varkaat tarjoavatkin tauluja korvausta vastaan takaisin museolle.

Tukholmassa on liikkunut huhuja, joiden mukaan asialla olisi saattanut olla itämafia. Svenska Dagbladet puolestaan kertoi tiistaina, että varkauteen osallistuneella miehellä olisi ollut suhde museon vartijan kanssa. Poliisi kiisti välittömästi lehden tiedot.

Poliisi on saanut yleisöltä erittäin paljon vihjeitä. Varkauden selviämiseen johtavasta tiedosta on luvassa 200000 markan palkkio.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    8. 8

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    9. 9

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää