Kulttuuri

Robinson Crusoe haaksirikkoutuu Uunisaareen

Tilaajille

logo: TANSSI Uunisaaren itäranta on mainio paikka kesäteatterille. Kulisseina on metsikköä, merta ja edestakaisin seilaavia veneitä. Ja jos päivä paistaa, kuten tiistai-iltana, tilanne on otollisin pienelle satuseikkailulle.

Mutta miten sovittaa Daniel Defoen seikkailuromaani Robinson Crusoe tuntiin niin, että tarinan kehittelystä jää jotakin jäljelle?

Dramaturgi Pirjo Toikka on kirjoittanut uudelleen seikkailun loppujakson. Crusoe on ollut "autiolla" saarella jo 22 vuotta seuranaan villivuohi ja papukaija, ja hän kohtaa Perjantain vasta tässä vaiheessa. Voitettuaan saarelle tunkeutuneet merirosvot hän lähtee purjehtimaan pois heidän laivallaan.

Teksti on joistakin epäloogisuuksista huolimatta toimiva ja nokkelakin. Selviytymistarinan sijaan esitys painottuu näyttelijä Taisto Reimaluodon energisen rehvakkaasti esittämään Crusoen persoonaan ja kohtaamisiin tanssivien hahmojen, alkuasukkaiden ja eläinten kanssa.

Aineksista Marja Korhola ja Terttu Torkkola ovat saaneet aikaan iloista, fyysistä ja visuaalisesti värikästä tanssiteatteria pikkuväelle.

Tässä versiossa Crusoe ei ole yksiselitteinen sankari. Dramaturgi Pirjo Toikan ja ohjaaja Marja Korholan näkemys hänestä ja hänen luontosuhteestaan on pikemmin aika ironinen.

Crusoe pelästyy luonnosta kantautuvia ääniä ja osoittautuu kömpelöksi valkoiseksi mieheksi yrittäessään pärjätä villisti tanssivalle Perjantaille ja oikukkaille lemmikkieläimilleen.

Crusoe on ainoa puhuva henkilö, mutta alkuhämmennyksen ja koomisten yritysten jälkeen hän löytää liikkeestä muiden kanssa yhteisen kielen.

Hannu Hyttinen esittää Perjantaita, Leenamari Unho papukaijaa ja Marja Korhola villivuohta - varvastossuissa. Yhdessä he ovat myös alkuasukkaita ja merirosvoja, jotka Crusoe päihittää tappelukohtauksessa.

Tiimi hallitsee hahmojen ja tanssien eloisan karakterisoinnin, afrovaikutteista tanssia myöten.

Alkupuoli perustuu paljolti tekstiin, mutta puolen välin tienoissa toiminta saa enemmän sijaa ja esitys vauhdittuu toden teolla. Lapset nauttivat silmin nähden juonen nopeista käänteistä ja liikehuumorista.

AULI RÄSÄNEN KARI HAKLI

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Sää on aiheuttanut yöllä ongelmia Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    5. 5

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää