Kulttuuri    |   Keskustelua

Taidehallinto tarvitsee asiantuntemusta

Tilaajille

Samana päivänä, kun Suomen Säveltäjät ry kokoontui 50. vuosikokoukseensa, saimme lehdestä lukea taidehallinnon uudistushankkeesta. Mm. seuraavia kysymyksiä nousi keskustelussamme esiin: 1. Miten asiantuntemus taataan monialaisessa toimikunnassa?

Uudistusehdotuksen mukaisesti musiikki joutuisi "esittävän taiteen" toimikunnan alaisuuteen yhdessä teatterin ja tanssin kanssa. Ensinnäkin jo toimikunnan nimi viittaa siihen, että luovan säveltaiteen asiantuntemusta kavennetaan. Toiseksi on mahdoton löytää kourallista ihmisiä, jotka todella hallitsisivat niin taide-, populääri- kuin kansanmusiikin kentän.

Asiantuntijan on aktiivisesti seurattava alaansa ja pystyttävä ottamaan siihen kanta, joka perustuu etupäässä henkilökohtaiseen kokemukseen eikä pelkästään tiedotusvälineiden tai erinäisten kuiskuttelijoiden luomaan kuvaan siitä mikä on tukemisen arvoista. Tämä on riittävän vaativaa jo yhdenkin musiikin sektorin kohdalla.

2. Mitä ovat ne "väliinputoajat" ja teknologian haasteet, joihin vanha järjestelmä on ollut kyvytön reagoimaan?

Ainakin musiikin näkökulmasta vaikuttaa siltä, että niiden taiteentekijöiden määrää ja merkitystä, joita ei voisi sijoittaa mihinkään perinteiseen sektoriin, on liioiteltu. Lisääntyykö näiden alojen asiantuntemus hallinnossa sillä, että "perinteisten" alueiden asiantuntemusta vähennetään? Luodaanko tilanne, jossa taiteiden välisestä maastosta onkin jopa helpompi nousta esiin koskei yhteisiä laatukriteerejä ole vielä olemassa?

Ovatko "perinteiset" taidesektorit sittenkään niin kapea-alaisia, kuin "väliinputoajien" puolesta puhuvat kuvittelevat? Oma yhdistyksemme edustaa kattavasti suomalaisia taidemusiikkisäveltäjiä, mutta mikään puhdas sinfonikkoporukka se ei ole. Jäsenistömme tuotantoon mahtuu mm. musiikkiteatteria, jazzia, happeningiä, multimediaa, radiofoniaa ym. ääninauhateoksia, tietokonemusiikkia ja -animaatiota, jopa kuvataidetta.

3. Millä tavoin "järjestöjen vaikutusvalta" ja "reviirin valvonta" ovat muodostuneet ongelmaksi nykyisessä taidehallinnossa?

Yhdistyksemme on saanut tehdä ehdotuksen säveltaidetoimikunnan jäseniksi - mutta lopullinen valinta on riippunut kyllä monista muista. Olemme ministeriön puolesta etsineet päteviä asiantuntijoita ja - mikä vielä vaikeampaa - suostutelleet heidät toimikuntajäsenen aika epäkiitolliseen ja huonosti palkattuun tehtävään. Toimikuntaan valitut ovat sitten toimineet täysin itsenäisesti oman harkintansa mukaan, heille ei ole annettu ohjeita eikä heiltä ole pyydetty raportteja.

MIKKO HEINIÖ Kirjoittaja on Suomen Säveltäjät ry:n puheenjohtaja.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Sää on aiheuttanut yöllä ongelmia Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    5. 5

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää