Kulttuuri

Yksi Saksa - kaksi perinnettä

Tilaajille

Monella tavalla uusi aikakausi alkoi 1990-luvulla, kun puoli vuosisataa vallinnut maailmanpoliittinen järjestelmä ja usko loputtomaan taloudelliseen kasvuun romahtivat. Perinteinen maailmankuva ei enää vastaa todellisuutta, mutta uutta ei ole vielä kehitetty. Sen huomaa ehkä erityisesti Saksassa ja Keski-Euroopassa, missä julkisella keskustelulla on usein epätodellisuuden maku. Puoluepolitiikassa pidetään kylmän sodan asenteita yllä, vaikka niillä ei ole enää sisältöä.

Viime syksyn Saksan liittopäivien avajaispuhe oli kova pala osalle poliittista eliittiä, koska sen piti tavan mukaan liittopäiväedustajista vanhin, itäsaksalainen kirjailija Stefan Heym , joka tuli valituksi parlamenttiin entisten kommunistien PDS:n sitoutumattomana ehdokkaana.

Yhdentymisen jälkeinen epävarmuus ja arvotyhjiö on huomattu myös Saksan kirjallisuudessa. Se, että DDR:n loppu merkitsi myös Itä-Saksan kirjallisuuden loppua, oli jotenkin odotettavissa, koska DDR:n ajan koko tuotannosta tuli yhtäkkiä historiaa. Tämä loppu ei kuitenkaan sujunut kivuttomasti, kuten kampanjat ennen niin lännessä kuin idässäkin suosittua Christa Wolfia vastaan osoittivat.

Yllättävästi yhdentyminen muutti myös Länsi-Saksan kulttuurimaailman.

Sodanjälkeisen kirjallisuuden tukipylvään, Ryhmä 47:n tuotanto vanheni hetkessä, eikä Günter Grassin tapa käsitellä ajankohtaisia ongelmia enää löytänyt vastakaikua. 1960-luvun politisoitunut sukupolvi menetti lopullisesti itseluottamuksensa. Sen sijaan, että se olisi miettinyt rooliansa tulevaisuudessa, huomattava osa Länsi-Saksan älymystöstä rupesi arvostelemaan omaa menneisyyttään vasemmistoradikaaleina.

Kun vanhat ideologiset reseptit eivät päde, jotkut yrittävät korvata ne ikivanhoilla: kansalliskiihkon nousu ja väkivalta maahan muuttajia vastaan Saksan kaduilla on yksi esimerkki tästä.

Toinen on konservatiivisten arvojen paluu älymystön keskusteluun. Tunnetut kirjailijat kuten Martin Walser ja Hans Magnus Enzensberger julkaisivat esseitä, joissa kansallisarvoja nostettiin esille.

Ajan henki löytyy Saksan kirjallisuudessa nykyään ehkä parhaiten myyteissä ja myyttisyydessä. Christoph Ransmayrin vuonna 1988 ilmestynyt Ovidiuksen Metamorfoosiin perustuva kirja "Matka lopun maailmaan " oli Saksassa yllättävä menestys.

Myös Peter Handken ja Botho Strauáin tuotannossa lähestytään myyttisyyttä eri tavoin. Näitä kahta kirjailijaa verrataan usein toisiinsa, koska he kuuluivat 60-luvun radikaaleihin, mutta epäilivät jo varhaisessa vaiheessa 70-luvulla vallitsevan suuntauksen kykyä käsitellä niitä peruskysymyksiä, joita kirjallisuuden suuret teokset ovat aina pohtineet.

Strauá lähestyy tuotannossaan saksalaisen romantiikan estetiikkaa ja ironiaa. Hänen hahmonsa liikkuvat unen ja todellisuuden hämärässä välimaastossa ja pohtivat omaa fiktiivisyyttään, eikä ajankulun suoraviivaisuutta noudateta. Esseissään hän vaatii uutta suhtautumista myyttisyyteen ja kärsimykseen.

Poliittisesti Strauá on seurannut monien saksalaisromantikkojen esimerkkiä ja on viime aikoina liikkunut poliittisesti yhä kauemmaksi konservatiiviseen oikeistoon. Der Spiegelissä vuonna 1993 ilmestyneen esseen Anschwellender Bocksgesang nostamat aallot eivät vieläkään ole laantuneet.

Kasvava ristiriita monitasoisen näytelmä- ja novellituotannon ja toisaalta yksinkertaistettujen poliittisten lausuntojen välillä hämmästyttää yhä uudestaan.

Strauáin uusin kirja Wohnen, Dämmern Lügen jatkaa pienoisnovellien sarjaa (joista edellinen merkittävä kokoelma Ei kukaan muu on käännetty suomeksi.) Uudessakaan teoksessa henkilöt eivät saa otetta todellisuuteen. Ihmiset, jotka elävät vuosikausia vierekkäin, huomaavat, etteivät tunne toisiaan. Strauá kuvaa useimmiten hyvin tavallisia tilanteita, esimerkiksi tapaamisia, joissa eri henkilöiden näkemys samasta asiasta poikkeaa täysin toisistaan. Vieraantuminen ilmenee välillä myös kauhufantasian muodossa - arkitodellisuuden äkillisenä menetyksenä.

Ennestään tuttu vampyyri-motiivi (esimerkiksi näytelmästä Angelas Kleider , 1992) toistuu eri muodoissa. Ihminen imee toisen voimaa.

Kirjassa löytyy tavallaan myös onnellisia tai ainakin tasapainossa olevia ihmisiä, mutta hekin ovat yhtä monaadimaisia kuin kaikki muut. Kun joku pari elää sopusoinnussa, se ei johdu yhteisymmärryksestä, vaan pikemminkin molemminpuolisesta väärinkäsityksestä.

Tyypillinen esimerkki on pieni kertomus, jossa mies lomarannalla katsoo tyytyväisenä vaimoaan ja lastaan ja miettii, mikä on heidän suhteensa perusta. Suhde oli alun perin kosto toista naista kohtaan, jota mies rakasti ilman vastakaikua. Tätä vaimo ei tiedä, mutta oletettavasti hänkin on tyytyväinen yhteiselämään, josta hänellä kuitenkin on varsin eri kuva kuin miehellään.

Tämän lähemmäksi onnea ei tässä kirjassa päästä.

Useimmin kirjan ihmissuhteissa vallitsee avoin valtataistelu. Pisin kertomus kuvaa, kuinka erään miehen sopusointuinen avioliitto tuhoutuu, kun hänen ensirakkautensa palaa yllättäen 20 vuoden jälkeen vaatimaan häntä takaisin. Ei tässäkään tapauksessa ole kyse enää rakkaudesta, vaan vallanhimosta. 20 vuotta onnellista elämää paljastuu väliaikaiseksi. Toinen voimakkaampi ja tuhoisa totuus on aina vain odottanut taustalla. Tätä novellia voisi melkein pitää vertauskuvana Saksojen yhdentymisestä. Väliaikaiseen tilanteeseen oli jo ehditty tottua, mutta väistämätön historiallinen totuus vain odotti vuoroansa.

Kirja on kaikessa pessimismissään selvästi ajankohtainen.

Strauáin merkillinen ambivalenssi ilmenee siinä, että hän huomioi kyllä tarkasti sen, että kenelläkään ei ole halua eikä valmiutta kantaa vastuuta, mutta toisaalta hän arvostelee ankarasti niitä, jotka edes puhuvat yhteisvastuusta. Sen sijaan ajelehtimista arvaamattomaan kohtaloon hän pitää myönteisenä ja rehellisenä tapana lähestyä elämän myyttistä alkuvoimaa.

Näin hän yhtyy hämärään joukkoon konservatiivisia ajattelijoita, joiden ajattelutavan yleistyminen saksalaisälymystön keskuudessa edesauttoi demokratian tuhoa jo 1920-luvulla.

Peter Handken kehitys on ollut toisenlainen. Varhaistuotannossaan 1960-luvulla hän kritisoi kielen ja vallan suhdetta. Myöhemmin hän on pidättäytynyt yhteiskuntapoliittisista lausunnoista, eikä hänen poliittinen kantansa ole mitenkään dramaattisesti siirtynyt ympäröivän maailman muuttuessa.

Huomiota herätti ainoastaan pari vuotta siten kannanotto kansalliskiihkoa vastaan ja entisen Jugoslavian yhtenäisyyden puolesta. Hänen kaipuunsa pysyviin arvoihin on keskittynyt enemmän luontoon ja estetiikan peruskysymyksiin. Perusasetelma on pyrkiminen minän ja ympäröivän maailman harmoniaan. Hetkeksi ihminen voi vapautua ajasta ja havaita vaikka suurkaupunkien alla olevia geologisia perusrakenteita. Tällöin syntyy myyttinen tunnelma, kuten esimerkiksi Handken kirjoitamassa elokuvassa Taivas Berliinin yllä nähdään.

Tärkeintä inspiraatiota hän on löytänyt viime vuosisadan kirjallisuudesta ja maisemamaalauksesta, varsinkin Paul Cézannen tuotannosta. Tästä kertoo pitkä vuonna 1980 ilmestynyt essee Die Lehre der Sainte-Victoire . Tämän esseen ilmestymisen jälkeen Handken tavoite on aina ollut "kertoa maisemia" tapahtumien sijasta.

Tyypillistä ovat pienimuotoiset kertomukset pitkistä vaelluksista, jolloin kirjan minä mietiskelee kaikenlaista, muistelee omaa elämäänsä ja antaa tajunnanvirran kulkea vapaasti, kunnes pieni välähdys pysähdyttää ajan ja maisemassa tulee myyttinen ikuisuus näkyviin.

Handken uusi romaani Mein Jahr in der Niemandsbucht on yllättävän paksu kirja, jossa tämä kirjoitustapa on saanut eeppistä laajuutta. Kirjan päähenkilö, Pariisin esikaupungissa asuva kirjailija on tavallaan Handken toinen minä, vaikka elämän yksityiskohdat ovatkin fiktiivisiä.

Kirja kertoo kirjailijan elämästä, hänen perheestään ja ystävistään, mutta se kuvaa myös kirjailijan kasvavaa yksinäisyyttä: vaimo on jättänyt miehen kaksi kertaa ja ystävätkin ovat kaikonneet.

Mitä pitemmälle kirja etenee, sitä täydellisemmäksi tulee kirjailijan ja hänen ympäristönsä välinen symbioosi. Maagisella tavalla siirrytään toiseen maailmaan, tämän symbioosin tulokseen. Pariisin esikaupungit muuttuvat tässä kirjassa omaksi maailmakseen, jossa on myös oma aika. Kirja sijoittuu alleviivaamattomasti vuoteen 1997. Maailma on pääpiirteissään sama kuin nykyinenkin. Erona on vain se, että Jugoslavia on jotenkin taas ehjä, kun taas Saksassa on käyty sisällissota.

Sen tuloksena on syntynyt uusi yhteiskunnallinen yhteisymmärys - Goethen hengessä. Tämän ratkaisun tahallista epäuskottavuutta voi muuten pitää Handken ironisena vastauksena Straussin kaltaiselle traagiselle pessimismille.

Peter Handke: Mein Jahr in der Niemandsbucht. Ein Märchen aus den neuen Zeiten. Suhrkamp 1994. 1069 s.

Botho Strauss: Wohnen, Dämmern, Lügen. Hanser 1994. 203 s.

Kirjoittaja on Saksan kirjallisuuden dosentti Jyväskylän yliopistossa .

CHRISTOPH PARRY

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    7. 7

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    8. 8

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    9. 9

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    10. 10

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää