Kulttuuri

Miten idea kehittyy bestselleriksi? Kymmenen myydyintä

Tilaajille

Valitut Palat testaa kirjaideansa huolellisemmin kuin ehkä kukaan muu. Ennen kuin loistava idea on päätynyt valmiiksi bestselleriksi, se on käynyt läpi kolme testivaihetta, joissa kussakin 5000-10000 ihmistä on pyydetty arviomaan konseptin toimivuutta. Otos on hurja, sillä yleensä gallupeissa 1000:ta vastaajaa pidetään tilastollisesti riittävänä määränä.

Valitut Palat testaa tuotteitaan, koska yhtiö saa siten tarkan kuvan tulevien kirjojen vetovoimasta. Toinen syy on se, että suoramarkkinoita käyttävän yhtiön ei kannata tarjota vuodessa kuin rajallinen määrä tuotteita asiakkailleen. "Kirjoissa se määrä on 7-8 isoa yksilöityä kirjaa", Timo Saini sanoo.

Ensimmäisessä testivaiheessa yhtiö testaa asiakasrekisteristään poimituilla ihmisillä ideoita ja konsepteja. Eri puolilta kerätyistä ideoista laaditaan pari kertaa vuodessa 35-40 kirjaehdokkaan luettelo. Vastaajien toivotaan järjestävän kirjaehdokkaat kiinnostavimmuusjärjestykseen.

Vastausten perusteella Valitut Palat lähtee tarkentamaan eniten lukijoita kiinnostavien kirjojen sisältöä. Kakkosvaiheessa testataan vaikkapa 5-6 erilaista Suomen historia -kirjan mallia. Aihealue on alkanut tarkentua, ja kirjatoimitus on ryhtynyt hakemaan kirjalle nimeä, suunnittelemaan sisällysluetteloa, painotuksia sekä kirjoitus- ja kuvitustapaa.

"Toisen testin jälkeen meillä on olemassa testitulos: sanotaan että kirja on luontokirja, sillä on nimi ja tarkennettu sisältö", Timo Saini sanoo.

Kun kuva on selvä, yhtiö tekee varsinaisen markkinointitestin. Siinä ideaa on viety niin pitkälle, että esitteessä on malliaukeamat ja oikea tai todennäköinen kansi sekä todennäköinen nimi. "Jos testi menee pieleen, voimme vielä harkita pitäisikö nimeä tai kantta muuttaa." Markkinointitestissä ei enää pitäisi tulla suuria yllätyksiä, vaan tuotteeseen tehdään vain hienosäätöä. "Joskus joku putoaa pois, vaikka olemme tehneet näin paljon työtä", Timo Saini myöntää.

Lopullisen kustannuspäätöksen Valitut Palat tekee vasta sitten, kun markkinointitesti on tehty. Vasta tässä vaiheessa alkaa kirjan toimitustyö, mikä Valituissa Paloissa tarkoittaa sitä, että kirjaosaston päällikkö Mia Paakkanen värvää avustajakaartista kirjan tekijät.

Suurin osa kirjan teksteistä ja kuvituksesta tehdään talon ulkopuolella. Talon kuusihenkisen kirjatoimituksen väki koostuukin lähinnä vastaavista projektitoimittajista, jotka tekevät varsinaisen toimitustyön ja vetävät ulkopuolisista avustajista koostuvia työryhmiä.

Yllätyksiä sattuu Valituille Paloillekin, oli testausjärjestelmä kuinka täydellinen tahansa. "Yksikään kirja ei mene kappaleen tarkkuudella nappiin, vaan joku menee vähän paremmin ja joku vähän huonommin", Timo Saini myöntää. "Meillä vaihteluväli vain on pienempi kuin muilla, sillä testaamisella saamme varmuutta lopputulokseen." Mia Paakkasen mukaan Valitut Palat voi testaamisen ansiosta ottaa kirjoista kilpailijoitaan suuremman ensimmäisen painoksen.

1. Aku Ankan Taskukirja 120000 2. Sudenpentujen käsikirja 100000 3. Aurinko- ja kuumerkkitähdistö 64000 4. Opi englantia Akun ja Mikin kanssa 51000 5. Lasten oma kirjakerho 45000 6. Guinnessin suuri ennätyskirja 40000 7. Ruutukokki 35000 8. Lasten kuvitettu tietosanakirja 32000 9. Aku ja kumppanit 25000 10. Leijonakuningas 15000 Kerran kuussa ilmestyvästä Aku Ankan Taskukirjasta on 180 erilaista kirjaa. Jokaisen numeron myyntimäärä liki 100000 kpl. Sarjakuva-albumeja ei ole otettu mukaan listalle.

1. Kodin lakikirja (1973)190000 2. Autoilijan matkakartasto (1983)149000 3. Suuri satukirja (1971)125000 4. Suomalainen luonto (1977)123000 5. Matkalla Suomessa (1980)102000 6. Tuhattaito (1988)100000 7. Terveyden tietokirja (1973)95000 8. Lintukirja (1971)93000 9. Suuri maailmankartasto (1971)91000 10. Herkutellaan yhdessä (1986)89000 Mukana vain tietokirjat. Kuudesti

vuodessa ilmestyvien Kirja - valioiden painos on vajaat

100000 kappaletta.

Kolme testikierrosta Helsinki Media Valitut Palat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    4. 4

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    7. 7

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    8. 8

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    9. 9

      Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Vantaa alkaa maksaa lastensuojelun työntekijöille liki 5 000 euron ”tulospalkkioita” – ja poliitikot rajaisivat yhden työntekijän vastuulle korkeintaan 30 lasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää