Kulttuuri

Brecht on nyt hyvä tuote Tuhlaajapoika hyväksyttiin konservatiivisen kotikaupunkinsa kunniaporvariksi

Tilaajille

Eteläsaksalainen Augsburg on lopulta ottanut omakseen edesmenneen tuhlaajapoikansa Bertolt Brechtin. Kommunistiksi leimautunut kirjailija on ylösnoussut konservatiivisen schwaabilaiskaupungin kunniaporvariksi.

Augsburgin Brecht-päiviä tukevat muiden muassa paikallinen säästöpankki ja panimo, joka laskee ensi kesänä markkinoille Brecht-oluen. Kaupungin yrittäjät ovatkin tajunneet paljon nopeammin kuin sen poliitikot, että Brecht on erinomainen tuote, ja sen kansainvälistä mainetta kannattaa hyödyntää omassa markkinoinnissa.

Brecht-päivien toteuttajaksi valittiin nuori freelancer Peter Grab , koska hän suoriutui hyvin edellisen vuoden Heinrich Heine -päivistä. Brecht-päivät ovat nyt onnistuneet Heine-päiviäkin paremmin - noin 60 tilaisuudessa on käynyt 10000 ihmistä - joten Grab saa järjestää ensi vuonna Thomas Mann -päivät.

Nuoria varten Grab on suunnitellut esimerkiksi tapahtumat Brecht goes Hiphop ja Brecht-Blues-Rock.

Osasta Brecht-päivien tapahtumia vastaa paikallinen Bücher-Gilde, joka avasi tammikuussa Brecht-Shopin. Kirjojen ja äänitteiden lisäksi sen valikoimiin kuuluu monia muitakin B-tuotteita: T-paitoja, postikortteja, mausteita ja sikaareja.

Vanha Brecht-aktivisti Kurt Idrizovic toimittaa kirjakaupassaan neljännesvuosittain ilmestyvää Brecht-bulletiinia Dreigroschenheft'iä , joka seuraa kaikkea kirjailijaan liittyvää saksalaista ja kansainvälistä julkaisu- ja muuta toimintaa.

Augsburg on ottanut kolmen vuoden varaslähdön kirjailijan syntymän 100-vuotisjuhlallisuuksiin, joita vietetään 1998.

Tämän vuoden alussa alkaneilla kymmenien tilaisuuksien, tilpehöörien ja huomattavien vieraiden Brecht-päivillä on haluttu varmistaa julkinen noteeraus omille perinnönjaollisille vaateille, jotka tulevissa valtakunnallisissa juhlahumuissa saattavat hävitä Berliinille, kirjailijan toiselle pitkäaikaiselle kotipaikalle.

Päivät avasi Saksan liittopäivien puheenjohtaja Rita Süssmut . Luentosarjan alustajia ovat olleet mm. Suhrkamp-kustantamon johtaja Siegfried Unseld , Berliinin Brecht-keskuksen entinen johtaja Werner Hecht , amerikkalainen Brecht-tutkija James K. Lyon ja saksalainen kirjallisuusauktoriteetti Marcel Reich-Ranicki .

Maaliskuussa järjestetylle neljännelle Brecht-Brunchille kutsuttiin aikalaistodistajia, joiden oli määrä välittää muistoja kirjailijasta kotikaupungissaan. Tältä suunnalta herui kuitenkin enää vähän.

Vanhat miehet tarjosivat toisen käden muistitietoa setiensä ja tätiensä suhteista kuuluisaan kirjailijaan. Omakohtaiset kokemukset supistuivat pojankoltiaisten kepposiin tai kastanjoiden keruuseen samoilla tienoilla, missä kirjailijakin oli liikuskellut.

Paikalle oli saatu vain yksi Brechtin henkilökohtainen tuttu ja pysyvä augsburgilainen kontaktihenkilö vielä sodankin jälkeen, maalari Günther Strupp . Hän välitti suupieltensä mairealla asennolla selvän mielihyvänsä tilaisuudesta, mutta ei suostunut avaamaan suutaan. Ilmeisesti muistelmat tulevat puhumaan hänen puolestaan.

Parhaiten aikalaistietoutta Brechtistä kotikaupungissaan löytyykin enää vain Augsburgin valtion- ja kaupunginkirjaston arkistoista. Johtaja Helmut Gier on kartuttanut sen jo toiseksi suurimmaksi Brecht-arkistoksi Berliinin jälkeen.

Ensimmäisen julkisen tunnustuksen Augsburgilta Brecht sai vasta 1966, kun kaupunginvaltuusto päätti täpärän äänestyksen jälkeen nimetä Brechtin perheen vanhan kotikadun Bertolt Brechtin kaduksi. Vasta 1985 kirjailijan syntymätaloon Auf dem Rain 7:ään perustettiin pieni museo.

Paikallisen Brecht-piirin vastavalittu puheenjohtaja Helmut Gier ei halua muistuttaa kaupungin aiemmasta asenteesta, vaan muotoilee käsityksensä menneisyydestä näin: "Augsburgilaisten suhde kirjailijaan ei ole ollut valitettavasti juuri parempi kuin muuallakaan." "Pidän Brechtiä yhtenä tämän vuosisadan kolmesta suurimmasta saksankielisestä kirjailijasta Thomas Mannin ja Franz Kafkan ohella." Brecht asui Augsburgissa kauemmin kuin missään muualla. Hän muutti Berliiniin 1920-luvun puolivälissä, mutta kävi syntymäkaupungissaan joka kesä aina maanpakoonsa 1933 asti.

Brechtin nuoruudesta kirjan julkaissut Gier kuvaa vuosisadan alun Augsburgia idylliseksi vanhoine muureineen, viehkeine puistokatuineen ja selkeästi toisistaan erottuvine kaupunginosineen. Teollisuuttakin oli. Nuori Bertolt tunsi sen koko kirjon, sillä hänen isänsä oli noussut paperitehtaan konttoristista sen johtajaksi.

"Augsburgissa oli kaikki järjestyksessä", Gier sanoo. "Se säilyi Brechtillä positiivisena vastakuvana todelliselle suurkaupungille Berliinille, jota hän kuvasi kylmänä paikkana, viidakkona, Moolokkina." Toisalta Berliinissä hän tutustui ja viehättyi moniin suurkaupunkielämän ilmiöihin - kuten elokuvaan, jazziin, nyrkkeilyyn - ja radikalisoitui poliittisesti. Vasta se teki Brechtistä kertojan, jonka erityisenä ansiona Gier pitää modernin suurkaupunkielämän eri muotojen kuvaamista.

Monet ovat hämmästelleet Augsburgin yhtäkkistä kiinnostusta Brechtin perintöön.

Professori Jan Knopf , Brecht-tutkija Karlsruhesta ja yksi kirjailijan teosten uuden 30-osaisen kriittisen laitoksen toimittajista, alusti Augsburgissa Brechtistä ja "ihmisen seksuaalisuuden ylistyksestä". Hänen mukaansa Berliinin Brecht-keskuksen määrärahat ovat supistuneet muurin murtumisen jälkeen.

Helmut Gierin mukaan Augsburg heräsi kunnioittamaan suurta poikaansa jo ennen Saksojen yhdistymistä.

Brecht-päivien ohjelmakatalogin päätteeksi on kuitenkin lainattu vanhaa Brechtiä, joka kirjoitti vähän ennen kuolemaansa 1956: "Kun Saksa vielä kerran yhdistyy, ja jokainen tietää, että niin tulee käymään, kukaan vaan ei tiedä milloin - niin se ei ole sitä sodan kautta." Brechtiä tullaan varmasti arvioimaan uudelleen ja arvostamaan nimenomaan Saksojen yhteisenä kirjailijana, joka pystyi pitämään kriittistä etäisyyttä oman aikansa saksalaisiin todellisuuksiin. Hitlerin Saksasta hän joutui ottamaan fyysisestikin etäisyyttä eli lähtemään pitkään maanpakoon.

Toisaalta Itä-Berliinin kansannousun kukistaminen 1953 oli musertava isku hänen aatteilleen ja vanhensi miehen ennen aikojaan. Varovaiseksi käynyt kirjailja oli hankkinut sodan jälkeen Itävallan passin ja säilytti sen elämänsä loppuun saakka.

Kirjoittaja on Münchenissä asuva vapaa toimittaja.

Kerran augsburgilainen . . . . . . aina augsburgilainen? Kaupunkielämän tulkki Saksojen yhteinen kirjailija

AUGSBURG

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    8. 8

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    9. 9

      Kiinan talous on arvoitus – ”Zombiyritykset” pitäisi päästää konkurssiin, sanoo Suomen Pankin tutkija

    10. 10

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää