Kulttuuri    |   KUKA?

Kauhu löysi tiensä teatteriin

Tilaajille

MIKKELI - "Kohtahan tässä ollaan kirkon kirouksessa", Mikkelin teatterin ohjaaja Olli-Matti Oinonen naurahtaa näyttämölle sovittamansa Draculan lehdistötilaisuudessa.

Huhun mukaan jotkut paikalliset uskovaiset ovat nimittäneet Oinosta Saatanan inkarnaatioksi.

"Ei Draculalla tai muilla kauhujutuillani ole mitään tekemistä saatananpalvonnan kanssa. Nämä ihmiset eivät tiedä mistä puhuvat", Oinonen sanoo ja toivottaa tervetuloa teatteriin ennen paheksuvia puheita. Oinonen sanoo olevansa humanisti, kauhujutuissaankin hän haluaa olla ihmisen puolella.

Pienellä paikkakunnalla jupistaan aina, vaikka yleisesti kauhun ei enää uskota turmelevan nuorisoa. Oinosen mukaan kauhu on paras tapa saada nuoria teatteriin. Ohjaajan kaksi edellistä kauhunäytelmää ovat olleet menestyksiä.

Stephen Kingin Piinan näyttämösovitus Mikkelissä ja Seinäjoelle vierailevana ohjaajana tehty kulttimusikaali Rocky Horror Show kokosivat katsomot täyteen videosukupolvea.

"Rockyn 51 näytöstä keräsi 18000 katsojaa ja meno sen kun koveni loppua kohden. Yleisö alkoi laulaa mukana ja riisit lensivät oikeissa kohdissa. Piinan kolmekymmentä näytöstä olivat liki loppuunmyytyjä, mutta se yllätti, että 80 prosenttia yleisöstä oli nuoria naisia", Oinonen kertoo.

43-vuotias Oinonen on yhä rock'n'roll, vaikka nykyisessä rivitalopätkässä "ei Metallicaa saakaan täysillä luukuttaa". Teatteriin Oinonen ajautui 70-luvun lopulla, kun rokkitähden ura ei ottanut tulta alleen. "Olin ensin kymmenen vuotta dj:nä ja yritin epätoivoisesti treenata bassoa. Sitten törmäsin Arto Melleriin, jonka kautta ajauduin draamaan." Teatterikorkeakouluun Oinonen pyrki monesti - turhaan. Draamaa hän opiskeli Tampereella, jossa näyttelijän ja ohjaajan töitä alkoi pikkuhiljaa kertyä. Ensimmäisen ohjauksen hän teki Ylioppilasteatterille vuonna 1980. Seinäjoen kaupunginteatteriin hänet kiinnitettiin 1984, josta hän vaihtoi Mikkeliin 1991.

Oinosen töissä näkyy rakkaus elokuvaan, myös Dracula on ohjattu elokuvallisesti. Kotonaan hänellä on huikea 8000 elokuvan videokirjasto, josta noin viidennes on kauhuelokuvia. Draculan elokuvaversioista Oinonen katseli kolmisenkymmentä, ennen kuin tajusi niiden kahlitsevan liikaa.

"Lähdin tutkimaan myös japanilaista mytologiaa ja ranskalaisia vampyyritarinoita. Niiden kautta löysimme Draculalle persoonallisemman ilmeen. Tärkeää oli myös näyttelijän valinta. Pohdimme aluksi jopa Tarmo Mannia ja Leif Wageria ", Oinonen kertoo vampyyrin herättämisestä henkiin.

Draculaksi valittiin lopulta Simo Routarinne , helsinkiläinen vapaa näyttelijä. Valintaan vaikutti Oinosen mukaan se, että verenimijä-Draculalle tärkeää on seksuaalinen vetoavuus ja hyvä nenä.

Oinosen ohjaus on saanut vaikutteensa sirpalemaisesti useista eri elokuvista, ei jostain tietystä Dracula-filmatisoinnista. Esimerkiksi valomaailmaan haettiin sävyjä uudesta Seitsemän-elokuvasta.

"Veren roiskuttaminen ei ole lainkaan kiinnostavaa. Kauhu syntyy ihan muista elementeistä. Esimerkiksi Draculan taustalla on erittäin mielenkiintoinen psykologinen tarina. Kauhu on suunnattoman vaikea lajityyppi. Sovitus syntyy pitkälti kokeilujen kautta ja tunnelmaa luodaan poikkeuksellisen paljon valolla ja äänellä." Keski-ikäinen Oinonen on tyytyväinen saadessaan vielä "leikkiä hiekkalaatikolla".

"Luin Draculan joskus koululaisena ja tätä on ollut mielettömän hauskaa työstää. Kai tässä on jotain samoja piirteitä kuin siinä, että Renny Harlin ohjaa merirosvoseikkailun. Se on lapsuuden uudelleen elämistä." Keväämmällä Oinonen "palaa valoon". Seuraava ohjaus on Maria Jotunin Tohvelisankarin rouva, groteski farssi Kuopion kaupunginteatterille. Eikä kauhua ole luvassa ainakaan seuraavaan vuoteen.

"Frankensteinin vielä joskus teen", Oinonen lupaa.

ANSSI MIETTINEN JUSSI VÄÄNÄNEN

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    7. 7

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    8. 8

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    9. 9

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    10. 10

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää