Kirjoituskramppi iski kesken lauseen "Ilman kärsimystä ei ole mitään kirjoittamista", Tunström on sanonut. Hänen uusin romaaninsa Skimmer (Hohde) on kulkenut tuskien tietä kahdeksan vuotta. Tunströn oli Pariisissa lokakuussa 1988 kirjoittamassa jatkoa Jouluoratorio- ja Varas-romaaneille, kun kirjoituskramppi iski, kesken lauseen. "Niin olivat adjektiivit kuolleet, kuin jonkin viruksen jäljiltä, sitten oli persoonapronominien vuoro, jokin lemmenmyrsky oli vienyt huuto- ja kysymysmerkit, jäljellä oli vain jokunen substantiivi ja jäätynyt verbi, ei se helppoa ollut", hän kirjoittaa sanattomuudesta uudessa romaanissa. Eikä siinä kylliksi. Tunström on aina pelännyt ettei eläisi isäänsä vanhemmaksi, tämä kun kuoli "ennen aikojaan" Göranin ollessa kahdentoista. Kriittisessä 54 vuoden iässä Tunström sai infarktin ja myöhemmin hänestä löydettiin keuhkosyöpä, viimeisemmän kerran hänet leikattiin viime vuoden toukokuussa. Elokuussa hän alkoi kirjoittaa romaania. Romaanittomana aikana hän toki julkaisi kertomuskokoelman Det sanna livet ja kirjan Under tiden, joka käsittelee muun muassa kirjoituskyvyttömyyttä ja sairauksia. Tässä uudessa romaanissa Tunström on siirtänyt Sunnensa Islantiin, joka on tunnetusti saagojen, tarinoitten, myyttien, henkien, kaikenmaailman maahisten, keijujen ja menninkäisten kotisaari. Näitä kaikkia Tunström kytkee nykyajan fabulaan kirjassa, jossa tarinankuljettajana on muun muassa Ranskan lähetystön pihaan Reykjavikissa potkaistu jalkapallo. Siitä tulee Ranskan valtion omaisuutta, ja se tulee johtamaan päähenkilöä ja tämän isää huimiin sattumuksiin. Romaanin kertoja Pétur, poika, ja hänen isänsä Halldór asuvat Reykjavikissa Skaldástigurilla, runonkertojantiellä. Isä on syntynyt Islannin itsenäistyttyä kesäkuussa 1944, kun tuleva presidentti kehotti kansakunnan miehiä hedelmöittämään naisensa itsenäisen maan kunniaksi. Tämä on tietysti riemukas laina toiselta tarinaniskijältä, Salman Rushdielta ja Keskiyön lapsilta! Runonkertojantiellä varhain äidittömäksi jäänyt Pétur kuuntelee isäänsä radiosta kun tämä lukee kalastusraportteja ja lausuu niitten lomassa runoja, aiheuttaa vallankaappauksen Nigeriassa kysymällä onko siellä piparjuurta islantilaiseen turskaan, tekee myöhemmin roskakalasta, lestikalasta, mannermaisen gourmet-herkun ja nai jalkapallon takavarikoineen Ranskan suurlähettilään tyttären ja päätyy Islannin lähettilääksi Pariisiin. Isä puolestaan joutuu radiosta "sairaslomalle" parantolaan lausuttuaan aistillista ronskimman runon radiossa. Alkaa olo kaipauksen ja kuoleman välisessä komerossa. Isän ja pojan kirjeenvaihto vie Tunströmin alituiseen teemaan, hän kirjoittaa itselleen isää. Tunström on tavallaan "Värmlannin Hölderlin": isän ja pojan dialogi ei koskaan saanut isän aikaisen kuoleman takia päätöstään, ei ristiriitaansa, ei perinteistä sovitustaan. Kaiken tämän väistämättömyyden Tunström kirjoittaa niin taiten, niin nautinnollisesti, niin hohdokkaasti kuin tosi hyvä kertoja voi. Taustalla soi musiikki niin kuin Tunströmillä aina: Haydn, Mozart, Schubert ja Bach! Skimmer, hohde on sielun kajo: "Me kutistumme kuollessamme. Katoamme ruumiistamme salaisen väylän kautta. Sielusta lähtevä hohtaa, vaikkakin heikosti, ennen kuin se on kaikonnut, on sammunut." HEIKKI KOTILAINEN / HS