Kulttuuri    |   KUVAT & TEKIJÄT

Fiskarsin näyttelyt saivat jatkoaikaa Sammallahden luontokuvia Laterna Magicassa Merja Puustinen ja Andy Best Kööpenhaminassa

Tilaajille

Fiskarsin Kuparipajassa oleva Puun aika -näyttely on saanut kahden viikon jatkoajan: se pidetään auki syyskuun 15. päivään päivittäin kello 11-18.

Lisäksi näyttelyyn voi tutustua syyskuun viimeisinä viikonloppuina.

Myös fiskarsilaisten suunnittelijoiden, muotoilijoiden ja käsityöläisten oma Makasiini -näyttely pidetään yleisön nähtävänä syyskuun 15. päivään saakka, jolloin se sulkee ovensa.

Jatkoaikaa otettiin näyttelyiden suuren suosion vuoksi: Puun aikaan ja Makasiiniin on kumpaankin kesän aikana tutustunut noin 10000 katsojaa.

Taidelainaamo on taas avoinna Taidelainaamo Rikhardinkadun kirjaston alakerrassa on avannut jälleen ovensa kesätauon jälkeen. Esillä on Helsingin taiteilijaseuran jäsenten teoksia: maalauksia, grafiikkaa, piirroksia ja veistoksia.

Taidelainaamo on avoinna ti-la klo 11-15 ja ke klo 11-18. Myös kirjaston kahvilassa esillä olevat Heli Tuhkasen maalaukset ovat lainattavissa.

Sammallahden luontokuvia Laterna Magicassa Valokuvaaja Pentti Sammallahden pieni näyttely Rannalla tänään Laterna Magicassa ennakoi suurempia näyttöjä myöhemmin syksyllä. Kirjakaupassa on esillä uusi valikoima vuonna 1981 Pariisin biennaalissa nähdyistä mustavalkoisista luontokuvista.

Mukana on myös muutama alkuperäinen vedos maisemista, jotka ovat 1960-70-luvuilta.

Syyskuussa Sammallahden valokuvat täyttävät Tarvaspään museon, jossa hän on yhdessä I. K. Inhan kanssa näyttelyssä Akseli Gallen-Kallelan vieraana . Marraskuussa hän osallistuu Pariisin Mois de la Photo (Valokuvan kuukausi) -tapahtumaan.

Sammallahden näyttelyn järjestää Suomen Ranskan-instituutti.

Suomalaista tilataidetta Tallinnassa Suomalaiset kuvataiteilijat Minna Haukka, Helena Hietanen ja Johanna Ilvessalo ovat avanneet tilateosten ja veistosten näyttelyn Tallinnan kaupungin galleriassa.

Avajaisissa virolainen taiteilija Mare Tralla esitti performanssin nimeltä Kiss.

Taiteilijoita yhdistävät teemoina lapsuus, perhe, naiseus ja oma henkilöhistoria. Näyttely on avoinna 8:nteen syyskuuta. Sen kuraattori on tallinnalainen Anu Liivak.

Merja Puustinen ja Andy Best Kööpenhaminassa Kuvataiteilijat Merja Puustinen ja Andy Best osallistuvat parhaillaan näyttelyllään Kööpenhaminan kulttuuripääkaupunkitapahtumiin.

Suburbarama Honeymoon -nimisessä näyttelyssä tarkastellaan lähiöiden elämäntapaa valokuvien ja videoinstallaatioden avulla.

Katselmus on osa Globe-taiteilijaryhmän järjestämää Compartments -näyttelykokonaisuutta. Se päättyy 8. syyskuuta.

Antero Kareen bakteeritaidetta San Franciscossa Antero Kareen eläviä mikro-organismeja sisältävää taidetta on mukana Exploratorium-galleriassa San Franciscossa esillä olevassa kansainvälisessä näyttelyssä Turbulent Landscapes: The Natural Forces That Shape Our World.

Näyttely esittelee taidetta, joka astuu tiedemiesten ja filosofien tavallisesti hallitsemille alueille. Hiekkamyrskyt, tornadot, pilvet ja aallot ovat esimerkkejä luonnonvoimista, joita näyttelyn taiteilijat ovat hyödyntäneet työssään.

Kare on jo usean vuoden ajan käyttänyt bakteereita ja muita eläviä mikro-organismeja teoksissaan. Turbulent Landscapes -näyttelyssä on esillä Kareen teos Moosescape, jonka ainesosia ovat Allomyces Javanicus, Penicillium Digitatum, Rhizopus Stolonifer, Aspercillus Flavus jne, jotka kasvavat ja muuttavat teosta päivästä toiseen. Näyttely on esillä ensi tammikuuhun saakka.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää