Siemeniä perinnöksi Taiteen keskustoimikunnalle - Kulttuuri | HS.fi

Siemeniä perinnöksi Taiteen keskustoimikunnalle

5.1.1997 2:00

aaria Wirkkalan Muistiinmerkintöjä -teoksen metodi kuulostaa yksinkertaiselta. Sitä voi luonnehtia samoin kuin taiteilijan aiempia tilateoksia.

Wirkkala merkitsee paikat vaatimattomilta näyttävillä arkipäivän esineillä tai kohdistaa niihin hiukan valoa. Hän virittää paikat. Tarvitaan vain katsoja, jonka havainto synnyttää kuvat eloon. Wirkkala toteutti sen Taiteen keskustoimikunnan toimitiloihin, jotka valmistuivat vuosi sitten Helsingin Maneesikadulle. Sen tilasi nyt 40-vuotisjuhlaansa Rakennustaiteen museossa viettävä valtion taideteostoimikunta. Kommentteja talon historiaan Koko itsenäisyyden ajan talossa on toiminut valtion siementarkastuslaitos, joka muutti pois 1992. Alunperin rakennus oli osa 1880-luvulla rakennettua Uudenmaan tarkampujapataljoonan kasarmikompleksia. Sisältä uuden näköiseksi peruskorjatun rakennuksen arkkitehtuurisuunnittelun teki Arkkitehtiryhmä Elomaa-Pitkäranta-Kaski Oy. Taiteen keskustoimikunnan toimitiloissa vanhasta ei ole jäljellä juuri muuta kuin talon rakenne. Rakennuksella on historiansa, mitä Wirkkala on halunnut tähdentää. Hänen teoksensa koostuu lukuisista osasista. Ne sijaitsevat viraston käytävillä, virkamiesten huoneissa ja kokoushuoneeksi muutetulla entisellä ullakolla. "Teokseni kommentoi rakennusta ja tekee siitä muistiinmerkintöjä", taiteilija määrittelee. Teoksen ydin: hylätty linnunpesä Wirkkala on jättänyt näkyviin vanhan maalin eri aikaisia kerrostumia, jotka ovat seinillä pieninä läiskinä. Erityisen tärkeitä ovat lähimenneisyyden merkit, jotka usein peitetään. Alta paljastuvat värikerrostumat kulumineen synnyttävät kuvia. Taiteilija on kehystänyt ne vähäeleisesti. Ajan kuluminen näkyy myös vesijohtoputkien painanteina tai seiniä vuosikausia peittäneiden kirjahyllyjen jälkinä. Rakennuksen muistia ovat myös pieniin vitriineihin kehystetyt siemenet virkamiesten huoneissa. "Sen yhden siemenen halusin laittaa kitaran h-kieleen, että taiteen virkamiehet oivaltaisivat olevansa tekemisissä ajatusten jyvästen kanssa." Siemenet ovat peräisin vintillä vuosikymmeniä säilyneistä säkeistä. Vintillä sijaitsee myös Muistiinmerkintöjä -teoksen ydin: kattoparrun alle unohtunut pulun pesä munineen, kasvialustoina joskus käytetyt keramiikkalautaset tai Siementarkastuslaitoksen vanha pahvilaatikko, täynnä Opetusministeriön sekalaista arkistomateriaalia.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat