Kulttuuri

Emanuella Giavarra lobbasi Genevessä kirjastojen puolesta "Kaikki voittivat, kaikki hävisivät"

Tilaajille

JYRKI ALKIO "Rehellisesti sanottuna tämä on tasapainoinen sopimus", arvioi WIPO:n kokouksen lopputulosta hollantilainen tekijänoikeusjuristi Emanuella Giavarra , joka lobbasi Genevessä kirjastojen puolesta. "Kaikki me voitimme vähän, kaikki hävisimme vähän", sanoo Giavarra, joka vieraili alkuviikosta kirjastoväen tapaamisessa Helsingissä.

Giavarralla on varaa käydä esittelemässä sopimusta, sillä hänen lobbaritiiminsa ansiosta kirjastot voittivat enemmän ja hävisivät vähemmän kuin monet muut. "Kirjastot saivat tahtonsa läpi", Giavarrakin myöntää. "Tai paremminkin kirjastot ja tietoliikennepalvelujen tarjoajat saivat tahtonsa läpi", hän tarkentaa.

Giavarran ja hänen lobbarikumppaniensa suurin saavutus oli kiistellyn kopionti-pykälän eli sopimuksen seitsemännen artiklan kaataminen. Tiukka sopimusteksti muuttui viime vaiheessa neutraalimmaksi julkilausumaksi.

Kirjastoväen mielestä artiklan hyväksyminen olisi uhannut kirjastojen toimintaedellytyksiä. "Artikla 7 meni liian pitkälle. Internetin selailukin olisi tullut tekijänoikeudellisesti suojatuksi", Giavarra sanoo. Jos sopimus olisi hyväksytty, joku olisi voinut vaatia maksua joka kerta kun tietokoneen ruudulle otetaan jotain luettavaksi, kirjastolobbarit vakuuttivat.

EU ja Yhdysvallat eivät tulkinneet kopiointi-pykälän sisältöä samalla tavalla kuin Giavarra ja muut kirjastojen edunvalvojat. Sekä EU että USA olivat ajamassa kopiointioikeuspykälää sopimukseen.

Kirjastolobbarit löysivätkin kannatusta näkemyksilleen kehitysmaitten edustajien keskuudessa.

"Aasian ja Afrikan maat olivat kirjastomyönteisimpiä", Giavarra sanoo. Tilanne oli nurinkurinen, sillä kirjastot saivat tukea mailta, joissa tuskin edes on kirjastoja. Giavarran mukaan kehitysmaiden linja oli pitkälti kapinointia Yhdysvaltoja kohtaan, sillä Yhdysvallat esiintyi Genevessä isännän ottein.

Ilman tietoliikenneteollisuuden tukea Giavarrakaan ei olisi pystynyt kaatamaan kopiointi-pykälää. Teollisuuden edustajat saivat jo syksyllä muutaman Afrikan maan tukemaan omaa näkemystään, ja Genevessä lobbaus oli entistä määrätietoisempaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Lautakunta tyrmäsi Helsingin suurmoskeijan: tonttia ei varata, pääsyynä hankkeen rahoituksen alkuperä

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Espoon ja Vantaan bussilinjoja saatetaan joutua katkaisemaan lumen takia – Espoossa yhä lähes 5 000 taloutta ilman sähköä

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    8. 8

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    9. 9

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    3. 3

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää