Kulttuuri    |   KIRJAT

Isaac Bashevis Singerin sukukronikka juutalaisista menneisyyden ja tulevaisuuden vankeina Yksi suku, tuhat ja yksi tarinaa

Tilaajille

Hyvä romaani haraa harvoin vastaan. Se päästää lukijan helposti sisään - ei muuta kuin riuhtaisu ja ovi on auki. Pois taas ei pääse yhtä helposti. Lukija ei nimittäin haluaisi millään paiskata ovea kiinni, koska on jäänyt romaanin koukkuun. Usein juuri kerronta saa lukijan nalkkiin - sellainen näkymätön kerronta, joka pyrkii pikemminkin dialogiin kuin monologiin. Kerronnan polttopisteessä on tällöin tarina, ihminen eikä itse kerronta, jonkinlainen itsetarkoituksellinen narratologinen kikkailu. Muutama esimerkki.

"Vihaan kikkoja. Pienikin vihje temppuiluun kirjallisuudessa saa minut vetäytymään kuoreeni - oli kikkailu sitten vaikka kuinka taitavaa. Halvat temput ovat pohjimmiltaan kyllästyttäviä", kirjoitti ns. likaisen realismin ykkösnimi Raymond Carver runojensa suomennosvalikoiman jälkisanoissa.

"Kielelliset kokeilut eivät ole minua paljonkaan houkutelleet, tutustun niihin mutta kun kirjoitan itse vältän niitä", Elias Canetti on vastaavasti todennut aforismikokoelmassa Kellon salainen sydän. Canettin mielestä kirjailijan on tartuttava maailmaan molemmin käsin: jos kirjailija lähtee kikkailemaan, tuntuu siltä, että kirjoittaja antaa maailman vain mennä menojaan ja tyytyy soittamaan niitä näitä pikkusormella.

Epäilen, että myös kertojamestari Isaac Bashevis Singer olisi voinut allekirjoittaa nämä näkemykset.

Tämä ajatus nimittäin hiipii väkisinkin mieleen, kun lukee Singerin lähes 500-sivuisen romaanin Nousee päivä, laskee päivä - Kaksi maailmaa I, joka nostaa nobelkirjailijan suomennosten kokonaissaldon jo viiteentoista.

Se on takuuvarma lukuromaani: Singer kunnioittaa tarinankertomisen traditiota, mutta on sen verran vahva kertoja, että jättää siihen omat jälkensä. Hän kuvaa yhden juutalaissuvun vaiheita 1860- ja 1870-luvun Puolassa, mutta kertoo tuhat ja yksi kiehtovaa tarinaa.

Lyhyen ja pitkän proosan mestari Nousee päivä, laskee päivä - Kaksi maailmaa I on jiddisiksi kirjoittaneen kirjailijan eeppisen teoksen ensimmäinen osa. Toinen osa ilmestyy suomeksi ensi syksynä. Ensimmäinen osa julkaistiin englanniksi nimellä The Manor 1967, toinen osa nimellä The Estate 1969 - alkukielellä jiddisiksi se ilmestyi nimellä Der Hoyf jo vuosina 1953-1955. Romaania voi pitää vuonna 1935 Yhdysvaltoiin muuttaneen Isaac Bashevis Singerin lähes 60 vuotta vuotta kestäneen uran yhden kauden päätepisteenä, sen vastaanpanemattomana credona. Sen jälkeen Singer ei koskaan enää palannut näin laajaan eeppiseen muotoon, jonka hän oli aloittanut vuonna 1950 julkaistulla sukukronikalla Moskatin suku. Isaac Bashevis Singer (1904-1991) onkin ollut siinä mielessä harvinaislaatuinen kirjailija, että hän hallitsee suvereenisti sekä lyhyen että pitkän proosan. Se käy hyvin ilmi myös siitä, että eeppinen Moskatin suku merkitsi hänelle läpimurtoa Yhdysvalloissa, mutta mainetta lisäsivät tai oikeammin sen loivat hänen humoristisesti sävyttyneet novellinsa. Novellistina hän löi itsensä läpi vuonna 1953 tarinalla Tyhmä Gimpel, jonka englanninsi taiturimaisesti itse Saul Bellow. Singer toi kirjalliselle areenalle uuden juutalaishahmon Gimpelin, pikkumiehen, jota kaikki pitävät tyhmänä - yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. "Minä olen tyhmä Gimpel. En ole omasta mielestäni tyhmä. Päinvastoin." Myöhemmin nuoremmat amerikanjuutalaiset kirjailijat - Bellow, Malamud, Roth - kehittävät hahmoa eteenpäin ja syntyi schlemihl, kompleksinen moderni antisankari, joka epäonnistuu silloinkin kun onnistuu. Huono onni seuraa Jobin tilanteeseen joutunutta schlemihlia kuin hien haju. Nousee päivä, laskee päivä -romaanin yksi keskushenkilöistä Calman Jacoby on siinä mielessä Gimpelin tilanteessa, että hän tietää toimivansa oikein ja viisaasti, mutta oma suku ei ole vain samaa mieltä, koska oppi ei välttämättä periydy isältä pojalle - tämä vain kuvainnollisesti, koska Jacobylla on neljä tytärtä. Romaani alkaa vuodesta 1863. Venäjä on juuri kukistanut Puolan kapinan ja moni kartano on jäänyt tyhjilleen, koska puolalaiset aatelismiehet on joko hirtetty tai passitettu Siperiaan. Näin myös Jampolin pikkukaupungissa on vapautunut kartano, jonka juutalainen Calman Jacoby perheineen vuokraa itselleen - kreivi, kun on Siperiassa. Kerronnan yksi motiivi on se, kuinka vaatimattomaan ja yksinkertaiseen elämään tottunut Jacoby kestää vaurastumisen. Toinen motiivi on se, kuinka hänen uskonsa kestää, kun ympäristö maallistuu ja erilaiset arjen houkutukset kasvavat. Mooseksen ja Darwinin kova jaakopinpaini Nousee päivä, laskee päivä -romaani on päällisin puolin värikäs ja viihdyttävä sukukronikka, joka seuraa Calman Jacobyn ja hänen neljän tyttärensä ja heidän aviomiestensä vaiheita 1800-luvun lopun Puolassa - aluksi Jampolissa, sitten Varsovassa, Pariisissa ja Marsinowissa. Pohjimmiltaan se on kuitenkin jännittävä aateromaani, joka pyrkii hahmottamaan sitä henkistä murrosta, jonka tähden osa nuoremmista juutalaisista päättää hylätä isiensä uskon ja ryhtyä tarkastelemaan maailmaa ja sen liikahduksia tieteen eikä Talmudin hengessä. Vastakkain ovat siis uusi ja vanha: meneillään on kahden partajeesuksen - Mooseksen ja Darwinin - jaakopinpaini. Jacbin toiseksi vanhimman tyttären aviomies Ezriel epäileekin, ettei höyrykonetta olisi edes keksitty, jos olisi pitäydytty vain Talmudin tankkaamisessa. Kyse on siitä, tulisiko tuijottaa menneisyyteen vai katsoa rohkeasti tulevaisuuteen. Tässä piilee romaanin ironisesti ladattu kehikko, joka antaa sille varsin traagisen perusvireen. Singer nimittäin tarkastelee myös juutalaisten diasporaa, hajaannusta. Alkutilanne on sellainen, että Calman Jacoby perheineen asuu Hietikolla, alueella jolle juutalaiset ovat perustaneet oman yhteisönsä. Tämän alueen ulkopuolella asuvat kristityt. Kun Jacoby muuttaa keskelle kristittyjen yhteisöä, hän yrittää umpioida oman perheensä niin, että vääräuskoisten maailma ei sitä pääse hipaisemaan. Hän haluaa kuvitella, ettei mikään ole muuttunut. On kuitenkin alkanut vääjäämättömän diasporan aika, joka vie puolanjuutalaisetkin maailmalle. Varsovalainen kauppias Wallenberg - kristityksi kääntynyt moderni juutalainen - ihmetteleekin, miksi takapajuiset puolanjuutalaiset vastustavat viimeiseen saakka edistystä, kehitystä. Singer on tieten tahtoen rakentanut kehikon, jossa lukija tietää enemmän kuin kertoja. Tragiikka syntyy tiedosta, että juutalaisten diaspora loppuu, kun natsit keräävät juutalaiset väkisin yhteen: aluksi Varsovan ghetto, sitten keksitysleirit ja lopulta polttouhrit. Tässä on se tulevaisuus, jota vasten itse kukin voi pohtia, olisiko juutalaisten ollut parasta tuijottaa mennyttä vai katsoa tulevaa silmästä silmään. Siinä julma problematiikka, jota Singer pohtii monimielisesti romaanissa Nousee päivä, laskee päivä. "Ehkä Jumala oli olemassa, mutta nämä sanat ilmaisivat pelkästään uskon ilmestykseen, jota koskaan ei tapahtunut ja luottamusta Jumalan rakkauteen juutalaisia kohtaan joka oli heidän oma keksintönsä." JUKKA PETÄJÄ

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Lautakunta tyrmäsi Helsingin suurmoskeijan: tonttia ei varata, pääsyynä hankkeen rahoituksen alkuperä

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    7. 7

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    8. 8

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    9. 9

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    10. 10

      Espoon ja Vantaan bussilinjoja saatetaan joutua katkaisemaan lumen takia – Espoossa yhä lähes 5 000 taloutta ilman sähköä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    3. 3

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää